Oululaisen Liha- ja Makkarakaupan kaatuminen konkurssiin viime kesänä sai sadat purkamaan harmiaan sosiaalisessa mediassa ja Kalevan verkkosivuilla. Monet manailivat suurten kauppaketjujen ylivaltaa ja toivoivat pienen erikoisliikkeen jatkavan.
Maanantaina kauppa taas heräsikin henkiin, uudella nimellä ja laajemmalla valikoimalla. Liikkeen nimi on nyt Liha- & Kalakauppa, ja sen toiminnasta vastaa Oulun Liha- ja Kalakauppa Oy. Kauppa työllistää 7–8 ihmistä.
– Omistuspohjaa on vähän laajennettu. Minä teen toimitusjohtajana palkkatyötä, ja olen mukana uudessa yrityksessä myös pienellä omistusosuudella, kauppias Kari Lappalainen kertoo.
– Aika vilkkaasti ovi alkoi taas käydä heti aamusta, ja olemme jo saaneet paljon mukavaa palautetta asiakkailta.
Uusina tuotteina on tuotu mukaan tuoretta kalaa ja kalajalosteita sekä grillituotteita. Liikkeessä on tarkoitus myydä myös viljatuotteita, kananmunia, säilykkeitä, mausteita sekä mahdollisuuksien mukaan vihanneksia.
– Ihan kaikkia sopimuksia ei ole vielä tehty, mutta laajaan valikoimaan tähdätään. Haluamme tarjota nimenomaan kotimaisia ja lähellä tuotettuja elintarvikkeita, Lappalainen sanoo.
– Kyselimme myös asiakkailta somessa, mitä he kauppaan haluaisivat. Monet toivoivat varsinkin lisää kalaa ja grillituotteita.
Lappalainen kertoo, että liikkeen tiloja on remontoitu viime aikoina monin tavoin.
– Kylmälaitteet ja muut kalusteet menivät suurelta osin uusiksi.
Makkarakaupan yrittäjinä 12 vuotta toimineet Kari ja Paula Lappalainen kertoivat viime heinäkuussa Facebookissa lopettavansa kaupan kannattamattomana.
– Tämän päivän ostokäyttäytyminen on ajanut pienet erikoisliikkeet ahtaalle ostojen keskittyessä suuriin ostoskeskuksiin sekä marketteihin, he totesivat.
Kari Lappalaisen mukaan konkurssin taustalla oli Zeppeliniin maaliskuussa 2017 perustetun uuden myymälän epäonnistuminen.
– Se oli meille kova pettymys, eikä pitkiä vuokrasopimuksia pystytty lopettamaan kuin velkajärjestelyn kautta. Oletimme, että kauppa olisi käynyt paremmin, mutta ei meille jäänyt siellä riittävästi asiakaskuntaa.
Lappalainen arvioi, että uusi yhtiö ja laajempi tuotevalikoima voivat auttaa tekemään toiminnasta kannattavaa.
– Aiemmin meillä oli vain muutama päätuote, kuten jauheliha, pihvit ja paistit. Niiden kanssa hintakilpailu meni niin kovaksi, että myyntikatetta ei jäänyt pienelle yritykselle riittävästi, Lappalainen sanoo.
– Itse meinasinkin jo jäädä eläkeputkeen, mutta nyt uskotaan, että ostavia asiakkaita saadaan enemmän kuin aikaisemmin.
Yhtiön muita omistajia Lappalainen ei ole aiemminkaan paljastanut. Oulun Liha ja Kalakauppa Oy:n yhteystiedoista löytyy kuitenkin kiinteistöalalla toimiva Ripa Service Oy, jonka vastuuhenkilöitä ovat Risto ja Onni Pasma.
– Teemme tiivistä yhteistyötä, Lappalainen sanoo.