EU jatkoi Krimiin koh­dis­tu­via pa­kot­tei­taan vuo­del­la

EU on päättänyt jatkaa Krimin niemimaahan kohdistuvia pakotteitaan vuodella. Pakotteet estävät esimerkiksi kaupankäynnin niemimaan kanssa.

EU on päättänyt jatkaa Krimin niemimaahan kohdistuvia pakotteitaan vuodella.

Pakotteet estävät esimerkiksi kaupankäynnin niemimaan kanssa. Venäjä liitti Krimin itseensä kaksi vuotta sitten Ukrainan vallankumouksen jälkeen. Suurin osa maailman valtioista ei ole tunnustanut Krimin liittämistä Venäjään.

Krimin pakotteet ovat erillisiä EU:n Venäjän vastaisista pakotteista. EU:n on määrä päättää ensi viikolla, jatketaanko myös Venäjän vastaisia pakotteita, kertoo uutistoimisto Reuters.

Putinilla "ei kaunoja" Euroopan suhteen

Presidentti Vladimir Putin sanoo Venäjän olevan valmis kohentamaan suhteitaan Euroopan kanssa. Pietarin talousfoorumissa puhuneen Putinin mukaan Eurooppa on kuitenkin syypää suhteiden nykyiseen heikkoon tilaan.

- Meillä ei ole mitään kaunoja, ja olemme valmiita ojentamaan kätemme eurooppalaisille kumppaneillemme, mutta tämä ei tietenkään voi olla yksipuolista, Putin sanoi.

- Me muistamme, miten tämä alkoi. Venäjä ei pannut alulle nykyistä romahdusta.

Putinin mukaan eurooppalaiset yritykset ovat halukkaita tekemään kauppaa Venäjän kanssa ja nyt Euroopan poliitikkojen pitäisi auttaa liike-elämäänsä.

Presidentti puhui samaan aikaan kun EU ilmoitti jatkavansa vuodella Venäjän miehittämään Krimin niemimaahan kohdistuvia pakotteita. Päätöstä muiden Venäjän vastaisten EU-pakotteiden jatkamisesta odotetaan lähipäivinä.

Linkki juttuun

Ilmoita asiavirheestä