Espoon eilisen räjähdysturman rikosselvittely on vasta aluillaan. Poliisi tutkii, oliko rakennusyhtiö Peabissa kunnolliset ohjeet ja suunnitelmat räjäytystöihin ja noudatettiinko niitä. Lisäksi selvitetään, kuka on vastuussa.
Tutkinta siirrettiin tänään poliisin väkivaltapuolelta talousrikosyksikköön. Juttua tutkitaan epäiltynä työturvallisuusrikoksena, räjähderikoksena, vaaran aiheuttamisena, varomattomana käsittelynä ja vamman tuottamuksena.
– Työturvallisuusrikoksissa on yleensä taustalla, että livetään ikävistä turvallisuuteen liittyvistä välivaiheista ja saavutetaan taloudellista hyötyä. Siksikin tällaiset ovat ehkä enemmän talousrikostutkinnan heiniä, sanoo räjähdeturman ensimmäinen tutkinnanjohtaja Juha Tompuri Espoon väkivaltarikosyksiköstä.
Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojeluinsinööri Jukka Hietavirta kertoi STT:lle eilen, että Matinkylän rakennustyömaalle ei ollut tehty kenttäkohtaista räjäytyssuunnitelmaa. Poliisin tietojen mukaan kyseinen suunnitelma laadittiin vasta onnettomuuden jälkeen.