EU:n perustuslakia ei vielä ole kuopattu, mutta sen voimaantulo näyttää siirtyvän jopa vuosilla. Unionin pitää tästä huolimatta pystyä uudistumaan.
EU:n perustuslain kaatuminen Ranskan ja Hollannin kansanäänestyksissä näytti aluksi lamauttavan unionin toimintakyvyttömäksi. Epätietoisuuden vaihetta tuntuu kuitenkin seuranneen silmien avautuminen. Kun unionissa ei pystyttykään ottamaan seuraavaa suurta askelta, oli pakko palattava peruskysymyksiin: miten kansalaisten luottamus unioniin saadaan palautettua ja miten EU saadaan pidettyä liikkeessä ilman niitä mahdollisuuksia, joita uusi peruslaki olisi tarjonnut.
Samaan aikaan vahvalle johtajuudelle on EU:ssa huutava tarve. Unionin puheenjohtajamaan Britannian pääministeri Tony Blair herätti kyllä innostusta Eurooppa-aatetta pursuavalla puheellaan europarlamentissa kesäkuussa. Sen jälkeen Lontoosta ei ole suuria kuulunut. Vastikään Britanniaa moittikin sen puheenjohtajuusajan vähäisistä aikaansaannoksista Valery Giscard d'Estaing, joka veti unionin perustuslakia valmistellutta tulevaisuuskonventtia.
EU:n komission puheenjohtaja José Manuel Barroso näyttää nyt ottaneen hoitaakseen totuudenpuhujan ja liikkeellepanijan osan. Kaksi viikkoa sitten Barroso kertoi ottavansa tiukkaan tarkasteluun EU:ssa lainvalmistelutyön, jossa hän näki järjettömiä piirteitä. Viime viikolla Barroso puolestaan sanoi julki ikävän mutta jo ilmeiseltä näyttäneen asian: EU:n perustuslain läpivienti ei ole siirtynyt ensi vuoteen vaan kauemmaksi, ehkä parin kolmen vuoden päähän.
Näkemys ei ollut yllättävä, mutta on silti hyvä, että se tunnustettiin ääneen. EU:ta on viime vuosina aivan liiaksi vaivannut korkealentoisten tavoitteiden ja todellisen kehityksen välinen ristiriita. Se on nähty esimerkiksi kasvu- ja vakaussopimuksen ja niin sanotun Lissabonin strategian kohdalla. Kummaltakin EU:n vahvuuden takeeksi laaditulta dokumentilta on jäsenmaiden omien toimien vuoksi syöpynyt uskottavuus lähes tyystin.
Nyt EU:ssa on pakko miettiä konkreettisesti, mitä ehkä monenkin vuoden jakso ilman perustuslakia merkitsee. Barroson näkemys on, että paniikkiin ei ole aihetta. Hänen arvionsa mukaan unionin toimintaa voidaan tehostaa nykyisten sopimustenkin varassa, jos jäsenmaiden tahto vain riittää.
Haasteita ei unionilta eikä sen jäsenmailta tule lähiaikoina puuttumaan. Suurimman jäsenmaan Saksan hankala vaalitulos toi hämmennyksen myös EU:hun. Selvän vaalivoittajan löytyminen olisi voinut tuoda uutta johtajuutta unioniinkin. Nyt sitä tuskin on tiedossa, kun jo johtajan saanti Saksaan näyttää ylivoimaiselta.
Vaikka Saksan kriisi pakosta purkautuu lähiaikoina, pysyvämmät ongelmat jäävät jäytämään unionia. Sen talouskasvu on kaikissa viime aikojen ennusteissa jäämässä vuosiksi jälkeen maailman muiden suurten talousmahtien luvuista. Jos ja kun unioni ei tässä kisassa pärjää, se näkyy myös kansalaisten arjessa.
Barroson viesti on, että yksikään jäsenmaa ei pysty yksin kamppailemaan globalisaation kielteisiä vaikutuksia vastaan. Ikävää kuitenkin on, että yksittäinenkin jäsenmaa pystyy tuota kamppailua torpedoimaan. Se on nähty, kun unioniin on yritetty luoda yhteistä, kurinalaista talouspolitiikkaa.
Suomen kannalta perustuslain lykkääntyminen tietää sitä, että työ sopimuksen läpiviemiseksi ei osu ensi vuoden syksyyn puheenjohtajakaudellemme. Se helpottaa virkamiestemme ja ministereidemme taakkaa. Aktiiviselle unionin kehittämiselle jää kuitenkin suuri tarve.