Viro ja sen kaupungit ovat useimmille suomalaisille tuttuja vain ostos- tai kylpylämatkoilta. Maa tarjoaa kuitenkin paljon muutakin. Luontomatkaajat löysivät Viron heti sen itsenäistymisen jälkeen, ja osa Etelä-Suomen lintuharrastajista onkin siirtynyt retkeilemään Suomenlahden eteläpuolelle. Myös kasvi- ja perhosharrastajat sekä luontokuvaajat viihtyvät Virossa, jonne matkataan sen eteläisemmän lajiston ja luonnonmaisemien vuoksi.
Metsät, suot ja rantaniityt ovat Virossa vielä hyvin luonnontilaisia ja suojelualueita on runsaasti. Katajaniityt kukkivat värikkäinä, jalot lehtopuumetsiköt ovat kauriiden ja villisikojen piilopaikkoja ja karja laiduntaa metsä- ja rantaniityillä.
Viron luonto tarjoaa paitsi vahvan annoksen etelän eksotiikkaa, myös aikamatkan
1950-luvun kulttuurimaisemaan ja luontoon.
Linnuston eteläisiin erikoisuuksiin kuuluu useita lajeja. Kattohaikaroita ei voi olla huomaamatta, ne pesivät sähkötolppien nokassa tai talojen katoilla. Mustahaikarat viihtyvät kauempana ihmisestä, erämaisten metsien kätköissä. Peltojen yllä näkee tämän tästä siroja niittysuohaukkoja ja pikkukiljukotkia, mutta kiljukotkan tapaa vain hyvällä tuurilla. Peltojen reunoilla esiintyvät runsaina tiklit, peltosirkut, hempot, pikkulepinkäiset ja kottaraiset, sekä kirjokertut, jotka kaikki ovat Suomessa harvinaistuneet tehomaatalouden seurauksena.
Puistoista ja pihoilta tapaa nokkavarpusen, tarkkaavaisempi löytää myös laulavan keltahempon. Rannikon monipuoliseen linnustoon kuuluvat myös avosetit ja riuttatiirat. Viiksitimaleita hyörii yleisesti ruovikoissa, mistä onnekkaampi löytää myös pussitiaisen. Ruisrääkkiä, satakieliä ja ruokosirkkalintuja kuulee Viron yössä helposti.
Asutuksen reunametsistä tapaa terhakkaasti touhuilevan viitatiaisen. Luonnontilaisten metsien runsaus suosii puolestaan pöllöjä ja tikkoja. Valkoselkätikka on metsissä jopa melko yleinen, kaikki muut meikäläiset tikkalajit esiintyvät tavallisina ja Suomessa huippuharvinaisia vihertikkoja arvioidaan Virossa pesivän satakunta paria.
Harvinaisen tammitikan ja sininärhen Viron ainoat pesimäpaikat sijaitsevat Etelä-Virossa. Luonnontilaisilla soilla ja rantaniityillä pesivät myös heinäkurpat ja lukuisat mustapyrstökuirit.
Linturetkeily tarjoaa runsaasti nähtävää huhtikuulta aina loppusyksyyn saakka. Matsalunlahden seutu on kuuluisa tuhansien hanhien, kurkien, vesilintujen ja kahlaajien muutonaikainen levähdysalue. Keväällä pelloilla ja rannoilla ruokailee kymmeniä tuhansia valkoposki-, metsä-, ja tundrahanhia, syksyisin levähtävistä hanhista pääosa on valkoposkihanhia. Hanhitokissa nähdään säännöllisesti myös harvinaisempia kilju-, lumi- ja punakaulahanhia.
Kuivat katajaniityt, karjan laiduntamat metsäniityt ja rehevät lehdot ovat Virossa yleisiä. Kun maa on vielä kalkkipitoista, on maisema keväällä ja kesällä täynnä kukkia. Ensin kukkivat huhtikuulta alkaen kelta-, valko- ja sinivuokot. Myöhemmin nousevat esiin kymmenet kämmekät ja lukemattomat muut kukkakasvit. Virosta löytää helposti sellaisia kämmeköitä, jotka ovat Suomessa todellisia harvinaisuuksia.
Kukkien runsauden vuoksi myös perhoslajisto on monipuolinen.
Viron luonnontilaisuutta kuvastavat myös idän havumetsissä asustavat liito-oravat ja maan vahva suurpetokanta. Susia on moninkertaisesti ja karhutiheyskin suurempi Suomeen verrattuna. Viroon tehdäänkin Suomesta metsästysmatkoja, joiden kohteena ovat pääasiassa villisiat, kauriit ja hanhet.