Suomalaisille ravintotottumuksille on käynyt samoin kuin monille muillekin perinteille tai tavoille: vanha yhtenäiskulttuuri on hajoamassa.
Virtauksia tulee ja menee. Kun nyt kirjoittaa selaimen hakuriville sanan ”karppaus”, tulokseksi tulee kasa vuosien takaisia artikkeleita mutta niukasti uusia. Hiilihydraatteja karttavan ruokavalion kultakausi on ohi.
Mutta aina nousee uusia yhden näkemyksen guruja, joista osalla asiantuntemus ravitsemuksesta ei kestä kriittistä arviointia. Tietämys on usein hankittu ”Googlen yliopistosta”.
Vahvistuva trendi on terveellisyyden ohella ravinnon eettisyys. Huomiota kiinnitetään esimerkiksi ruoan ilmastovaikutuksiin ja eläinten kohteluun tai kuljetusmatkoihin.
Esimerkiksi lähiruoan nousu lähti liikkeelle kuluttajien parista. Kesti hetken ennen kuin kauppa havaitsi ilmiön. Pian hyllyjen reunoihin ilmestyi lappusia, jotka kertoivat tarjolla olevan lähiseudun tuotteita.
Näkemykset siitä, mitä virtaus pysyy ja mikä kohta hiipuu, menevät ristiin. Tämän hetken merkittävin ilmiö on kuitenkin kasvisruoan nousu. S-ryhmän edustaja kuvasi buumia (Kauppalehti 25.3.) ”aivan poikkeukselliseksi ilmiöksi”.
Muutos voi kuulostaa yhdeltä hetken innostukselta, mutta ainakin S-ryhmässä arvioidaan, että kasvisruoka on ns. uutta normaalia.
Valtavirtaa kasvisruokavaliostakaan ei ole silti vielä tullut. Tiukinta eli niin sanottua vegaanista kasvisruokavaliota noudattavien osuus on tätä nykyä muutamassa prosentissa.
Kasvisten osuus kasvaa kuitenkin lihaa syövienkin lautasilla.
Suomessa lihan kulutus ei ole notkahtanut, sillä siipikarjanlihan suosio nousee.
Kiinnostava vertailukohta tulee kuitenkin Ruotsista, jossa lihan syönti on ollut suomalaistakin runsaampaa.
Ruotsin maaseutuviraston mukaan lihan kulutus putosi maassa viime vuonna lähes kolme prosenttia. Tämä voi ennakoida muutosta myös meillä.
Suomalaisten lihantuottajien tulevaisuudennäkymiin on nousemassa epävarmuutta, josta ei ennestäänkään ole ollut pulaa. Kotimaisilla tuottajilla on kuitenkin vahvuuksia, joita voi hyödyntää sekä kotimaassa että viennissä.
Kotimaista naudanlihaa ei tuoteta luonnon monimuotoisuutta tuhoavalla tavalla kuten Etelä-Amerikan pihvejä eikä kotimaista lammasta kuljeteta ruokailijoiden pöytiin toiselta puolelta maapalloa.
Selvää on, että eläinten kohtelusta ei kestä kuulua monia uusia kohupaljastuksia. Parhaat käytännöt pitää viedä läpi koko alan.
Ristiriitatilanteessa lihantuottajat ovat siinä, että iso osa kuluttajista hakee kylmäaltaista edelleen halvinta. Osalle edullisimman ruoan osto lähtee pakosta, mutta osalla vanhasta tottumuksesta – niin tehdään, vaikkei tarvitsisi.
Ruoan osuus suomalaisten menoista on enää runsas kymmenesosa. Yhä useampi pystyisi halutessaan valitsemaan kestävällä tavalla tuotettua, hieman kalliimpaakin kotimaista ruokaa. Sama koskee sitä lihaa, jota ravintolat asiakkailleen tarjoavat.