Pahan iliman lintu sanoo, jotta tuuloo väärästä suunnasta. Hyväuskoonen orottaa, jotta suunta muuttuu. Säärä sä sillaikaa purjehet kohorallensa ja anna mennä.
Tämä eteläpohjalainen sananparsi muistui mieleeni, kun minut elokuun puolivälissä kutsuttiin puheenjohtajaksi työryhmään, jonka tehtäväksi annettiin muodostaa asiantuntijanäkemys Euroopan talous- ja rahaliiton (EMU) kehittämistarpeista.
Valtiovarainministeri Alexander Stubbin asettaman työryhmän raportti luovutettiin lokakuun alussa.
Laaja yhteisymmärrys vallitsee siitä, että Euroopan talous- ja rahaliiton perusrakenteissa on ollut puutteita, jotka finanssi- ja velkakriisi nostivat esiin.
Laaja yhteisymmärrys vallitsee myös siitä, että puutteet on korjattava ja että eteenpäin on – vastatuulesta huolimatta – mentävä. Vähemmän yksimielisyyttä on siitä, mihin suuntaan talous- ja rahaliittoa tulisi kehittää.
Työryhmä hahmotti talous- ja rahaliiton kehittämiselle kaksi vaihtoehtoista väylää, ”keskitetyn ohjauksen EMU:n” ja ”markkinakuri-EMU:n”.
Kumpikin visio on sisäisesti johdonmukainen kokonaisuus. Niissä vallan ja vastuun yhteys toteutuu tavalla, joka luo pohjan demokraattiselle hyväksyttävyydelle.
Keskitetyn ohjauksen EMU:ssa jäsenvaltioiden finanssi- ja talouspolitiikkaan kohdistuva valvonta ja ohjaus lisääntyvät.
Se tuo mukanaan kasvavan, vaikkakin rajoitetun, yhteisen vastuun jäsenvaltioiden riskeistä ja vakaudesta.
Jotta toimivalta ja vastuu pysyisivät samoissa käsissä, finanssipoliittinen ohjaus edellyttäisi yhteisiä resursseja, joiden käytöstä myös yhteisesti päätettäisiin.
Jonkinlainen unionitason finanssipoliittinen pelivara tai suhdannetasausmekanismi voisi olla jäsenmaiden ja koko euroalueen vakauden näkökulmasta toivottavakin kehityssuunta.
Ongelmana siinä on se, miten tällaisten yhteisten resurssien käyttöön liittyvä vallankäyttö kyettäisiin järjestämään niin, että sille syntyisi riittävä demokraattinen hyväksyttävyys.
Markkinakuri-EMU:ssa vastuu talouspolitiikasta ja sen seurauksista pysyy jäsenvaltiolla.
Kun vastuu kurinalaisesta politiikasta on selkeästi kansallisella tasolla, päätöksenteon oikeutukseen liittyvät kysymykset ratkeavat luontevasti kansallisten päätösprosessien kautta.
Talous- ja finanssipolitiikan vastuullisuutta tukevat markkinakuri sekä kansalliset finanssipolitiikan säännöt ja niitä valvovat instituutiot.
Markkinakuri vahvistuu, kun etukäteen tehdään selväksi, että maksukykynsä menettäneille valtioille suoritetaan velkajärjestely siten, että yksityiset velkojat menettävät merkittävän osan saamistensa arvosta.
Kynnys velkajärjestelyyn ryhtymiseksi helpottuu, jos pankkien ja kotivaltion välinen kohtalonyhteys saadaan katkaistuksi. Juuri tähän pyritään pankkiunionin viimeistelyllä.
Pankkiunionin viimeistelyyn, johon työryhmässä otettiin myönteinen kanta, kuuluu yhteisen talletusvakuutusjärjestelmän rakentaminen.
Viimeistelty pankkiunioni on johdonmukainen osa kumpaa tahansa EMU-visiota.
Valinnassa kahden vision välillä ei ole kysymys kannanotosta integraation syvenemisen, yhteisvastuun lisäämisen tai liittovaltiokehityksen puolesta tai niitä vastaan.
Integraatiota voidaan nimittäin syventää sisämarkkinoita kehittämällä tai harmonisoimalla yritysverotusta ja konkurssilainsäädäntöä pääomamarkkinoiden toiminnan tehostamiseksi.
Tämä ei edellytä yhteisvastuun kasvattamista.
Yhteisvastuulla voidaan tarkoittaa vakuutustyyppistä riskien jakoa, jossa yhteisvastuu on lähtökohtaisesti hinnoiteltu niin, että kukin kantaa kustannuksista saamaansa suojaa vastaavan osuuden. Tämän tyyppistä yhteisvastuuta sisältyy oikein muotoiltuun pankkiunioniin. Tämä ei vaadi tuekseen liittovaltiokehitystä.
Toisaalta liittovaltiorakenteita voidaan luoda ilman, että siitä syntyy pysyviä tulonsiirtoja jäsenmaiden välille.
Esimerkiksi Yhdysvalloissa ei ole pysyviä tulonsiirtoja osavaltioiden välillä. Sen sijaan siellä liittovaltion tasolla toimiva työttömyysvakuutusjärjestelmä toteuttaa vakuutustyyppistä yhteisvastuuta suoraan kansalaisten, ei osavaltioiden välillä.
Talous- ja rahaliiton kehittämisen piti olla vahvasti esillä eilen ja tänään (15.–16.10.) EU-maiden hallitusten ja valtion päämiesten kokouksessa Brysselissä, mutta pakolaiskriisin käsittely näyttää vievän siltä ajan.
Keskustelu kuitenkin jatkuu, ja jossain vaiheessa tulee päätöksiäkin. Eteenpäin on mentävä.
Kirjoittaja on johtokunnan neuvonantaja Suomen Pankissa.
Kolumni