Nokian vaikutus Suomen korkeaan tutkimus- ja tuotekehityspanotukseen on ollut merkittävä, arvioidaan Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen (Etla) torstaina julkistamassa tutkimuksessa.
Nokia on vaikuttanut vahvasti myös siihen, että Suomen korkean teknologian tuotteiden ulkomaankauppa on tuntuvasti ylijäämäinen.
Etlan selvityksen mukaan Suomen tutkimus- ja tuotekehitysmenot ovat suhteessa talouden kokoon maailman kärkiluokkaa.
Nokian osuus koko tutkimus- ja kehityspanostuksesta oli viime vuonna noin kolmannes ja yrityssektorin panostuksesta lähes puolet.
Nokian arvioidaan vastaavasti hyötyneen julkisesta rahoituksesta. Selvityksen mukaan se esimerkiksi auttoi Nokiaa ylläpitämään tutkimustoiminnnan jatkuvuutta 1990-luvun laman vaikeimpina vuosina.
Julkisen rahoituksen arvioidaan myötävaikuttaneen monen Nokialle tärkeän perusteknologian kehitykseen. Teknologian kehittämiskeskus Tekes rahoitti 1980-luvun alkupuolella työtä, jota käytettiin mm. GSM:n ohjelmistojen rakentamisessa.
Etlan tutkimuksen mukaan Nokian yhteistyö muiden yritysten, korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten kanssa on mahdollistanut sen, että yritys on voinut keskittyä haluamalleen osaamisalueelle.
"Nokian yhteistyön jatkuminen kotimaisten tahojen kanssa riippuu siitä, pystyvätkö ne pysymään kehityksen kärjessä", arvioi tutkimuspäällikkö Jyrki Ali-Yrkkö torstaina tutkimuksen julkistamistilaisuudessa Helsingissä.
Tutkimuksessa selviteltiin myös Nokian ja julkisen sektorin välisiä rahavirtoja. Tutkija Raine Hermans kehotti suhtautumaan lukuihin suuntaa antavina. Ne kertovat kuitenkin, että rahavirta kulkee Nokiasta valtion pussiin. Selvityksen luvut on esitetty vuoden 2000 hinnoin.
Teknologian kehittämiskeskus Tekes maksoi vuosina 1995-2000 Nokialle tutkimus- ja tuotekehitystukea 80 miljoonaa euroa. Nokian Suomen työvoimalle kohdistui lisäksi laskennallisesti 1,6 miljardia euroa julkisia menoja ja tulonsiirtoja.
Vastaavana aikana Nokia maksoi yhteisöveroja yhteensä 2,9 miljardia euroa. Nokian työntekijät ovat maksaneet tuloveroja samana aikana 1,4 miljardia euroa ja optioveroja 1,2 miljardia euroa.
Nokia on lisäksi maksanut työntekijöistään sosaalivakuutusmaksuja. Nämä maksut sekä työntekijöiden tulo- ja optioverot yhdessä ylsivät viisivuotisjaksolla 3,8 miljardiin euroon.