Metsähallitus, hallintarekisteri, rautateiden henkilöliikenne. Mikä näille kaikille on yhteistä?
Hallituksen väite siitä, että käytäntöjä on muutettava, koska EU niin vaatii.
Metsähallituslaki: ”EU pakottaa yhtiöittämään”. Hallintarekisteri: ”pakko avata eurooppalaiselle kilpailulle”. Rautateiden henkilöliikenne: ”EU pakottaa avaamaan kilpailun”.
Suomi on ollut EU:n jäsen jo 20 vuotta, mutta Bryssel tuntuu edelleen sijaitsevan niin kaukana, että sieltä tulevilla määräyksillä voi perustella melkein mitä tahansa. Ukaasi on uskottava, vaikka käsky olisi kotimaista alkuperää.
Yksi parhaita puolia Euroopan parlamentissa työskentelyssä on tiedon äärelle pääseminen. Ihmisten tapaaminen ja kuuleminen, ja parlamentin rikkaan ideologisen väännön ja keskustelun seuraaminen.
Kuluneiden kahden vuoden aikana on tullut harvinaisen selväksi, että EU on jäsenmaidensa, komission pyrkimysten ja parlamentin voimasuhteiden summa, ja jokaisessa käsiteltävässä asiassa on moneen suuntaan vetäviä voimia.
Usein jäsenmaat vetävät direktiivien tulkinnassa ja sisämarkkinoiden toteuttamisessa reilusti kotiinpäin. Omia elinkeinoja ja markkinoita suojataan, omia yritysten ja tuotteiden menestystä yritetään edistää.
Suomessa EU on pyhä. Me tulkitsemme direktiivejä kirjaimellisesti, noudatamme siirtymäaikoja tarkasti ja ennakoimme mitä komissio mahdollisesti jossain vaiheessa tulee vaatimaan.
En tiedä kertooko se Suomen EU-suhteen nuoruudesta, pienestä kansasta vai kansallisesta itsetunnosta, että Suomi on edelleen tällainen mallioppilas. Kansa ainakin on niin kuuliaista, ettei se helposti lähde barrikadeille kyseenalaistamaan hallituksen esityksiä.
Esimerkiksi käy vaikkapa rautateiden henkilöliikenteen kilpailulle avaaminen.
Ministeriaikanani minulle vakuutettiin, että muutos on väistämätön: EU:n neljännen rautatiepaketin markkinaosa tulee pakottamaan Suomenkin avaamaan kilpailun rautateillä. Ehkä näin vilpittömästi myös virkakunnassa uskottiin. Tein silti kaikkeni sen eteen, että Suomi sai pisimmän mahdollisen jatkoajan julkisen palvelun säilyttämiseen.
Olen nyt seurannut itse, osana parlamentin neuvottelutiimiä, sitä vääntöä, mitä rautatiepaketin triologineuvotteluissa komission, neuvoston ja parlamentin välillä on käyty. Koko paketin läpimeno ei todellakaan ole itsestäänselvää, ja jos päätös markkinoiden avaamisesta koko Euroopassa tehdään, ei sen toteutuksen kanssa todellakaan tule olemaan kiire. Siirtymäajat tulevat olemaan pitkiä ja suorahankintamahdollisuus todennäköisesti säilyy tietyin ehdoin.
Suomessa henkilöliikenne halutaan kuitenkin edelleen avata kilpailulle ja mieluiten kertarysäyksellä, heti. Suomi siis kiirehtii kilpailun avaamisen sekä sitä valmistelevan kalustoyhtiön perustamisen kanssa, vaikka juuri meidän raideverkkomme sopii kilpailulliseen liikenteeseen todella huonosti.
Sisämarkkinoiden ihanne saattaa ollakin täysin avoimesti kilpaillut, EU:n laajuiset markkinat sektorilla kuin sektorilla. Myös komissiolla on oma näkynsä yhtenäisestä Euroopasta, tai ainakin yhtenäisestä markkina-alueesta.
Kokonaan toinen kysymys on, missä asioissa tällainen ihanne on myös Suomen tai suomalaisten etu. Nyt olisi tärkeää harkita, mitä me voimme saavuttaa ”eurooppalaisen” ideaalin perässä kiirehtiessämme, ja mitä me saatamme menettää. Kun palveluja yhtiöitetään, siirrytään markkinoille kilpailemaan kansainvälisten palveluntuottajien kanssa. Kun aletaan kilpailla markkinoilla, kilpailuneutraliteetin vaatimus on otettava huomioon.
Mitä tämä tarkoittaa kotimaisten pienten ja keskisuurten yritysten kannalta? Mitä se tarkoittaa julkisten palvelujen kannalta?
Mitä se tarkoittaa niillä alueilla, missä kannattavia markkinoita ei ole eikä tule?
Kun ”EU” pakottaa meitä kiireisesti johonkin, kannattaa miettiä hetki.
Entä jos meidän tietomme ”väistämättömistä”, edessä olevista muutoksista eivät pidäkään paikkaansa?
Entä jos emme itse muuttaisi omia lakeja niin, että peruspalvelumme kuten sosiaali- ja terveyspalvelut joutuvat kilpailulainsäädännön pariin?
Miksi emme ota poikkeussäännöistä, erivapauksista tai siirtymäajoista kaikkea iloa irti?
Joskus ”EU” on vain hallituksen ja virkamiesten kilpi ideologian toteuttamiseen. Muutosta halutaan ihan itse, mutta EU:n selän taakse on hyvä piiloutua.
Reilumpaa olisi kertoa kansalaisille tavoitteet ääneen. Jos yhteiskunnan eri palveluiden mahdollisimman laaja yhtiöittäminen ja kilpailulle avaaminen on hallituksen tavoite, pitäisi se demokratian nimissä uskaltaa paljastaa.
Merja Kyllönen on europarlamentaarikko (vas.) Suomussalmelta.