Keski-Venäjän Udmurtian pääkaupungissa maaseudulla vietettiin kevään lopuksi kymmenes etnofuturistinen festivaali. Näitä suomalais-ugrilaisten kansojen taiteilijoiden ja filosofien tapahtumia on järjestetty vuodesta 1994 lähtien, Viron Tartossa ja Viljannissa kolme, loput Udmurtiassa.
Jälkimmäinen aktiivisuus selittyy sillä, että Tartossa syntynyt etnofuturismi on saanut vankimman jalansijan udmurttien keskuudessa.
Lähes kaikki nuoret taiteilijat tunnustautuvat aatteeseen, jopa niin että he uskaltavat terveesti hiukan ironisoida kansallisia tunnuksia ja etnofuturistista hartautta.
Etnofuturismin periaatteet voi lyhyimmin määrittää niin, että kansallis-kielellisen säilymisen turvaamiseksi on yhdistettävä mennyt perinne modernilla, jopa postmodernilla tavalla. Tulevaisuuteen mennään löytämällä voima menneestä.
Pois keittiöorjuudesta
Tässä tapahtumassa ei filosofoitu vaan esiinnyttiin: oli laulua, runoa, tanssia, kansanleikkejä. Taidenäyttelyssä näkyi se avoimuus ja vapaus, jolla etnofuturismia voi tulkita maalauksissa, veistoksissa ja kollaaseissa. Varsinkin venäjäläiset kokevat sen ihmeeksi sosialistisen realismin pakkopaidan jälkeen. Myyttisillä muinaisaiheilla oli vahva sijansa vaikkapa komilaisen Pavel Mikuševin ja virolaisen Evar Riitsaaren töissä.
Lännessä syntynyt performanssi osoittautui erityisen sopivaksi etnofuturismin ilmaisuun. Sitä esittivät muun muassa komilaiset Irina Fedosova ja Nina Obrezkova. He puhuivat lakkaamatta samalla touhuten perinteisen taloustyön näköisiä askareita. Tällä ironisoitiin naisen ikuista keittiöorjuutta. Vapauden tieksi löytyi anarkia: nuoret naiset alkoivat heitellä ja sotkea toisiaan sinisellä savella.
Myös udmurttimiehet, festivaalin järjestelyjen päävastuun kantanut Kuchiran Juri sekä Valentin Belyh performoivat. Molemmat ovat monitaiteilijoita. Kuchiran Juri on suunnitellut Udmurtian tasavallan lipun ja vaakunan.
Useassa suomalaisessa teatterissa, muun muassa Kemissä vieraillut Moskovan udmurtti Olga Aleksandrova esitti yhden naisen näytelmän Unista ja muistoista kudottu.
Eksoottinen kokemus
Voimaa riittää ja yhteistä tukea: virallisia osanottajia oli kuutisenkymmentä, maaseudun kylätapahtumissa satoja. Edustettuina olivat kaikki viisi Keski-Venäjän sukukansaa. Isoa virolaista ryhmää johti itseoikeutetusti etnofuturismin äiti, tarttolainen kirjailija Kauksi Ülle.
Suomalaisia oli neljä: haminalainen kuvataideopettaja ja Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan sukukansavaliokunnan aktiivi Saara Lindroos, helsinkiläinen taidekriitikko ja montaasitaiteilija Kimmo Sarje sekä oululainen näytelmäkirjailija ja sarjakuvataiteilija Ville Ranta.
Monesti Udmurtiassa käyneelle ja kieltä taitavalle Lindroosille meno oli tuttua, mutta ensikertalaisille Rannalle ja Sarjelle tutustuminen etnofuturismiin eksoottinen kokemus. He kysyivät jo seuraavaa kertaa.
Olen etnofuturistien verkostolle esittänyt pitopaikaksi Tatarstanin pääkaupunkia Kazania, jotta turkinsukuiset kansat saadaan mukaan. Etnofuturismin nousukaaren on jatkuttava...