Arkkitehdit, kampaajat, ravintolayrittäjät, kiinteistövälittäjät, mainostoimistot ja monen muun ammatin harjoittajat pääsevät vastaisuudessa tarjoamaan palveluitaan kautta Euroopan unionin. Vaivoin syntynyt sopu palveludirektiivistä merkitsee sitä, että Rooman sopimuksen tavoite vuodelta 1957 työvoiman, tavaroiden, pääoman ja palveluiden vapaasta liikkumisesta toteutuu vihdoin myös palveluissa.
Direktiivi tulee voimaan arviolta 2009. Se tuskin tuo suuria muutoksia pohjoissuomalaiseen arkeen. Jos palvelujen vapautuminen helpottaa Perämeren kaaren kehitystä yhtenäisemmäksi talousalueeksi muutenkin kuin Tornion ja Haaparannan kohdalla, se on selkeästi hyvä asia.
Isoa ulkomaisten palveluntarjoajien ryntäystä pohjoiseen ei varmastikaan näy, ja jos muutoksia ylipäätään tapahtuu, kilpailun voi toivottaa tervetulleeksi. Todennäköisintä on, että suomalaiset ovat uuden direktiivin myötä enemmän myyvänä kuin ostavana osapuolena. Kun tavaroiden tuottaminen maailmanmarkkinoille ei tunnu kannattavan hyvin Suomessa, kenties vahvaan asiantuntemukseen perustuvien erikoistuneiden palveluiden tarjoaminen Eurooppaan löisi paremmin leiville.
Käytännössä direktiivi jättää silti täysin vapaalle kilpailulle yhä niin paljon esteitä, ettei todella yhtenäisestä palveluiden alueesta Euroopassa voi puhua. Siitä huolimatta direktiiviä ei olisi ollut mahdollista hyväksyä ilman näitä kompromisseja.
Ensimmäinen luonnos puhui alkuperämaaperiaatteesta eli siitä, että palvelujen myynnissä voitaisiin käyttää ehtoja, joita noudatetaan palvelujen tarjoajan rekisteröintimaassa. Itäisen Euroopan uudet jäsenmaat kannattivat tätä yhtä paljon kuin monet vanhat jäsenmaat vastustivat. Ammattiyhdistysliike pelkäsi, että alkuperämaaperiaate polkisi hintoja ja heikentäisi työoloja.
Nämä pelot vaikuttivat suuresti Ranskan ja Hollannin kansanäänestyksiin, joissa EU:n perustuslaillinen sopimus hylättiin vuosi sitten. Nyt hyväksytty direktiivi edellyttää, että jokaisessa maassa toimitaan sen omien ehtojen mukaan.
Vaikka alkuperäinen malli olisi merkinnyt palveluiden todellista vapauttamista, jäsenmaiden kehityserojen takia ongelmia olisi voinut tulla. Nyt muutos on paljon rajatumpi. Tärkeintä oli ottaa alkajaisiksi edes tämä askel eteenpäin.
Palveluiden piiriin kuuluu jopa 70 prosenttia koko Euroopan taloudesta. Koska kysymys on vauraista jälkiteollisista yhteiskunnista, juuri palvelualoilla on paljon uuden työllistymisen mahdollisuuksia. Eurooppa on kuitenkin yhä täynnä tiukkoja kansallisia säädöksiä, joista on muodostunut lähes läpikäymätön viidakko. Kovin helppoa ei tuon viidakon läpäisy ei ole vastakaan, mutta ainakin suunta on nyt oikea. Suomen elinkeinoelämälle uusi direktiivi tuo paljon enemmän mahdollisuuksia kuin uhkia.
Direktiivin hyväksyminen oli samalla sulka hattuun Itävallan EU-puheenjohtajuudelle. Vaikka taustalla oli europarlamentin jo aiemmin hioma kompromissi, jäsenmaiden pääseminen poliittiseen yhteisymmärrykseen on silti tärkeää.
Vuosi Ranskan ja Hollannin kansanäänestysten jälkeen yhteisymmärrys osoittaa, että unioni pystyy edes jossain isossa asiassa tekemään päätöksiä ja menemään eteenpäin. Sellainen vapauttaa EU:ta henkisesti, ja uusia esimerkkejä tästä tarvitaan myös pian alkavalle Suomen puheenjohtajuuskaudelle.
Ranskan kansanäänestyksessä pelättiin, että palveludirektiivi tuo puolalaiset putkimiehet Pariisiin.