EU-han­ke ratkoo ve­sien­käy­tön ris­ti­rii­to­ja

Helsinki Vesistöjen käytön tavoitteissa ja säädöksissä on Euroopan unionin maiden välillä mittavia eroja, joita yritetään ratkaista laa

Helsinki Vesistöjen käytön tavoitteissa ja säädöksissä on Euroopan unionin maiden välillä mittavia eroja, joita yritetään ratkaista laajalla kehityshankkeella.

Suomessa, Saksassa, Tanskassa, Puolassa ja Liettuassa alkaa syyskuun lopussa laaja kolmivuotinen EU-projekti, jonka tarkoituksena on niin sanotun vesikaavan luominen.

EU:n Itämeri-ohjelmaan kuuluva kaavahanke kokoaa kaikki vesistöjen tilaan vaikuttavat direktiivit, käytännöt ja tavoitteet yhteen järjestelmään, mikä helpottaa vesiensuojelun ja -käytön alueellista suunnittelua. Hankkeen tulokset niputetaan edelleen omaksi käsikirjakseen.

Ympäristökeskuksen mukaan syynä erityisen suunnittelujärjestelmän luomiseen on se, ettei kaavoitus perinteisenä maankäytön ohjauksen muotona ole ottanut riittävästi huomioon vuonna 2000 voimaantulleen EY:n vesipolitiikan puitedirektiivin vaateita eikä tavoitteita. Näistä keskeisiä ovat vesienhoitoalueiden yleissuunnitelmien laatiminen sekä vesistöjen hyvä ekologinen tila vuoteen 2015 mennessä.

Vesistöihin kohdistuvien yhteiskunnallisten ja suojelun tarpeiden vastakkaisuuksien vuoksi tarvitaankin ympäristökeskuksen mielestä kiireellisiä keinoja päätöksentekoa varten.

Hankkeen vetäjänä on ympäristökeskuksen Oulun yksikkö, minkä lisäksi työhön osallistuu vesienkäytön ja alueellisen suunnittelun asiantuntijoita yli kymmenestä muusta laitoksesta. Tehtävää rahoittaa Suomessa ympäristöministeriö.

Ilmoita asiavirheestä