EU:n presidentin valinta on kolmen suuren jäsenmaan kauppa. Mustilla hevosilla on yhä mahdollisuutensa.
Venäjä sai juuri uuden presidentin. Nuoren Dmitri Medvedevin valinta sujui suorastaan vaivattomasti. Kaikki tietävät jo, että mies on hillitty ja mitä hän harrastaa. Yhdysvalloissa on ensi syksynä paljon mutkikkaammat presidentinvaalit. Puhumattakaan Euroopan unionista, joka yrittää löytää itselleen ensimmäisen presidenttinsä.
EU:ssa on 27 jäsenmaata. Niiden kulissien takaiseen kädenvääntöön vaikuttaa mahdoton määrä muuttujia. On isoja ja pieniä maita, vanhoja ja uusia. Presidentille asetetaan eri maaryhmissä eri odotuksia. Mihin hän haluaa viedä unionia, millaista ympäristölinjaa hän vetää, miten hän pärjää Venäjän kanssa tai miten hyvin hän ymmärtää pienten maiden etuja? Lisäksi vaikuttavat selkeät arvovaltakysymykset sekä itse henkilöt.
Kannattaa kuitenkin muistaa, että presidentti "vain" valmistelee ja johtaa jäsenmaiden päämiesten huipputapaamisia. Hänestä tulee näkyvyydestään huolimatta pitkälle tekninen puheenjohtaja, jonka itsenäinen vallankäyttö on suurten maiden mielestä niiden taskussa. Komission puheenjohtajalla on häntä enemmän valtaa.
Presidentin valinta on kolmen kauppa. Ilman Ranskan, Saksan ja Britannian yksimielisyyttä puuhasta ei tule mitään. Se taas merkitsee, että arvovaltakysymykset painavat paljon vaa´assa. Hyväkään ehdokas ei välttämättä kelpaa, jos hän tulee väärästä maasta. Voi olla helpompi löytää kompromissi pienen maan ehdokkaasta, vaikkei tämä olisikaan niin tunnettu maailmalla. Yhtä todennäköistä on, että julkisuuteen heitellyistä nimistä tulee valituksi se, jota inhotaan vähiten.
Tulossa on ennen pitkää tyypillinen pakettiratkaisu. EU saa presidentin lisäksi korkean edustajan eli ulkoministerin sekä komissio uuden puheenjohtajan. Yhtä ei nimitetä ilman yksimielisyyttä kaikista kolmesta.
Ranska ei tue enää Britannian yleisradioyhtiön BBC:n mukaan Britannian ex-pääministeriä Tony Blairia presidenttikisassa. Presidentti Nicolas Sarkozy olisi kääntänyt kelkkansa tavattuaan Saksan liittokanslerin Angela Merkelin.
Lähteiden mukaan Sarkozy ei enää usko Blairin saavan riittävää kannatusta, koska tämä vei Britannian Irakin sotaan ja koska Britannia pysyttelee sekä rahaunionin että Schengen-alueen ulkopuolella. Ranskan kannan mukaan johtava ehdokas uuteen virkaan on Luxemburgin pääministeri Jean-Claude Juncker.
Ranska ei sentään näytä tarjoavan ikiomaa ehdokasta. Sillä on jo pääjohtajan paikat esimerkiksi Euroopan keskuspankissa ja Kansainvälisessä valuuttarahastossa.
Kolmen B:n eli Blairin-Barroson-Bildtin "strategia" lienee siis menneisyyttä. Portugalilaisella pääkomissaarilla Jose Manuel Barrosolla on hyvät mahdollisuudet saada toinen viisivuotinen virkakausi, mutta myös Ruotsin Carl Bildtin valinta EU:n ulkoministeriksi on vain yksi teoria.
Kestoehdokas Juncker edustaa puolestaan pientä ja harmitonta maata. Kunnianhimoinen pääministeri on kunnon federalisti ja hänellä on hyvät suhteet eri maiden päättäjiin. Juncker saattaakin olla briteille liikaa. Saksa puolestaan välttelee yhä historiallisista syistä nostamasta esiin omaa ehdokasta. Pääministeri Anders Fogh Rasmussenin rasitteena taas on, ettei Tanska ole rahaunionissa.
Uusista jäsenmaista Puola on pilannut itse mahdollisuutensa. Sitä pienempien tulokkaiden kannattaa tuskin vaivautua markkinoimaan omia nimiään. Kaikki on yhä avoinna.