pekka.mikkola@kaleva.fi
Nokia Missio -liikkeen järjestäytyminen uudeksi kirkoksi eteni viime sunnuntaina uuteen vaiheeseen, kun Tampereella esiteltiin kirkkokunnan oppiperusta ja uusi nimi. Tuoreeltaan kirkkokunnalle on ennakoitu ongelmia etenkin sen erikoisen kastekäytännön takia: liikehän hyväksyy sekä lapsikasteen että aikuiskasteeksi kutsutun uskovien kasteen.
Väistämätön kysymys on, voiko käytäntö pitkän päälle toimia, kun kyse kuitenkin on aivan keskeisestä uskoon ja oppiin liittyvästä asiasta. Ei olisi yllätys, jos liikkeen piirissä jossain vaiheessa nousisi keskusteluja siitä, onko osa sen jäsenistä "väärin" kastettuja. Konfliktin todennäköisyyttä vähentää toistaiseksi lähinnä se, että teologiset linjaukset ovat liikkeessä tiukasti Markku Koiviston käsissä. Niin kauan kuin hän on ohjaksissa, valittua kaksijakoista käytäntöä ei ehkä kyseenalaisteta.
Uuden kirkkokunnan kykyä saada jäsenikseen luterilaisen kirkon, helluntaiherätyksen tai esimerkiksi vapaakirkon väkeä on epäilty näillä samoilla tahoilla. Varmaa menestystä ei voikaan luvata, sillä suomalainen on vielä paljon nihkeämpi vaihtamaan kirkkoa kuin puoluetta. Epäilevät arviot ovat samalla toiveita. Luterilaisen kirkon puolella jäsenkato etenee niin tappavaa tahtia, että uusia verenlaskuja ei enää kaivata.
Vasta viime aikoina luterilainen kirkko on havahtunut pohtimaan, olisiko sillä jotain oppimista Nokian herätyksestä tai ainakin sen edustamasta maailmanlaajuisesta liikehdinnästä, karismaattisuudesta. Näihin asti karismaattisuus on ollut kirkon päättäjille ilmiö, joka virallisilla foorumeilla hyväksytään mutta joka tosiasiassa mieluiten työnnettäisiin marginaaliin sotkemasta vakiintuneita kuvioita.
Nyt karismaattisille painotuksille on alkanut perätä tilaa jo muutama näkyvä luterilaisen kirkon vaikuttajakin. Emeritusarkkipiispa John Vikström arvioi äskettäin Kotimaa-lehdessä, että karismaattisuus voisi tuoda kirkon jumalanpalveluselämään sitä tunnetta, joka messuista on puuttunut. "Meidän kirkkomme jumalanpalvelus on monin paikoin - ei kuitenkaan aina - niin aneeminen kuin olla ja voi", Vikström arvioi.
Tilastojen mukaan osa kirkkokansaa on pannut merkille saman: kirkon pääjumalanpalveluksen kävijämäärä laski viime vuonna neljättä vuotta peräkkäin.
Mutta voiko luterilaisuuteen ylipäätään saada sellaista imua, että se vielä saisi kansan liikkeelle. Esimerkki etelästä osoittaa, että voi. Todiste on Mekane Yesus -kirkko ja sen kotipaikka Etiopia. Kirkko perustettiin vuonna 1959, jolloin siihen kuului parikymmentätuhatta ihmistä. Nyt kirkon jäsenmäärä lähestyy viittä miljoonaa ja kasvaa yli sadallatuhannella vuodessa. Mekane Yesus on kooltaan jo ohittanut Suomen evankelisluterilaisen kirkon.
Siis millainen kirkko Mekane Yesus on? Sellainen, joka harjoittaa muun muassa tavattoman laajaa vapaaehtois- ja avustustyötä ja jossa myös karismaattisille ilmiöille on annettu tilaa. Sen huomaa kirkon jumalanpalveluksissa heti.
On Mekane Yesuksessakin jouduttu käymään tiukkoja keskusteluja siitä, mikä on tervettä karismaattisuutta, mikä taas harhautunutta menestysteologiaa taikka ihmisten manipulointia. Lopputulos joka tapauksessa on se, että Mekane Yesus kasvaa, kun meillä luterilaisen kirkon jäsenosuus putoaa muutaman vuoden päästä jo alle 80 prosentin.