Monien muiden suomalaisten tavoin Tapio Kantanen, 57, istui viime viikon perjantaina television ääressä ja katseli, kuinka Jukka Keskisalo voitti EM-kisoissa 3000 metrin estekultaa.
Loppuilta menikin sitten puhelimessa urheilutoimittajien soittaessa ja kysellessä miltä minusta tuntuu, Kantanen ihmettelee.
"Keskisalon juoksu oli hieno juoksu. Hän oli juoksijoista paras ja loppusuoralla suorastaan ylivoimainen", Kantanen kehuu.
Vaikka samassa lajissa Suomea edustanut Tapio Kantanen lopetti aktiiviuransa jo 26 vuotta sitten, arvioi hän edelleen olevansa parhaalla ajallaan maailmantilastoissa vähintään 70 parhaan joukossa. Kantasen Montrealissa 1976 juoksema aika, 8.12,6 on edelleen voimassa oleva Suomen ennätys.
Keskisalo voitti kultamitalinsa ajalla 8.24, 89. Kantasen Montrealin aika olisi lyönyt kevyesti laudalta koko sakin, mutta se ei miestä mietitytä.
"Jokainen kilpailu muodostuu aina vauhdiltaan omanlaisekseen enkä vertaa omaa aikaani niissä juostuihin aikoihin."
Oman matkan seuraaminen sohvalta käsin ei tuo huippu-urheilijalle mitään ylenpalttista tunnekuohua eivätkä nostalgiset muistot omista tähtihetkistä kostuta silmiä.
"Urheilua seuratessa en riehu enkä pauhaa. Seuraan kisoja ihan tyynesti."
Kantanen työskentelee nykyisin Helsingin kaupungin liikuntavirastossa liikuntapaikkojen hoitajana. Kantasella on tapana hoitaa työmatkat hölkäten, matkaa tulee kilometrin verran suuntaansa.
"Toissapäivänä kävin lenkillä ja eilen pyöräilin 30 kilometriä. Talvella hiihdän", Kantanen kertoo. Aktiiviuran päätyttyä Kantanen hiihti kilpaa veteraanisarjoissa SM ja MM tasolla saavuttaen molemmissa pronssia.
Kilpaurheilu on säilynyt Kantasen elämässä nykyisin pääasiassa lasten kautta. Kantasen perheen kolme lasta, 15 ja 13 vuotiaat tytöt ja 11 vuotias poika, harrastavat kesäisin yleisurheilua, talvella lapset hiihtävät kilpaa.
"Viime talvena omat hiihtokilpailut jäivät väliin, koska lasten lähdöt olivat ennen minua ja lasten suksien huoltamiseen meni sen verran aikaa, etten ehtinyt omalle matkalle", Kantanen nauraa.
Kantanen toimii myös Vantaan hiihtoseuran valmennusjaostossa ja Viipurin urheilijoiden hallituksessa. Syksyn mittaan olisi tarkoitus suorittaa hiihtovalmentajatutkinto.
Vapaa-ajalla Kantanen lukee paljon. Tällä hetkellä Päätalon kirjat ovat jo toisella lukukierroksella.
Nykyisin mediassa käsitellään usein edustusurheilijoiden kohtaamaa kulttuurishokkia, kun kilpaurheilusta siirrytään siviiliin.
Kantanen ei muista oman elämänmuutoksen olleen mitenkään järkyttävä. Kantasen urheilu-ura päättyi yhtäkkisesti vuonna 1980, jolloin mies oli jo nimetty Moskovan olympialaisten kisajoukkueeseen. Selkävamma esti miestä osallistumasta ja viimeiseksi kilpailuksi jäi vuoden 1979 Ruotsi-Suomi maaottelu.
"En kokenut siirtymistä normaalielämään mitenkään vaikeana, ainoa järkytys oli se, että näinkö tämän urheilun piti loppua. Luulin vielä pääseväni Moskovaan. Mietin kotona muutaman päivän ja ajattelin että jatketaan samalla tavalla. Kuntoilin ja jäähdyttelin kolme-neljä vuotta ja vuonna -84 aloin hiihtää kilpaa veteraanisarjoissa. Sitten löysin vaimon itselleni ja tuli lapsia ja niin se on mennyt."
Koko urheilu-uran ajan Kantasella oli työpaikka, jossa hän pystyi tekemään töitä joustavasti.
"Työ toi elämään säännöllisyyttä ja antoi virikkeitä. En jäänyt urheilun päälle löhöilemään. Nykyään monilla on ongelmana se, että urheilua ei unohdeta edes vapaa-ajalla", Kantanen pohtii.
