Oopperan ensi-ilta
Suomen Kansallisooppera. Leevi Madetoja: Pohjalaisia. Musiikinjohto Kari Kropsu. Ohjaus Jussi Tapola. Lavastus Hannu Lindholm. Puvut Anna Kontek. Koreografia Riikka Räsänen. Rooleissa mm. Hannu Forsberg (Erkki Harri) Jaakko Kortekangas (Jussi), Helena Juntunen (Liisa), Jyrki Anttila (Antti), Riikka Rantanen (Maija), Margit Westerlund (Kaisa), Mika Pohjonen (Salttu), Aki Alamikkotervo (Kaappo), Jyrki Korhonen (Vallesmanni), Raimo Laukka (Herastuomari), Lassi Virtanen (Kriivari), Jouni Kokora (Karjanmaan Köysti). Tanssijoita, Kansallisoopperan kuoro ja orkesteri. Ensi-ilta Helsingissä 28.3. Viimeinen esitys 7.5.
1920- ja 1930-luvun henki Siperiahan! Jonkun pitäisi uskaltaa päästää irti Artturi Järviluoman perikunnan pirtti- ja aittakalusteista edes fyysisesti, puhumattakaan että ajatusten lennon tasolla.
Mikäli katsoja odottaa Kansallisoopperan uudesta Pohjalaisia-produktiosta näkemyksellistä 2000-luvun tulkintaa, hän joutuu jatkamaan odottamista.
Pohjalaisia on parhaimmillaan vahva tunneooppera. Valitettavasti myös se puoli jää nyt vajaaksi.
Jos pitäisi määritellä vanha iskusana ´laitosteatteri´, edustaa Kansallisoopperan uusi Pohjalaisia nimenomaan sitä: ison talon antia, suureellista mutta henkisesti vähän etäistä.
Tässä mielessä maakuntaoopperat ovat lähes järkiään onnistuneet päänäyttämöämme paremmin Pohjalaisten tekijöinä.
On vaikea nähdä olennaista eroa tämänkertaisen esityksen ja 1990-luvun alussa Bulevardille valmistetun Pohjalaisia-tulkinnan välillä. Viimeksi mainitunhan ohjasi myös Jussi Tapola.
Töölönlahden päänäyttämö on luonnostaan vaatinut toisenlaisia perusratkaisuja. Edellisen toteutuksen liiallista sulkeutuneisuutta on samalla pystytty avaamaan, mutta kasvanut tila on toisaalta vienyt terävintä terää henkilöohjauksesta.
Tämä ei tarkoita, etteikö Pohjalaisiin sisältyisi kelpoja roolisuorituksia. Esimerkiksi ilman Jaakko Kortekangasta vakaan luontevana Jussina ja Helena Juntusta Liisana, sirpakkana pikkulintuna, jäisivät voiman ja rakkauden elintärkeät ulottuvuudet oopperassa olemattomiksi. Juntunen varsinkin on kiitettävän luonteva hahmo näyttämöllä.
Riikka Rantasen jämptisti harkittu Maija ja Jyrki Anttilan sankaritenoraalinen Antti toimivat kihlaparina muodollisemmin. Maija ei ehdi oikein kokea vastarakkauden liekkiä ennen kuin komea sulho hänen avustamanaan karkaa maisemaan.
Karjanmaan Köystin, Jouni Kokoran, johtamissa häjyissä on tervetullutta raakaa elinvoimaa. Joukkokohtaus rytmittyy sujuvasti.
Lavastaja Hannu Lindholm on rakentanut harmaista laudoista Harrin pihaan komeat kehykset, suuren tähtiportin, joka visuaalisesti johtaa ajatukset latomeriin ja lakeuksien tähtiavaruuksiin.
Kiesit lentävät ilmassa ja olkivainio loistaa eri väreissä. Nykyoopperassahan täytyy näin tapahtua.
Mutta kun teos ei muilta osin nouse yhtä komeasti siivilleen, jäävät pohjalaiset uhoamaan ja rakastamaan jonnekin menneisyyden ja nykyisyyden hedelmättömään välitilaan.
Mikä tässä pohjalaisessa pihapiirissä on oikeasti lihaa ja verta? Vai onko kyseessä pelkkä rituaalinäytelmä, joka toistetaan tietyin väliajoin muodon vuoksi?
Anna Kontekin suunnittelemassa puvustuksessa Jussi näyttää Jussilta, piika piialta, körttiakka kliseiseltä körttiakalta, vallesmanni omalta pirulliselta itseltään ja velmu kriivari - jonka on pakko olla Lassi Virtanen - tarjoaa viinaa kevennykseksi kuten aina.
Sitäkään ei ole onnistuttu päättämään, käytetäänkö pohjalaismurretta vai alkuperäisen librettotekstin soviteltua kirjakieltä. Jokainen solisti näyttää viljelevän murretta oman halunsa ja kykynsä mukaan, ikään kuin kyseessä olisi ylimääräinen koriste.
Ilmajoen musiikkijuhlien Pohjalaisissa tämä kummallinen pseudokirjakieli - johon siis Leevi Madetojakin libretossaan haksahti - on onnistuneesti käännetty Ilmajoen murteelle. Se hienosti kantaa esitystä "niin kauan ku ruoskan jälijet kirvelöö".
Kansallisoopperan orkesteri toimi ensi-illassa Kari Kropsun johdolla yllättävän kankeasti.
Soitosta puuttui näyttämötoimintaa rytmittävä aktiivista ja joustavaa otetta. Sisääntuloissa oli pikku epätarkkuuksia, voimasoitto välillä ylenmääräistä, minkä takia tasapainotukset heittelivät liikaa suhteessa laulajiin.
Ykköskapellimestari Mikko Franckin sairastuminen juuri ennen ensi-iltaa lienee sotkenut pakkaa.