Esteri Kopperoinen johdattelee Oulun Ratakadulla sijaitsevan kerrostalon väestönsuojaan. Siellä ovat esillä hänen vuoden aikana 11 lapselleen tekemänsä tekstiilityöt.
– Tila oli tyhjänä ja lapset halusivat nähdä nämä kaikki kerralla. Viikon päästä mieheni Pentti täyttää 85 vuotta, ja lapset tulevat ja vievät työt mukanaan.
Kopperoinen on tehnyt tekstiilityöt konekirjonnalla. Siihen käytetään ompelukonetta, jossa on kirjontajalka. Tekniikkaa Kopperoinen on itse vähän kehittänyt. Teokset ovat pitkälle kierrätysmateriaaleista tehdyt, vanhat vaatteet ja kankaat ovat saaneet niissä uuden elämän.
– Ei tämä ole taidetta, kun minulla ei ole ammatillista koulutusta tekstiilityöhön, Kopperoinen miettii. ITE-taiteilijaksi häntä voisi kutsua, hän myöntyy.
Kaikki esillä olevat työt Kopperoinen on tehnyt alusta asti tietylle lapselle. Ne ovat keskustelun ja vuoropuhelun tulos. Jokaiseen tekstiiliin on kuitenkin kätketty erilainen kellotaulu. Siitä muistaa, että aika on rajallinen.
Useimmat teoksista ovat värikkäitä, niissä on perheenjäseniä symboloivia lintuja, kukkia ja puita. Kuopuksen teoksessa soivat neljä vuodenaikaa. Ainoaan valkoiseen työhön on piilotettu oksanhaarassa oleva pikkuruinen linnunpesä, jossa on yksi muna. Perheeseen oli tulossa vauva.
Suurin työ on nimeltä Vuorisaarna. Sen Kopperoinen on tehnyt Markus-pojalleen, joka on pappi.
– Meillä on aina paljon uskonkeskustelua. Jos yksikin lukee Vuorisaarnan tämän nähtyään, se on tehnyt tehtävänsä. Tiedän, että Markukselle se on voimavara.
Kopperoinen kertoo käsitöiden olleen hänen elämänsä ilo lapsesta lähtien. Hän oli Ainolan lastentarhassa eikä pula-aikana askartelumateriaaleja ollut. Lapsille annettiin pieni kankaanpala, joka piti purkaa langaksi nuken täytteeksi.
– Kankaat olivat erilaisia ja eri materiaalit tuntuivat sormissa. Muistan, kuinka se oli ihana työ.
Yhdentoista lapsen kanssa ei juuri vapaa-aikaa käsitöille jäänyt. Toki Kopperoinen ompeli kaikki lapsien vaatteet. Eläkkeelle jäätyään hän teki läheisistään näköistauluja, mutta lopetti sen, kun huomasi katsovansa ihmisiä sillä silmällä, miten heidät ompelisi.
Kopperoinen siirtyi kirjontaan ja käytti siinä yksinkertaista mouliné-tekniikkaa. Kansalaisopistossa hän kuitenkin oppi nopeamman konekirjonnan.
– Minulla on kellarissa metrinen kapsäkkipino konekirjontatöitä eri vuosilta.
Se, kuinka kauan yhden tekstiilityön tekemiseen menee riippuu tilanteesta, mutta kun työ alkaa syntyä, se vaatii aikaa. 14 tuntiakin saattaa kulua yhtämittaa ommellen. Vuorisaarna-työhön Kopperoiselta meni noin kolme viikkoa.
Helmikuu on Kopperoiselle lomakuu, sen jälkeen voi syntyä ihan mitä vain. Kesäisin hän ei ompele, vaan lataa akkuja kesämökillä Luopioisissa, paikassa, missä Eino Leino kirjoitti kauneimmat runonsa, Kopperoinen kuvailee.
Sieltä ovat peräisin tekstiilitöiden linnut, kuten kuhankeittäjä, sini- ja valkovuokot ja näsiä. Töissä on jotain totta ja jotain satua.
Symboliikkaa Kopperoisen tekstiileistä voi löytää paljon.
– Kaikkia minun ajatuksiani ei kuitenkaan tarvitse kertoa. Toivon, että lapset löytävät sieltä omaa elämäänsä, Kopperoinen miettii.
Yksi lapsista kysyi häneltä kerran, miksi sinä näitä teet.
– Kun Sibeliukselta kysyttiin, miksi hän säveltää, hän sanoi, että jos osaisi muuten ilmaista, mitä tuntee ja ajattelee, tekisi niin. Minulla on sama. En osaa kirjoittaa tai säveltää, mutta tämä on minulle helppoa.
Esteri Kopperoinen
Syntynyt Oulussa 11.2.1940, asuu Oulussa samassa paikassa, missä lapsuudenkoti sijaitsi.
Aviomies Pentti Kopperoinen, 11 lasta, 57 lastenlasta ja 21 lastenlastenlasta.
Asuivat Rantsilassa Pentti Kopperoisen toimiessa siellä pappina 1969–1997.
Viettää kesät äitinsä synnyinsijoilla Pirkanmaalla Luopioisissa.
Osallistunut muun muassa Raahe-opiston luovan kirjonnan ryhmän näyttelyyn Haukiputaalla 2013, pitänyt enkelinäyttelyn Luopioisissa 2016. Osallistui 100 enkeliä -näyttelyllään Oulu-opiston Harmoniaa -110 vuotisnäyttelykokonaisuuteen vuodenvaihteessa 2017–2018.