EU:n ulkopoliittinen edustaja Javier Solana kaipasi maaliskuun lopussa EU-laajuista keskustelua USA:n Puolaan ja Tshekkiin suunnittelemasta ohjuspuolustusjärjestelmästä.
Unionin jäsenmaiden turvallisuuspoliittisen suvereniteetin pitäisi hänen mielestään olla "yhteensopiva unionin yhteisten turvallisuusetujen kanssa". Solanan mukaan ohjuskilven rakentaminen voi haitata EU:n ja Venäjän välisiä suhteita.
Solana tuntui toivovan, että Puolan ja Tshekin hallitukset miettisivät vielä lähtöään amerikkalaisten kelkkaan. Kannanotto saattoikin herättää alan piireissä lievää kuohuntaa tai hyrinää, kunkin intohimoista riippuen.
Puheenvuoro voitaneen panna osittain Naton ex-pääsihteerin piikkiin. On tiedossa, etteivät Solanan suhteet seuraajaansa Jaap de Hoop Schefferiin ole parhaat mahdolliset.
Mutta vaikka aihetta on hyssytelty, amerikkalaisten ohjuskilpi on noussut poliittiseksi kysymykseksi myös EU:ssa. Onhan pääosa EU-maista Naton jäseniä.
Ohjuskilpi jakaa tänään eurooppalaisia vähän samalla tavalla kuin Irakin sota 2003. Ranskan väistyvän presidentin Jacques Chiracin mukaan ohjuskilpi olisi taka-askel kohti kylmän sodan kautta. Saksan entinen liittokansleri Gerhard Schröder on puolestaan pitänyt hanketta Venäjän takia "poliittisesti äärimmäisen vaarallisena ja absurdina".
Kun EU otti uusia jäseniä 2004, osa tulokkaista näki yhä alueelliseen turvallisuuteensa liittyviä uhkakuvia. Entisessä itäblokissa oli tarvetta liimautua USA:n kylkeen.
Irakin sodan aiheuttamia jakolinjoja on yritetty sittemmin hälventää, mutta amerikkalaisten ohjustorjunta on nostanut tavallaan uudelleen esille kysymyksen siitä, miten uudet EU-maat ymmärtävät turvallisuuspoliittiset etunsa ja vastuunsa.
EU-maiden julkinen keskustelu on enimmäkseen laistanut ohjuskilpeä. Viralliset tahot ovat olleet vaitonaisia, mutta tietoja on vaihdettu ja seminaareja järjestelty unioniin kuuluvissa Nato-maissa.
EU-parlamentissakin on väitelty USA:n ohjuspuolustusjärjestelmän tulosta. Yhden kannan mukaan se ajaisi kohti uutta varustelukilpaa. Toiset näkevät yliherkkyyttä Venäjän julmistelevia reaktioita ja peliä kohtaan.
Ministerineuvoston viralliselle agendalle asia ei ole kovin äkkiä nousemassa.
On toistaiseksi selvää, ettei unionilla ole syytä saati edellytyksiä ottaa kantaa Yhdysvaltain hankkeen puolesta eikä sitä vastaan. EU:n yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa (YUTP) ei haluta mitenkään linkittää USA:n ohjuskilpeen. Olisi myös hyvin kummallista, jos YUTP:n nojalla yritettäisiin "painostaa" yksittäistä jäsenmaata konkreettisessa kysymyksessä.
Ranskan presidentinvaalit ovat jälleen isossa roolissa. Muuttuuko linja Chiracin jälkeen? Voisiko Ranska jopa olla myötävaikuttamassa amerikkalaisten hankkeeseen? Ranska nimittäin jakaa pitkälti amerikkalaisten Iran-uhkakuvat, ja niitähän tässä ollaan torjumassa.
Segolene Royal, Nicolas Sarkozy ja Francois Bayrou ovat kuitenkin olleet korostetun vaiti. He ovat todenneet vain, että eurooppalaisten on neuvoteltava asiasta keskenään.
Saksan liittokansleri Angela Merkel pesi jo EU:n puolesta - ja Suomenkin helpotukseksi - kätensä ja toivoi erimielisyyksien käsittelyä jatkossakin nimenomaan Naton sisällä.
jarmo.rantalainen@kaleva.fi