kyosti.karvonen@kaleva.fi
Kuntavaalien suurvoittaja oli Perussuomalaiset, mutta vielä suurempi voittaja oli puolueen puheenjohtaja Timo Soini. Tämä Espoon Andy Warhol on kutakuinkin ainoa puolueensa edustaja, jonka useimmat perussuomalaiset tunnistavat.
Soinin ongelma on populistisille puolueille tuttu maailman sivu. Ne nousevat yhdessä vaalissa raketin lailla ja romahtavat seuraavassa tai sitä seuraavassa kuin korttitalo. Samaten niiden kannatus on helposti kiinni yhdestä johtajasta, jonka mukana seistään tai kaadutaan. Lisäksi henkilöriidat ovat populististen puolueiden helmasynti.
Puolueensa warholmaisessa vaalimainoksessa kahdeksankasvoisena esiintynyt Soini tietää hyvin tämän perusongelman. Se leimasi jo Perussuomalaisten edeltäjää Suomen maaseudun puoluetta. Nyt Soini käänsi puolueensa nokan ensimmäisen kerran jyrkkään nousuun. Sen saattoi aistia jo syksyisestä Kalevan kyselystä, jossa Soini sai parhaan kouluarvosanan puoluejohtajista.
Seuraavaksi Soini joutuu miettimään, miten estää uusi lasku ja vakiinnuttaa kannatus.
Kolmen suurimman puolueen kannatus on Suomessa ollut pitkään hyvin vakaa tietyn vaihteluvälin sisällä. Suurin häviäjä on ollut laitavasemmisto, jonka kilpailijaksi Vihreä liitto on noussut. Eniten heiluriliikkeessä on ollut juuri SMP/Perussuomalaiset. Sen kannatuksesta on voinut aistia, kuinka tyytyväisiä tai tyytymättömiä äänestäjät ovat. Perussuomalaisten nyt saamasta ääniosuudesta voi päätellä, että tyytymättömyys olisi kasvussa.
Kohtuullisen vakaa kannatus antaa puolueelle poliittista uskottavuutta ja painoarvoa. Kun SMP sai 1980-luvulla perättäisissä vaaleissa 18 ja 17 kansanedustajaa, puolue otettiin vakavasti. Puolue vedettiin hallitukseen lunastamaan epärealistisia lupauksiaan. Tulos oli odotettu: hallitusvalta jäyti puolueen kannatusta kuin tauti.
Kuntavaalitulos on Soinille hyvä ponnahduslauta ensi vuoden eurovaaleihin ja etenkin vuoden 2011 eduskuntavaaleihin. Jos Soini lähtisi eurovaaliehdokkaaksi, hänellä olisi hyvät mahdollisuudet EU-vastaisuutensa ja vanhan meppikaartin eläköitymisen myötä. Soini voisi tehdä niinkin, että lähtisi ehdolle ja jättäisi sitten europarlamenttipaikkansa toiselle. Yhden miehen puolueessa tällainen peli voisi kyllä potkaista omaan nilkkaan.
Jos Soini mielii jatkaa kuntavaaleissa alkanutta menestystä eduskuntavaaleissa, hän tarvitsee kipeästi itsensä lisäksi muita uskottavia ehdokkaita. Puolue on kautta historiansa kerännyt riveihinsä värikkäitä, jopa ongelmallisia ehdokkaita. Viime eduskuntavaalikaudella tällainen oli nyrkkeilijä Tony Halme. Ääniä Halmeelle tuli kahmalokaupalla, ja hänestä oltiin tekemässä jopa presidenttiehdokasta. Sitten alkoi jyrkkä alamäki.
SMP-lyhenteen naureskeltiin tarkoittavan Sirkkaa, minua ja Pekkaa eli Vennamon perhedynastiaa. Kun Veikko Vennamo alkoi väistyä, ohjat otti Pekka. Lisäksi SMP:llä oli Vennamoiden lisäksi toki muutamia valtakunnallisestikin tunnettuja kasvoja. Soinilta ei taida löytyä perheestä manttelinperijää ainakaan vähään aikaan. Perussuomalaisista toiseksi tunnetuin on kansanedustaja Raimo Wistbacka, mutta sitten tulee tyhjää.
Nyt on nähty sekin, että Espoo, Soinin kotikaupunki, on Suomen perussuomalaisimpia paikkakuntia! Ainakin Muhos Kylmälänkylineen näytti kuitenkin olevan vielä perussuomalaisempi. Eikä Soini edes ollut siellä ehdolla.