heino.ylisipola@kaleva.fi
Pieni perheviljelmä ei ole EU-Suomessa tarpeeksi tehokas ja tuottava. Se ei ole kilpailukykyinen eikä vastaa 2000-luvun henkeä, siksi maatilojen koon pitää kasvaa vielä nykyisestään. Suuruuden ekonomia jyllää myös maataloudessa aivan kuten teollisuudessa.
Valtiosihteeri Raimo Sailas esitteli torstaina yksimielisen työryhmänsä raporttia, jossa sanotaan, että tilakoon kasvulle ei pidä asettaa hallinnollisia esteitä eli poliitikkojen ei pidä puuttua asiaan. Samoin maataloustuotannon pitää antaa keskittyä Suomessa niille alueille, joissa on parhaimmat tuotantoedellytykset.
Muutaman vuoden kuluttua Suomessa lienee enää noin 50 000 maatilaa. Parissakymmenessä vuodessa Suomesta on hävinnyt noin 100 000 maatilaa. Eiväthän tilat ole todellisuudessa kadonneet minnekään: peltoja on yhdistelty naapurien tiloihin, niitä on metsitetty tai jätetty vain kasvamaan pajukkoa.
Eniten tilakato on rassannut Suomen kotieläintiloja. Parikymmentä lehmää maitotilalla ei enää riitä, niitä pitää olla moninkertainen määrä ja navetassa koneelliset lypsyasemat.
Luonto määrää karut ehdot maatalouden harjoittamiselle Suomessa: olemme EU:n kallein tuotantomaa. Kasvukausi on Etelä-Suomessa 175 ja Pohjois-Suomessa 120 vuorokautta. Etelä-Euroopassa se on vähintään 300 vuorokautta.
Olen joskus ajellut Pohjois-Ranskassa pikkuteitä tuntikausia valtavien viljavainioiden läpi: vehnäpellot aaltoilevat kuin valtava keltainen meri ja siellä täällä horisontissa törröttää viljasiilo. Siinä tulee pakostakin mieleen suomalaisten ja ranskalaisten viljelijöiden erilaiset tuotanto-olosuhteet. EU:n maatalouspolitiikka on kuitenkin yhteinen niin ranskalaisille kuin suomalaisillekin viljelijöille.
Järki sanoo, että, että kohtuullisen kokoiset tilat esimerkiksi kotieläintuotannossa olisivat eläinten, niiden hoitajien ja myös kuluttajien kannalta parasta. Kun hullun lehmän tauti riehui viime vuosikymmenellä keskisessä Euroopassa, se pääsi helposti leviämään, koska navetat ja karjasuojat ovat niin valtavia, jopa tuhansien lehmien yksiköitä.
On toisaalta pakko ymmärtää, että karuissa luonnonolosuhteissamme maataloutta pitää koneellistaa mahdollisimman pitkälle ja tilojen pitää olla suuria, jotta kalliita koneita voidaan käyttää tehokkaasti. Ison mittakaavan pitäisi nostaa tuottavuutta ja parantaa kansallista kilpailukykyämme.
Koneiden järkevä käyttö vaatii kymmeniä, jopa satoja peltohehtaareja. Maatilat vaativat jatkossa yhä enemmän myös ulkopuolista työvoimaa. Uuden teknologian hyödyntäminen ja tilan johtaminen vaatii isänniltä ja emänniltä myös suunnittelu- ja johtamisosaamista. Tutuista perheviljelmistä tulee tuotantolaitoksia, maataloustehtaita. Isännistä tai emännistä tulee maatilajohtajia.
Elintarviketeollisuus jalostaa maatalouden tuotteet: viljan, maidon ja lihan. Suomen lihateollisuus on hyvä esimerkki elintarviketeollisuuden yhdestä sektorista, joka on on nähnyt ajan riennon eli varautunut tulevaisuuden haasteisiin. Se on tehnyt lihavalmisteita tuotteita, brändejä eikä vain lihaa ja makkaraa. Samalla suurimmat lihatalomme ovat laajentaneet toimintansa koko Itämeren altaan ympärille.
Maatalous on tänä päivänä yrittäjyyttä, useilla tiloilla moniyrittäjyyttä, jossa kassavirta tulee monesta erisuuruisesta purosta. Toivottavasti perhekeskisyys ja monisukupolvisuus elää jatkossakin Suomen maaseudulla.