EU ja USA sa­na­so­taan Ga­li­leo-sa­tel­liit­ti­jär­jes­tel­mäs­tä

Euroopan unioni torjuu Yhdysvaltain epäilyt EU:n oman paikantamissatelliittijärjestelmän tarpeellisuudesta.

Euroopan unioni torjuu Yhdysvaltain epäilyt EU:n oman paikantamissatelliittijärjestelmän tarpeellisuudesta. Vireillä oleva Galileo-hanke toisi vaihtoehdon amerikkalaiselle, pitkälti sotilaspohjaiselle GPS:lle, johon Eurooppakin nykyisin tukeutuu.

Yhdysvaltain ulkoministeriöstä arvioitiin torstaina, että Galileon luomiselle ei ole mitään pakottavaa tarvetta, sillä GPS pystyy vastaamaan näihin tarpeisiin koko maailmassa myös tulevaisuudessa.

Pakottavan tarpeen arviointi on Euroopan, ei Yhdysvaltain asia, EU:n komissiosta vastattiin perjantaina. Komission mukaan ei ole unionin tai muidenkaan edun mukaista, että käytössä on vain yksi järjestelmä.

Galileo-hankkeesta keskustellaan EU:n liikenneministereiden kokouksessa huhtikuussa, mutta komission mukaan asia saattaa nousta esille myös ensi viikon huippukokouksessa Barcelonassa.

Muun muassa aiemmin nihkeästi suhtautunut Saksa on äskettäin näyttänyt vihreää valoa hankkeen rahoitukselle.

Jos EU pitää kiinni Galileosta, Yhdysvallat on ulkoministeriön mukaan halukas yhteistyössä katsomaan, että järjestelmästä tulee yhteensopiva GPS:n kanssa ja että se hyödyttää käyttäjiä Atlantin molemmin puolin. Komission tiedottajan mukaan EU on valmis keskustelemaan asiasta.

Yhdysvallat myös katsoo, että käyttäjien pitäisi saada itse valita GPS:n ja Galileon välillä.

Eri tahoilla on arvioitu Galileo-hankkeen maksavan 3,2–3,4 miljardia euroa. Lopullisessa laajuudessaan siihen kuuluisi kaikkiaan 30 satelliittia vuonna 2008.

EU:n komissio esitti siviilikäyttöön tulevan satelliittijärjestelmän luomista vuonna 1999. Sen ympärille on suunniteltu laajaa paikannuspalveluja hyödyntävää tuotteiden ja markkinoiden verkostoa.

Keskeisiä käyttäjäryhmiä olisivat muun muassa matkaviestintä ja liikenne. Galileon avulla voidaan rakentaa esimerkiksi maailmanlaajuinen lennonjohtojärjestelmä.

Ilmoita asiavirheestä