Kahvia ja juttuseuraa vaikka joka päivä. Tuokiotupa toimii ylivieskalaisten ikäihmisten kiireettömänä kohtaamispaikkana.
Ensimmäisenä vastassa on kahvin tuoksu. Tuvan pieni pöytä on jo miehitetty: Eino ja Ahti ovat aamun ensimmäisten kävijöiden joukossa. Kahvikupin äärellä tulee tarkistettua kuulumiset ja päivän lehti.
Yli satavuotias puutalo Ylivieskan keskustassa on aiemmin palvellut pikkupappilana ja kampaamona. Viimeiset viisi ja puoli vuotta siellä on toiminut ikäihmisten kohtaamispaikka Tuokiotupa. Kahvia ja juttuseuraa on tarjolla aamusta illansuuhun vuoden jokaisena päivänä, myös pyhien aikaan.
– Täällä on mahdollisuus toisten ihmisten kiireettömään kohtaamiseen. Aikatauluttamista on kaikkien elämässä riittänyt ajan mittaan, mutta täällä saa viipyä kaikessa rauhassa, Yhteisestä Ovesta ry:n toiminnanjohtaja Anne Isokoski toteaa.
Vilkkaina hetkinä tuvan täyttää hyväntuulinen porina. Tupaemäntä Irene Visuri kuitenkin tietää, että kahden kesken kävijät saattavat avautua myös yksinäisyydestä tai tyhjyyden tunteesta.
– Ihmiset pitävät huolta toisistaan. Jos joku on ollut käymättä pitkään, toiset saattavat pirauttaa hänelle.
Monet tuo paikalle viikoittain järjestetty ohjelma. On yhteislaulua, tuolijumppaa ja ompeluseuraa. Moni haluaa tulla vain juttelemaan. Samassa kahvipöydässä voi istua hyvinkin eri tavoin ajattelevia, mutta kukaan ei tuputa omia näkemyksiään.
– Kävijät itse pitävät kiinni periaatteesta, jonka mukaan uskontoa ja politiikkaa ei tuoda keskusteluihin, Isokoski kertoo.
Yhteisestä Ovesta ry:n toiminta lähti liikkeelle vapaaehtoistyöstä. Tällä hetkellä se työllistää hankerahoitusten turvin kolme työntekijää. Toiminnan jatko näyttää turvatulta, sillä sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA on ehdottanut yhdistykselle myönnettäväksi kohdennettua toiminta-avustusta.
Yli 30 vapaaehtoista on auttamassa tupaemäntinä, ystäväpalvelussa, toimintatuokioiden vetäjinä tai vaikkapa lumitöissä. Apuväkeä tarvitaan, sillä arkisin tupaan voi tupsahtaa päivän aikana 30–70 kävijää. Vuosittain talossa käy yli tuhat eri ihmistä. Yksittäisiä käyntejä on noin 12 000.
Moni jää silti yhä kotiseinien sisälle. Siksi Ylivieskassa on noin vuoden ajan tehty etsivää vanhustyötä. Sen avulla halutaan tavoittaa erityisesti iäkkäät kotona asuvat, jotka eivät ole vielä lähipalveluiden, tuen tai muun toiminnan piirissä.
– Yritämme löytää syrjäytymisvaarassa olevia henkilöitä. Moni kokee yksinäisyyttä, mutta kynnys sen myöntämiseen voi olla korkealla, etsivän vanhustyön koordinaattori Sari Pelttari toteaa.
Vajaan vuoden aikana toimintaan on saatu mukaan jo lähes 40 ikäihmistä. Osalle on etsitty vapaaehtoisia ystäviä ja ulkoilukavereita, osa on saanut keskusteluapua ja neuvontaa. Tarvetta voi olla vaikkapa vapaa-ajan toiminnalle tai julkisille palveluille
– On tärkeää saada tietoa omista oikeuksista ja siitä, mistä voi tarvittaessa saada apua ja palveluja. Ikäihmistenkin joukosta löytyy paljon väliinputoajia, jotka eivät ole tienneet kaikista mahdollisuuksista, Pelttari sanoo.
