Niin kauan kuin Elinkeinoelämän keskusliitto EK ja sen edeltäjät ovat olleet olemassa, kustannuskehityksen hallinta on ollut niiden suuri huoli. Etelärannan järjestöbunkkerista on heristelty vuosikymmenien ajan sormea ennen sopimusneuvotteluja, niiden kuluessa ja niiden jälkeen.
Tänä vuonna sama vanha levy inflaation turmiollisuudesta on pyörinyt vaisusti tai ei ole pyörinyt lainkaan Etelärannan lausunnoissa. Järjestö levittää sen sijaan innolla uutta sanomaansa, jonka ydin kuuluu: EK ei enää aio tehdä keskitettyjä tulosopimuksia, vaan jatkaa viime vuonna aloittamaansa uudenlaista liittokierrosten linjaa, jonka tavoitteena on siirtää sopimustoiminnan painopistettä yritys- ja paikallistasolle.
EK:n työmarkkinajohtaja Seppo Riski hokee tätä eri puolilla. Sama viesti leviää myös tuoreessa EK:n Prima-lehdessä sekä Riskin että EK:n varapuheenjohtajan, Keskon pääjohtaja Matti Halmesmäen sanomana. EK:n toimisto on puolestaan käynnistänyt omat valmistelunsa, jotka tähtäävät siihen, etteivät työehtoneuvottelut lipsahda enää takaisin keskusjärjestötasolle.
EK:n halu luoda uutta linjaa on niin kova, että se on ummistanut silmänsä jopa inflaatiolta, joka pyyhkii Suomessa jo neljän prosentin tuntumassa. Inflaatio on pudonnut EK:n retoriikassa otsikoista sivulauseisiin tai ohimeneviin toteamuksiin, vaikka päättynyt liittokierros oli kustannusmielessä huonoin pitkiin aikoihin. EK myöntää, että kierros kävi kalliiksi, mutta yrittää lohduttautua sillä, että kyseessä on kertaluonteinen vahinko.
Mitäpä muuta EK voi tehdä kuin vähätellä tapahtunutta. Se kun halusi kiihkeästi liittokierroksen, ja sen piti antaa näyttö siitä, että sopimustoimintaa voidaan hajauttaa ilman vakavia työmarkkinahäiriöitä. Niin kävikin, mutta siitä piti maksaa kohtuuttoman kova hinta. Vientiteollisuus selvisi kierroksesta pienimmin korotusprosentein, mutta kun niihin lisätään palkkaliukuma, voi hymy vielä hyytyä sielläkin. Minkä taakseen jättää, sen eestään löytää. Yritysten on pakko tehostaa tuottavuutta ja vähentää työvoimaa.
Kun liittokierrokselta tehdään vuonna 2010 tiliä, voi osoittautua, että se on maksanut teollisuudelle yhtä paljon kuin julkiselle lohkolle, jonka palkankorotustason kalleus nostaa paatuneimmankin tarkkailijan hiukset pystyyn. Tällä kierroksella nähtiin sellainenkin ihme, että AKT pystyi sopimaan uusista työehdoista ilman sovittelijan apua. Pystyihän se, kun AKT:n kovapintaisista neuvottelijoista tehtiin hiljaista poikaa työantajien anteliaisuudella.
Tupo olisi todennäköisesti tuottanut kustannustasoltaan paljon siedettävämmän sopimuksen kansantaloudelle, mutta mahdollisten rähinöiden määrää on mahdotonta arvioida. Niitä olisi varmaankin nähty siksi, että patoutuneita paineita oli ehtinyt kasautua liittoihin pitkän tulopoliittisen kauden aikana.
Ei yksi pääsky vielä kesää tee, eikä yksi kierros luo uutta sopimuskulttuuria. Pitkälle menevissä johtopäätöksissä kannattaa olla varovainen siksikin, että tämä kierros kylvi työmarkkinapolitiikkaan uuden vastuuttomuuden siemenen - Etelärannan vedättämänä. Kierroksen suuri palkkahajonta johtaa väistämättä siihen, että nyt jälkeenjääneet tai itsensä päähänpotkituiksi tuntevat alat lähtevät hakemaan seuraavalla kierroksella 2010 kompensaatiota. Niin on käynyt aina ennen, ja jos kuvio toistuu, työnantajat jäävät tässä taistelussa helposti alakynteen, vaikka kuinka yrittäisivät vetää tiukkaa linjaa. Ammattiliitot kun ovat lakkoaseineen aina vahvempi osapuoli.
Jos paineet käyvät liian koviksi, ääni Etelärannan kellossakin saattaa muuttua ja järjestössä voi tulla tupoa ikävä. Keskitetyillä ratkaisuilla kun kuitenkin on pystytty hallitsemaan palkkakehitystä - välillä liiankin hyvin. Vaikka viime aikojen puheiden perusteella voisi luulla, että ratkaisun muoto on EK:lle itseisarvo, niin tuskin se on. Pragmatismi voittaa EK:ssa alaa heti, jos näyttää siltä, että se tuottaa paremman sopimuksen tai pienemmän pahan sen kannalta.
Edellinen vastaava "ideologinen" linjataistelu käytiin Suomessa 1980-luvulla. STK kuoppasi silloin Pentti Somerton johdolla tulopolitiikan ohjelmissaan, mutta kun ammattiyhdistysliike pani kovan kovaa vastaan, puheet jäivät tyhjien tynnyrien kolinaksi. Tupoja on tehty tähän kierrokseen asti.
EK:n on myös otettava huomioon hallituksen aikeet. Pääministeri Matti Vanhanen puuhaa syksyksi hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen tuuletuskokousta kierroksen opetuksista. Hallitus ei taatusti halua toista inflaatiokierrosta. Eteläranta ei siis toimi tyhjiössä eikä päätä yksin asiasta.