EU hy­väk­syi Te­lia-So­ne­ra -fuu­sion

EU:n komissio näytti keskiviikkona odotetusti vihreää valoa Telian ja Soneran fuusiohankkeelle. Fuusiolle asetettiin kuitenkin useita ehtoja eli Telia joutuu mm. myymään matkapuhelintoimintonsa Suomessa ja kaapeliverkon Ruotsissa.

Telia ja Sonera olivat jo etukäteen lupautuneet ehtojen täyttämiseen. Yhtiöiden toimitusjohtajat Harri Koponen ja Anders Igel iloitsivat yhteisessä lausunnossaan siitä, että komission päätös saatiin näin nopeasti.

Fuusion ehdot olivat kutakuinkin sellaiset kuin ennalta osattiin odottaa, joten Esimerkiksi Telian Suomen-matkapuhelinyhtiön joutumista myyntiin on pidetty lähes varmana jo pitemmän aikaa, ja kotimaisista kilpailijoista sekä Radiolinjan emoyhtiö Elisa että DNA ovat ilmoittaneet olevansa kiinnostuneita sen ostamisesta. Telialla on ollut Suomessa lähes 250 000 matkapuhelinasiakasta.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä