EU suunnittelee uudenlaisten vastaanottokeskusten perustamista Välimeren yli tuleville turvapaikanhakijoille.
Lukuisat yksityiskohdat ovat vielä auki. Olennaista on, että EU saavutti repivässä asiassa kompromissin.
Euroopan unionin isot ratkaisut syntyvät kriisien kautta. Huippukokouksen jo alettua Brysselissä torstaina EU:n sisäiset ristiriidat pakolaiskysymyksessä olivat niin syvät, että sääntöön uhkasi tulla kohtalokas poikkeus: erimielisyydet näyttivät suistavan unionin hajaannuksen tielle.
Hämmennystä herätti etenkin Italian uuden pääministerin Giuseppe Conten uhkaus torjua koko loppuasiakirja, jos Italian kantoja pakolaiskysymyksessä ei oteta huomioon.
Kuitenkin varhain perjantaiaamuna huippukokous kykeni sopimaan yhteisestä loppuasiakirjasta. Se sisältää linjaviittoja pakolaiskysymyksen hoitoon. Asiakirja jättää lukuisia yksityiskohtia myöhempien neuvottelujen varaan, mutta olennaista on, että se ylipäätään syntyi ja että unionin repeämisen uhka väistettiin.
Sivutuotteena liittokanslerin Angela Merkelin mahdollisuudet pitää Saksan hallitus koossa ilmeisesti vahvistuivat. Uhkavaatimuksen pakolaispolitiikan kiristämisestä asetti hänelle äskettäin baijerilainen sisäministeri Horst Seehofer.
Pakolaisiin ja siirtolaisiin liittyvä merkittävin tulos liittyy turvapaikanhakijoiden uudenlaisiin ”kontrolloituihin” vastaanottokeskuksiin. Niitä on tarkoitus perustaa ainakin Eurooppaan, mahdollisesti myös Pohjois-Afrikkaan.
Vielä ei ole selvää, missä EU-maissa keskukset olisivat. Todennäköisimpiä ovat isot rantavaltiot Italia ja Espanja.
Kokouksen loppuasiakirjassa korostuu vapaaehtoisuus. Velvoitteet ottaa vastaan turvapaikan saaneita lievenevät. Samoin vastaanottokeskusten perustamisesta tulee vapaaehtoista.
Vielä vähemmän EU pystyy velvoittamaan Afrikan maita. Marokko on torjunut ajatuksen perustaa alueelleen leireiksikin kutsuttuja keskuksia.
EU-johtajien katse suuntautunee ennen kaikkea Libyaan, joka on ollut turvapaikanhakijoiden keskeinen etappi matkalla Afrikasta Eurooppaan. Asian sopimista Libyan kanssa vaikeuttaa kuitenkin se, ettei siellä ole tätä nykyä vahvaa, koko maata hallitsevaa keskusvaltaa.
Suljetut vastaanottokeskukset kuulostavat kaikkiaan karulta tavalta hallita ihmisten liikkumista. Olennainen kysymys on kuitenkin se, millaiset olot leireillä asuville tarjottaisiin. Takeita inhimillisestä kohtelusta vahvistaa se, jos YK:n pakolaisjärjestö UNHCR ja Kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö IOM osallistuvat leirien ylläpitämiseen niin kuin EU:ssa on ajatus.
Jos keskuksia saadaan myös Pohjois-Afrikan puolelle, ne estävät ihmishenkien menetyksiä Välimerellä. Hukkuneita on Välimerellä ollut muutamana viime vuonna tuhansia.
Pitkällä jaksolla EU:n on pystyttävä poistamaan ihmisten liikkeelle lähdön juurisyitä. Tässä vaiheessa keskeistä oli, että unioni säilyttää toimintakykynsä. Yhdessä asioista sopiva EU on hajanaista Eurooppaa vankempi tae sille, että massasiirtolaisuuden ongelmat pysyvät hallinnassa ja että turvaa aidosti tarvitsevia pystytään kohtelemaan inhimillisesti.