Kuusanka, kuuksinkainen, korpinärhi, leppäkuuhinkainen. Kuukkelin monet nimet kertovat siitä, että lintu on ollut pidetty vieras retkinuotiolla. Mutta ympäri Suomea esiintyvät kansanomaiset nimet paljastavat myös kuukkelin esiintyneen aiemmin koko maassa.
Nyt eteläisen Suomen kuukkelikanta on huvennut vähiin. Kuinka vähiin, se selviää kuluvana vuonna, kun Birdlife Suomi on valinnut kuukkelin vuoden lajiksi 2007.
Hankkeen koordinaattorin Pertti Koskimiehen mukaan yksi tärkeimpiä erityisseurannan tavoitteita on kuukkelin yhtenäisen levinneisyysalueen etelärajan määrittely.
Tällä hetkellä tiedetään eteläisiä kuukkeleita löytyvän muun muassa Parikkalasta, Keski-Suomen eteläosista, Pirkanmaalta ja Kristiinankaupungin seudulta. "Se on kuin huonosti kohdistetulla haulikolla ammuttu", Koskimies kuvaa levinneisyyskarttaa.
Kuukkeli on kadonnut eteläisimmästä Suomesta hyvin nopeasti. Koskimiehen mukaan 1900-luvulla levinneisyyden eteläraja on paennut useita satoja kilometrejä pohjoiseen.
Nyt on vaikea uskoa, että vielä runsas sata vuotta sitten kuukkeli asutti koko maata. "Turkua myöten on museonäytteitä", Koskimies mainitsee ajasta, jolloin lintutiedettä tehtiin varmistamalla havainnot ampumalla tai munia keräämällä.
1940-luvulta on vertailukelpoista laskenta-aineistoa, joka paljastaa kuukkelin vähentyneen noista ajoista kolmasosaan 1970-luvulle.
Kuukkeleita arvioidaan olevan jäljellä Suomessa enää 40 000-60 000 paria. Yhtenäinen levinneisyysalue ulottuu Tornion-Kainuun tasalle. Pohjois-Pohjanmaalla laji on verraten yleinen Koillismaalla, mutta rannikkokunnissa harvinaisuus.
Suurin syy kuukkelin ahdinkoon on metsien pirstoutuminen tehokkaan metsätalouden johdosta. Kuukkeli on paikkauskollinen metsälaji, eivätkä linnut uskalla ylittää isoja aukioita.
Kun hakkuut saartavat aiemmin kosketuksissa toisiinsa olleiden pesimäalueiden parit erilleen toisistaan, nämä sirpaleet katoavat yksi toisensa jälkeen.
Vaelluksille kuukkeli ei lähde. Nuoret linnut siirtyvät noin vuoden ikäisinä etsiessään omaa elinpiiriä, silloinkin enintään muutamia peninkulmia.
Kuukkelin keino selvitä talvesta on kerätä ravintovarastoja tiheikköjen naavaisiin puihin. Kun tällaiset paikat harvennetaan, tuhoutuvat sekä ruokailu- että suojapaikat. "Talousmetsissä kuukkelille ei löydy ruokaa", Koskimies toteaa.
Pesätuhot voivat olla harvennetuissa metsissä suuret. Muun muassa närhi ja orava tyhjentävät kuukkelin pesän herkästi. "Oravia ei enää metsästetä, 1900-luvun alussa sen sijaan orava oli harvinainen", Koskimies huomauttaa.
Ruotsissa on todettu kanahaukan saalistavan aikuisia lintuja. Jos on nähnyt kuukkelin lymyävän Lapin tiheissä kuusikoissa, voi uskoa kuinka helppo ja näkyvä herkkupala kuukkeli on haukalle hoidetussa metsässä.
Kuukkelin elinolojen parantaminen Suomen eteläpuoliskon metsissä ei ole helppoa. Etelä-Suomen metsänsuojelualueet ovat liian pieniä ja kaukana toisistaan, jotta ne riittäisivät elinvoimaisen kuukkelikannan säilyttämiseen. Siksi myös talousmetsissä on välttämätöntä säilyttää kuukkelille kelpaavia luonnonmukaisia osia.
Kuukkelin esiintyminen kertoo kuitenkin myös muista eliöistä. "Kun suojellaan kuukkelia, suojellaan samalla monia muita huonommin tunnettuja vanhojen metsien lajeja", Koskimies muistuttaa.