Espanja pelasti mereltä yli 200 Eu­roop­paan pyr­ki­nyt­tä - kiik­ke­ril­lä aluk­sil­la myös lapsia

Espanjan viranomaiset ovat pelastaneet Välimereltä noin 250 Eurooppaan pyrkinyttä ihmistä. Heidät pelastettiin lauantaina viideltä kiikkerältä alukselta.

Espanjan viranomaiset ovat pelastaneet Välimereltä noin 250 Eurooppaan pyrkinyttä ihmistä. Heidät pelastettiin lauantaina viideltä kiikkerältä alukselta. Pelastettujen joukossa on lapsia.

Espanjaan meritse saapuvien siirtolaisten määrä on noussut tämän vuoden aikana merkittävästi. Marraskuun alkuun mennessä Espanjaan oli saapunut Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestön mukaan hieman yli 15 500 ihmistä.

Marokon kautta Espanjaan kulkeva merireitti on kasvattanut suosiotaan Afrikasta Eurooppaan laittomasti pyrkivien keskuudessa, sillä moni haluaa välttää vaarallista Libyaa. Libyasta salakuljetetaan ihmisiä meriteitse Italiaan.

Italiaan on tänä vuonna saapunut jo noin 114 400 siirtolaista.

Liki kolmentuhannen ihmisen arvioidaan kuolleen tai kadonneen tänä vuonna matkalla Eurooppaan.

Ilmoita asiavirheestä