EU otti sitovilla ilmastotavoitteilla itselleen tärkeän suunnannäyttäjän roolin. Päätösten varsinaisesta sisällöstä käydään silti vielä vääntö, jossa Suomenkin on oltava tarkkana.
Yli sata vuotta jatkuneen oululaisen Tervahiihdon ladut muuttuivat päivä ennen lauantain lähtöä loskaksi, kun maaliskuinen vesisade liotti myös Oulun seutua koulujen hiihtolomaviikon päätteeksi. Ilmaston nopeasta muuttumisesta on tullut aiheellisesti yksi kansalaisten suurista huolenaiheista.
Brysselissä koolla olleet EU-johtajat jakoivat tämän huolen. Unionin puheenjohtaja, Saksan liittokansleri Angela Merkel ja komission puheenjohtaja Jose Manuel Barroso luonnehtivat huippukokouksen päätöstä historialliseksi, ja tällä kertaa tähän usein liioitellusti ja liian usein käytettyyn ilmaisuun oli perusteita. Sitova 20 prosentin päästöjen vähennystavoite ja uusiutuvien energialähteiden käytön nosto 20 prosentin osuuteen ovat jotain, mihin yksikään muu valtioiden ryhmä ei ole vielä kyennyt.
Huippukokouksessa kiisteltiin vielä siitä, voivatko tavoitteet olla sitovia vai eivät. Sitovuus on ainoa tapa pitää unionin ilmastopolitiikkaa uskottavana, eikä mikään muu olisi ollut perusteltavissa. Nyt unioni voi tosissaan edellyttää myös muilta mailta vastaavia toimia ja muualla voidaan vedota EU:n päätöksiin.
Silti Brysselissä olleiden johtajien tehtävä oli helppo. Varsinaisesti he vain sysäsivät vastuun itseltään virkamiehille.
Huippukokouksessa ei määritelty maakohtaisia toimia, vaan niistä neuvotellaan vasta myöhemmin. Heti alun alkaen on selvää, että vaikeuksia on luvassa. Unionissa on 27 jäsenmaata, jokaisella oma lähtötasonsa ja omat erityisolonsa.
Suomen kanta Brysselissä oli, että saavutettu ratkaisu ottaa riittävällä tavalla huomioon jäsenmaiden erilaiset lähtökohdat. Niin se tekeekin, mutta lopputuloksesta eri maiden kannalta ei vielä ole takeita, eivätkä nuo neuvottelut välttämättä ole Suomen kannalta helppoja.
Esimerkiksi saksalainen Der Spiegel -lehti luokittelee Suomen EU:n ilmastopolitiikan "sottapytyksi", joka ylittää omat Kioto-tavoitteensa roimasti, jossa paperiteollisuuden energiankulutusta ei saada kuriin ja jossa uusiutuvaan energiaan ei panosteta juuri ollenkaan. Spiegelin mukaan uusiutuvan energia osuus tuotannosta on vain kuusi prosenttia; Suomen omissa laskelmissa määrä on noin 25 prosenttia.
Jos näkemyserot ovat jo lähtökohtaisesti tällaisia, Suomella on aikamoinen työ yhdistää oman raskaan teollisuutensa toimintaedellytyksiä ja omia uusiutuvan energian linjauksia unionin sitoviin tavoitteisiin. Suomen uudella hallituksella on edessään kaksoishaaste: huolehtia nykyisistä työpaikoista ja siitä, että Suomi on aidosti mukana unionin päästötalkoissa. Maakohtaiset ehdotukset tehdään komissiossa, ja sinne on 26 muutakin maata syöttämässä omia toiveitaan.
Vaikka EU:n ilmastopäätös on vasta kova kuori ilman selvää sisältöä, sitä ei pidä väheksyä. Ajoitus on hyvin tärkeä. Rikkaiden maiden G8-ryhmää vetävä Saksa pystyy nyt myös tuossa ryhmässä vaikuttamaan entistä paremmin, ja EU voi esiintyä voimakkaasti YK:n ilmastokokouksessa joulukuussa. Siellä ryhdytään huomaan Kioton sopimukselle jatkoa, ja hyvän esimerkin näyttäjiä tarvitaan kipeästi.
EU oli nyt liikkeellä oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa. Samalla lopputulos nostaa liittokansleri Merkelin osakkeita eurooppalaisena johtajana melkoisesti. Vuodenvaihteessa päättyneellä Suomen puheenjohtajuuskaudella ei saatu aikaan mitään yhtä näkyvää tulosta.