Suomelta vaaditaan sitkeyttä, kun EU:n komissio suostuu sopimaan 141-tuesta vain osasen kerrallaan. Omista eduista on pidettävä itse huolta.
Suomi voi huoahtaa helpotuksesta: peloteltua äkkipysäystä ei tullut, kun Etelä-Suomen maatalouden nykyinen 141-tukikausi päättyy vuodenvaihteessa. Maatalouskomissaari Mariann Fischer Boelin alkusyksyn jyrkkä, ehkäpä ainakin osin neuvottelutaktiikankin sanelema kanta 141-tuen poistumisesta on muuttunut sovinnollisemmaksi.
Tuki jatkuu ensi vuoden nykyisellään, yhteensä noin 94 miljoonan euron tasolla. Sitä seuraavien viiden vuoden jaksolla on vielä paljon auki. Suomen edustajat hierovat maatalousministeri Sirkka-Liisa Anttilan johdolla jatkosta sopua ensi viikolla maatalouskomissaarin kanssa. Lopullinen takaraja on joulun alla pidettävä maatalousministerien kokous, mutta jo ennen sitä on tärkeää saada 141-kokonaisuus selväksi. Viime hetken neuvotteluiden tulos on aina epävarmaa.
Anttila odottaakin toiveikkaasti, että asiat selkiintyvät ensi viikolla. Suurin kiista on yhä sika- ja siipikarjatuotannon tuesta ja erityisesti kauden loppuosan, vuosien 2012 ja 2013 tuen tasosta.
Maatalous toimii Suomessa sekä pohjoisella, pysyvän tuen 142-alueella että jatkoltaan kiistellyllä 141-alueella olosuhteissa, jotka ovat outoja muiden EU-maiden viljelijöille. On käynyt ilmi, että tanskalainen maatalouskomissaari tuntee perin kehnosti naapurimaansa luonnonoloja. Ilmeisesti Suomessa luotettiin ainakin aluksi liiaksi komission myötämieleen ja unohdettiin riittävä ennakkovaikuttaminen, lobbaus. Yllätyksenä tuli myös Ruotsin nykyisen hallituksen maatalousministerin hyökkäys Suomen kansallista tukea vastaan.
Kun Suomen edustajat pääministeri Matti Vanhasta ja ulkoministeri Ilkka Kanervaa myöten ryhtyivät ponnekkaasti jakamaan EU:n päättäjille tietoa alkusyksyn shokkireaktion jälkeen, on päästy pienin askelin parempaan suuntaan. Kaikki nähty on Suomelle hyvä opetus siitä, että entisestään laajentuneessa EU:ssa on puolustettava tosissaan omia etuja. Kukaan muu ei tee sitä Suomen puolesta.
141-tuen perusteet kirjattiin Suomen liittymissopimukseen kiistatta epämääräisesti, mutta joka tapauksessa sopimuksessa todetaan, että EU:n komissio voi myöntää Suomelle oikeuden maksaa Etelä-Suomen maataloudelle kansallista tukea. Kun nykyinen maatalouskomissaari tulkitsee sen siirtymäkauden tueksi, alenemaa on odotettavissa ensi vuoden jälkeen. Kutistuminen on vain puristettava neuvotteluissa mahdollisimman vähiin.
Yhteisön koko maatalouspolitiikkaa ollaan muovaamassa monin tavoin uuteen uskoon. Esimerkiksi maitokiintiöt saattavat häipyä 2015. Se mitä ilmeisimmin alentaisi maidon hintaa ja veisi kohti yhä suurempia tuotantoyksiköitä. Lyhyen rehuntuotantokauden ja pitkän talven Suomelle on odotettavissa uusia vaikeuksia.
Suomen edustajien on oltava valppaina, että oman tuotannon edellytykset turvataan. Yksikään valtio EU:ssa tai muuallakaan maailmassa ei ole halunnut jättäytyä tuontiruuan varaan. Suomen maataloustuotanto on säilyttänyt niin korkean laatutason, että myös kuluttajilla on aihetta kamppailla sen jatkoedellytysten puolesta. Esimerkiksi muualla Euroopassa kovin yleinen salmonella on pystytty pitämään poissa suomalaisista kanaloista. Kun lisäksi Suomen maaperässä on paljon vähemmän raskasmetalleja kuin Keski-Euroopan pelloissa, täkäläisellä maataloudella on omat vahvuutensa. Epäedullisen sään vaikutuksia on voitava tasata tukijärjestelmin.