Kolumni

EU tarvitsee tehokkaampaa muuttoliikkeen hallintaan

Viime vuosina Euroopan unionia on kohdannut ennennäkemätön muuttoliike, minkä seurauksena turvapaikkahakemusten määrä on kasvanut rajusti.

Viime vuosina Euroopan unionia on kohdannut ennennäkemätön muuttoliike, minkä seurauksena turvapaikkahakemusten määrä on kasvanut rajusti. Muuttoliikkeen huippu koettiin vuonna 2015, kun yli miljoona ihmistä pyrki Eurooppaan vaarallista merireittiä. Tämän jälkeen tulijamäärät ovat palanneet kriisiä edeltävälle tasolle.

Muuttajien tulva on tuonut mukanaan haasteita EU:n turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikalle ja ulkorajojen valvonnalle. Vakiintuneet järjestelyt ovat joutuneet kovalle koetukselle.

-
Kuva: Van Soens Eve

Kriisin ratkaisemiseksi EU on ryhtynyt useisiin toimiin, muun muassa hotspot-alueiden perustamiseen etulinjassa sijaitseviin Kreikkaan ja Italiaan sekä tilapäisten siirtojärjestelmien käyttöönottoon.

Lisäksi komissio on antanut lainsäädäntöehdotuksia, joilla uudistettaisiin yhteinen turvapaikkajärjestelmä. Uudistuksen ytimessä on niin sanotun Dublin-mekanismi. Mekanismilla velvoitetaan turvapaikanhakijat jättämään hakemus siihen EU-maahan, johon he ovat ensin saapuneet.

Mekanismiin ehdotettu tarkistus korvaisi väliaikaiset kiintiöihin perustuvat sijoittamisjärjestelyt pysyvällä siirtomekanismilla. Jäsenmaat eivät kuitenkaan ole vielä päässyt yksimielisyyteen ehdotuksesta.

Julkaisimme muutama viikko sitten tarkastusraportin siitä, kuinka hyvin EU on onnistunut muuttoliikkeen hallinnassa. Arvioimme erityisesti kolmea elementtiä: turvapaikkamenettelyt, väliaikaiset siirtojärjestelyt sekä palautusmenettelyt.

Turvapaikkamenettelyjen suhteen keskityimme analyysissämme EU:n perustamiin hotspot-alueisiin, joita sijaitsee viisi Kreikassa ja viisi Italiassa. Havaitsimme, että maahantulijoiden rekisteröinti ja heidän sormenjälkiensä ottaminen näillä hotspot-alueilla oli parantunut merkittävästi.

Mutta hotspot-alueiden ulkopuolella suuri määrä maahantulijoita matkustaa yhä tulomaan ulkopuolelle rekisteröitymään turvapaikan hakijaksi. Periaatteessa kaikkien yli 14-vuotiaiden

luvattomien maahantulijoiden, joita ei ole käännytetty, sormenjäljet tulisi ottaa ja laittaa EU:n yhteiseen tietojärjestelmään (Eurodac).

Näin ei kuitenkaan aina ole.

Esimerkiksi vuonna 2018 havaittiin lähes 118 000 luvatonta maahantulijaa, mutta sormenjälkiä löytyi vain noin 103 000.

Havaitsimme myös, että identtisiä sormenjälkiä löytyi vuosina 2015–2018 runsaasti kahdesta paikasta. Nämä niin sanotut ulkomaiset osumat osoittavat, että Kreikasta ja Italiasta liikkui paljon turvapaikanhakijoita muihin jäsenvaltioihin.

Esimerkiksi vuonna 2015 tällaisia osumia löytyi noin 236 000 kappaletta.

Ulkomailta saadun osuman tulisi käynnistää Dublin-palautus takaisin siihen maahan, johon muuttaja on ensin saapunut. Eurodac-tietojen analyysista kävi ilmi, että pyydettyjen ja vastaanotettujen Dublin-palautusten toteutumisaste oli hyvin vaatimaton.

Esimerkiksi kun vuonna 2018 EU:ssa tehtiin noin 148 000 Dublin-palautusta koskevaa pyyntöä, vain vajaat 26 000 palautusta toteutettiin. Heikkoon toteutukseen oli useita syitä: pakeneminen, humanitaariset syyt, lykkäävät tuomioistuinten päätökset ja perheiden yhdistäminen.

Hätätilanteissa sovellettavien väliaikaisten siirtojärjestelmien tavoitteena oli turvapaikanhakijoiden laajamittainen uudelleenjakaminen jäsenvaltioiden kesken.

Kun alkuperäinen tavoite oli siirtää 160 000 maahanmuuttajaa, jäsenmaat sitoutuivat lopulta alle 100 000:een ja vajaat 35 000 lopulta siirtyi. Näin ollen järjestelmä ei juurikaan vähentänyt Kreikan ja Italian turvapaikkajärjestelmiin kohdistuvia paineita.

Palautusmenettelyssä toimeenpano on ollut niin ikään vaatimatonta. Muuttajia palautetaan paljon vähemmän kuin palauttamispäätöksiä tehdään.

Koko EU:n alueella poistumaan määrättyjen kolmannen maan kansalaisten palautusaste oli noin 40 prosenttia vuonna 2018; Kreikassa ja Italiassa noin 20 prosenttia. Euroopan ulkopuolisiin maihin suuntautuvissa palautuksissa palautusasteet olivat vieläkin alhaisempia.

Syitä alhaiseen palautusasteeseen on useita: turvapaikkaprosessit ovat pitkäkestoisia, yhdennetty palauttamistapausten hallintajärjestelmä puuttuu, palauttamispäätöksiä ei tunnusteta vastavuoroisesti eikä kirjata järjestelmällisesti, säilöönottokeskusten kapasiteetti ei ole riittävä, muuttajien alkuperämaan kanssa tehtävä yhteistyö on vaikeaa tai muuttajat yksinkertaisesti pakenevat, kun heitä koskeva palauttamispäätös on tehty.

On siis selvää, että tarvitaan ryhtiliikettä. Unionin on tehostettava muuttajien turvapaikkaprosessiin, siirtoihin ja palauttamiseen liittyviä toimiaan, jotta EU-tuen tavoitteet saavutettaisiin paremmin.

On korkea aika puuttua tehokkaammin tavoitteiden ja tulosten välisiin eroihin.

Hannu Takkula on Euroopan tilintarkastustuomioistuimen jäsen.