Turkin EU-jäsenyyshankkeessa olisi presidentti Mauno Koiviston mielestä vähintäänkin syytä ottaa tuumaustauko. Koivisto arvostelee sitä, että nyt tuntuu olevan meneillään suuri kilvoittelu siitä, kuka ehtii ottaa minkäkin maan ensiksi ajaaksensa sitä jäsenyyteen.
"EU:n kokoonpano on vahvasti muuttumassa. Minusta vähintään olisi syytä pitää tuumaustauko", Koivisto sanoi uuden kirjansa julkistamistilaisuudessa Helsingissä tiistaina.
"Kun nyt esitetään, että Turkkiin tämä homma pysähtyy, niin kuka siihen uskoo. Mihin se EU oikein pysähtyy?" Koivisto kyseli.
Itsenäiseksi imperiumin kainalossa -kirjassaan presidentti Koivisto puuttuu parissa kappaleessa Turkin jäsenyyshankkeeseen, mutta hänen oma mielipiteensä jää hieman epäselväksi. Julkistamistilaisuudessa Koivistolta kysyttiin täsmennystä.
"Nizzan huippukokous oli varsinainen katastrofi EU:n historiassa. Vasta kolmantena päivänä kokouksen jälkeen voitiin sopia, mitä oli päätetty. Siellä jaettiin jo etukäteen komisaarin paikkoja: Espanja saa kolme paikkaa, Puola saa kolme paikkaa", Koivisto kritisoi.
EU päätti aloittaa Turkin kanssa keskustelut jäsenyyden hakijamaastatuksesta Suomen puheenjohtajuuskaudella.
Koivisto kirjoittaa kirjassaan Turkista näin: "Turkkia ajetaan nyt jäseneksi EU:hun sillä puheella, että kielteinen kanta olisi osoitus uskonnollisesta ahdasmielisyydestä. Mutta kyllä kai muitakin lähtökohtia on syytä ottaa huomioon. Esimerkiksi se, miten Turkki mahtuu EU:hun. Sanotaan, että se juna meni jo, että Turkille on luvattu jäsenyys ja että se kauniisti täydentää EU:n rakenteita."
"Ei Turkki voi olla mikään täydennys. Se on EU:n laajentumisen päätepiste ja samalla lähtö uusille kierroksille."
Koivisto muistutti, että Suomi on erkaantunut vanhoista yhteistyökumppaneistaan Eftassa. "Suomi on ainoana Efta-maista täysin mukana EU:ssa."
Naapuruussuhteet kehittyneet hyvin
"Jäsenyys kansainvälisissä järjestöissä ei korvaa hyvien naapuruussuhteiden merkitystä", Koivisto kirjoittaa.
Hän korostaa, että on tärkeää pitää vaikutusvaltaa mahdollisimman moniin kansainvälisiin asioihin omissa käsissä. "Suvereenisuudesta on syytä tinkiä vain sen verran kuin on välttämätöntä", Koivisto huomauttaa.
Naapuruussuhteiden nykytilaa koskevaan kysymykseen Koivisto vastasi, että Suomen suhteet ovat kehittyneet varsin hyvin Venäjä mukaan lukien. Äskettäin julkisuuteen tulleesta tutkimuksesta tuotiin Koiviston mielestä esiin vain suomalaisten nurja suhtautuminen Venäjään.
"Melkein yhtä nurjasti suhtaudutaan Yhdysvaltoihin. Se puuttui. Se huusi puuttumisellaan tästä vertailusta. Siitä haluttiin tehdä hyvin pitkälle meneviä johtopäätöksiä", Koivisto harmitteli.
Hän lisäsi, että varmasti puolin ja toisin on jäänyt monenlaista kaunaakin, mutta se ei ole mikään järkevän politiikan este.
Avointa jossittelua historialla
Presidentti Mauno Koivisto jossittelee 13. kirjassaan historialla. Hän tarkastelee monia tapahtumia siitä näkökulmasta, että toisinkin olisi voinut käydä.
Koivisto huomautti, että akateemisessa historian kirjoituksessa ei ole tapana jossitella. Toisaalta hänen mukaansa niin tehdään kaiken aikaa peitellysti. "Minä ajattelin tehdä sen avoimesti", Koivisto ilmoitti.
Hänen mukaansa vaihtoehtoista kehityskulkua mahdollisena pitävien päälle halutaan langettaa suurempi todistustaakka kuin perinteisen historiankirjoituksen. Koivisto heittikin, että pitäisikö toteutuneeseen historiaan pitäytyvien kirjoittajien edellyttää puolestaan osoittavan, että toisin ei voinut käydä kun tiedetään sitten käyneen.
Jos Lenin olisi
hukkunut Nauvossa
Koivisto kuvaa muun muassa kuinka Lenin pakomatkallaan Venäjältä 1907 oli hukkua Nauvossa. Kuinka typerää olisikaan hukkua tänne, Leninin sanotaan miettineen peloissaan ennen kuin hän rantautui Nauvon Prostvikiin ja pääsi Tukholmaan matkalle olleeseen laivaan.
"Leninin ohitse ei voi mennä, kun puhutaan Suomen itsenäistymisestä", Koivisto totesi, muttei esitä Nauvon tapahtumista toteutumatonta vaihtoehtoa.
Sen sijaan Ruotsin vallan jatkumisen alaisuudessa Suomen mahdollinen kehitystie olisi Koiviston mukaan ollut "irlantilaistuminen".
"Suomella ei Ruotsin alaisuudessa olisi ollut kiistaa uskonnosta, mutta itsehallintoa olisi tuskin saatu, jos sellaista olisi ryhdytty tavoittelemaan. Kielellisesti meidän olisi todennäköisesti käynyt kuten irlantilaisten: oma kieli olisi säilynyt vain kuriositeettina ja keittiökielenä, ja valtaväestön kieleksi olisi tullut ruotsi. Mitään 1930-luvun kaltaisia kieliriitoja ei olisi tarvinnut käydä", Koivisto kirjoittaa.