Jättimäinen turvapaikanhakijoiden virta on asettanut Euroopan ennen kokemattoman tilanteen eteen. Vapaan liikkuvuuden sanomaa julistaneessa EU:ssa on alettu rakentaa maiden rajoille piikkilanka-aitoja ja otettu vuosien jälkeen uudelleen käyttöön rajatarkastuksia.
Tilanteen poikkeuksellisuudesta kertoo Ruotsin tuore päätös. Turvapaikanhakijoiden perinteinen turvasatama aloitti torstaina tilapäiset rajatarkastukset. Kun Ruotsi vielä kesällä ennakoi ottavansa vastaan tänä vuonna 74 000 turvapaikanhakijaa, tuorein ennuste on 160 000–190 000. Vastaanottokyvyn raja tuli vastaan.
Suomessa tämänvuotinen tulijalukema on yli 27 000. Lähipäivinä selviää, miten Ruotsin päätös vaikuttaa täällä. Oletus on, että tulijamäärät putoavat selvästi keskeisellä rajanylityspaikalla Torniossa.
Näin ehkä saadaan hengähdystauko tilanteessa, jossa uusien säällisten majoitustilojen löytyminen tulijoille on jo hyvin työlästä. Tulijavirtaa ehkä hidastaa sekin tieto, että Suomi joutuu tarjoamaan tästä eteenpäin monelle saapujalle vain kontti- ja telttamajoitusta.
EU, 28 jäsenmaan yhteisö, on ollut tilanteessa tähän asti lähes kädetön. Esimerkiksi Kreikan ja Italian ”hotspoteihin” eli saapumisreittien solmukohtiin ei edelleenkään ole saatu rakennetuiksi unionille tärkeitä rekisteröitymiskeskuksia.
Maltassa päättyneestä EU:n huippukokouksesta saatiin viimein uutisia, jotka kertovat heräämisestä mittaviin toimiin. Kriisiä aletaan hoitaa valtavalla talousavulla.
Afrikan ja Lähi-idän kriisien alkulähteille suunnitellaan lähes kuuden miljardin euron rahoituspakettia tänä ja ensi vuonna. Turkille puolestaan tarjotaan kolmea miljardia euroa siitä, että se vartioisi tarkemmin rajojaan ja kohentaisi elinoloja pakolaisleireillä, joilla nyt elää yli kaksi miljoonaa ihmistä.
Suunnitellut summat ovat niin suuria, että ne herättävät jäsenmaissa takuuvarmasti vastustusta. Suomen maksuosuus yksin Turkille ohjattavasta paketista olisi noin 35 miljoonaa euroa.
Jos kuitenkin ongelmia halutaan juuria niiden alkulähteillä, raha on yksinkertainen keino. Parhaassa tapauksessa EU:n sijoitus maksaa itsensä taloudellisestikin takaisin, puhumattakaan siitä, jos se parantaa elinoloja ja lisää vakautta lähtömaissa. Se säästää lopulta ihmishenkiä.
Ehtojakin tuille asetettaisiin, vaikkapa Afrikassa lainsäädännölliset muutokset niin, ettei nuorten miesten esimerkiksi tarvitsisi paeta kymmenen vuoden asepalvelusta.
Nyt puhutaan kuitenkin vasta suunnitelmista. Seuraavaksi talousavun kohteista pitää valita vaikuttavimmat. Kaikkiaan on kuitenkin varmaa, ettei pakolaiskriisiin ole nopeaa ratkaisua. Syyrian sisällissodan päättyminen vaikuttaa toivottoman kaukaiselta, samoin Irakin ja Afganistanin vakautuminen.
Koko kriisi toimii oppituntina siitä, kuinka nopeasti ja ennakoimattomasti kriisit voivat syntyä ja kuinka Euroopan ulkopuoliset muutokset ravistelevat myös vakaaseen elämään vuosikymmenten ajan tottunutta maanosaa.