Talvella 2011 tapasin Lontoon lähellä ihmisoikeusseminaarissa syyrialaismiehen. Syyrian sisällissota oli juuri alkanut. Kun kysyin presidentti Bashar al-Assadin hallintoa vastustaneelta mieheltä, kauanko sota kestää, hän vastasi: ”Noin kolme vuotta.”
Vettä on virrannut Oulujoessa ennustusta jo reilun vuoden pidempään eikä Syyrian sisällissodalle näy loppua. Itse asiassa se on paisunut isoksi yhteenotoksi, jossa on jo nyt enemmän kuin kaksi sotivaa osapuolta.
Syyriasta roihahtanut sota on levinnyt Irakiin ja on ajanut miljoonia joko sisäiseen maanpakoon tai lähimaihin, joista Turkki käy taas omaa sotaansa kurdeja vastaan.
Tehtiinkö heti Syyrian sisällissodan alussa virhe? Kerrataanpa mitä on tapahtunut.
Lokakuussa 2011 Venäjä ja Kiina torpedoivat veto-äänillään YK:n turvallisuusneuvostossa päätöslauselman, joka olisi tuominnut Syyrian hallituksen tekemät ihmisoikeusloukkaukset.
Helmikuussa 2012 Venäjä ja Kiina kaatoivat neuvoston päätöslauselman, joka olisi valtuuttanut puuttumaan Syyrian sotaan myös sotilaallisin keinoin. Heinäkuussa 2012 sama kaksikko esti Assadin hallinnon vastaiset talouspakotteet.
Assadin hallinnon kaato asevoimin ajoissa olisi voinut johtaa ojasta allikkoon, mutta se olisi voinut myös katkaista sodan alkuunsa.
Kun sota on saanut jatkua, se on samalla radikalisoitunut, ja brutaalia terroria kylvävä Isis on noussut voimatekijäksi. Sen riveihin on virrannut islamistisia kuumapäitä jopa Suomesta.
Suuri vastuu tästä kehityksestä kuuluu Syyrian perinteiselle liittolaiselle Venäjälle.
Viime päivinä on alkanut liikkua yhä enemmän tietoja siitä, että Venäjä on lisännyt Syyrialle jo pitkään antamaansa sotilasapua ja lähettänyt sinne myös sotilaita. Yhtäkään turvapaikanhakijaa se ei ole kyllä Amnesty Internationalin mukaan ottanut vastaan.
”On liian aikaista sanoa, olemmeko valmiita siihen (osallistumaan taisteluihin Syyriassa)”, presidentti Vladimir Putin sanoi viime viikolla.
Venäjän mediassa spekuloidaan jo, aikooko Putin lähettää vihreitä miehiä taistelemaan Syyriaan. Samaan aikaan Venäjän ja Ukrainan rajalla on jostakin syystä nyt rauhallisempaa kuin koko konfliktin aikana.
Venäjän osallistuminen Syyriassa jopa maasotaan olisi monipiippuinen juttu. Taistelisiko se samalla puolella Isisiä vastaan Yhdysvaltain johtaman kansainvälisen, ilmasotaa käyvän koalition kanssa vai Assadin joukkojen puolella, koalitiota vastaan? Vai molempia?
Pahimmassa tapauksessa Venäjän avoin osallistuminen sotaan voisi johtaa konfliktiin koalition kanssa ja vain kasvattaa pakolaisvirtoja.
Venäjän Syyria-rooli onkin kiristänyt Venäjän suhteita Yhdysvaltoihin entisestään. Venäjältä Bulgarian ja Kreikan kautta Syyriaan kulkevia lentoreittejä on alettu tukkia, mutta Venäjän kerrotaan käyttävän Iranin ja Irakin kautta kulkevaa reittiä.
Suomeenkin nyt tulevat turvapaikanhakijat liittyvät tähän suurpoliittiseen peliin. Sen tuloksesta riippuu, paljonko heitä tulee myös tänne pohjan perille.
Jos Isisistä ei onnistuta tekemään selvää nopeasti, pakolaisvirta Syyriasta ja Irakista jatkuu Eurooppaan ja sitä myöten myös Suomeen – miellyttipä ajatus tai ei. Niiden lisäksihän turvapaikanhakijoita vyöryy kohti Eurooppaa toki monesta muustakin maasta.
Jos pakolaiskriisin suurin lähde, Syyriassa ja Irakissa käytävä sota, halutaan oikeasti ratkaista, sota on saatava loppumaan ja sota-alueelle on saatava kohtuulliset elinolot.
Jos taas kriisipesäkkeitä ei saada sammumaan, pitää varautua siihen, että hyvin monet Eurooppaan nyt tulevista myös jäävät tänne.
Pitää katsoa vieläkin pidemmälle. Mitä säällisemmin kohtelemme Eurooppaan tulijoita, sitä paremmat terveiset heistä kotikonnuilleen ehkä joskus palaavat vievät meistä eurooppalaisista. Ja päinvastoin: mitä huonommin kohtelemme tulijoita, sitä huonommat muistot kotiin palaaville jää. Tänne tulijoiden ja tänne jäävien on puolestaan sopeuduttava uusiin oloihinsa.
EU, Suomi mukana, hoitavat nyt seurauksia – ne pitääkin hoitaa. Kriisi ei silti laukea ennen kuin sen syihin löydetään kestäviä ratkaisuja.
Joka tapauksessa: tilanteeseen ei ole yksinkertaista ratkaisua. Muuta väittävät ovat väärässä.