Suomen EU-strategia on entisen pääministerin Esko Ahon (kesk.) mielestä tuuliajoilla. Hänen mukaansa jäsenyyden ensimmäisinä vuosina syntyi harhakuvitelma, että Suomi on hankkinut Euroopan unionissa huomattavasti kokoaan suuremman vaikutusvallan.
Aho kannustaa ulkopoliittista johtoa tunnustamaan tosiasiat, ettei Suomi ole Euroopan pikkujättiläinen. Ulkopolitiikka-lehdessä julkaistussa artikkelissa politiikan jättänyt Aho ruotii poleemisella tyylillä Suomen EU-linjaa.
Aho ei kohdista kritiikkiä suoraan ketään kohtaan, mutta se on tulkittavissa piikittelynä Paavo Lipposen (sd.) hallitusten EU-politiikkaa kohtaan. Hän alusti samasta aiheesta Ulkopolitiikka-lehden järjestämässä tilaisuudessa maanantaina Helsingissä. Ulkopoliittisen instituutin julkaiseman lehden 40. ilmestymisvuosi alkoi ulkoasun ja sisällön uudistuksella.
Aho antaa tunnustusta Suomen EU-puheenjohtajakaudelle. Hän lisää, että Suomi muuttui vuoden 1999 puheenjohtajakauden jälkeen vanhaksi jäsenmaaksi.
"Jo jäsenyysneuvottelujen aikana liikkeelle pantu ja hyvin lanseerattu pohjoinen ulottuvuus jämähti ohjelmaksi ohjelmien joukkoon", pääministerinä jäsenyysneuvottelujen aikana ollut Aho korostaa. Hän ei pystynyt maanantain tilaisuudessa nimeämään tarkemmin, millä tavoin EU:n pohjoinen ulottuvuus on "rapistunut."
EU-asioiden alivaltiosihteeri Jari Luoto ei allekirjoita Ahon kritiikkiä. Lipposen EU-asioiden erityisavustajana työskennellyt Luoto on kirjoittanut vastineen samaan lehteen.
"Pohjoinen ulottuvuus ei ole suinkaan ´jämähtänyt´ vaan on parhaassa vauhdissaan Pietarin jätevedenpuhdistamon rakentamisen, sosiaali- ja terveysalan yhteistyön käynnistymisen ja uuden toimintaohjelman valmistelun myötä", Luoto painottaa.
Suomen ja Ruotsin
välinen maaottelu
Aho piikittelee muitakin Lipposen hallituksen EU-hankkeita. "Italia pysäytti korkealla profiililla ajetun elintarvikevirastohankkeen. Pääministeri Paavo Lipposen ideoima tulevaisuuskonventti syntyi, mutta Suomi ei saanut edustajaa sen paremmin sen puheenjohtajistoon kuin sihteeristöönkään."
Aho harmitteli alustuksessaan, että pohjoismainen yhteistyö hiipui 1990-luvulla ja muuttui Suomen ja Ruotsin väliseksi maaotteluksi. Hän muisteli, että "julkisesti heiteltiin kapuloita toisten rattaisiin."
Samalla Aho kehuskeli, kuinka hänen pääministerikaudellaan pohjoismainen yhteistyö sujui hyvin hallitusten erilaisesta poliittisesta pohjasta huolimatta.
Kaikki pohjoismaat
yhteisvaluuttaan
Ahon mukaan unionin sisällä on blokkeja, vaikka virallisesti niitä ei myönnetä olevan. Suomen luonnollisimmat liittolaiset ovat Ahon mielestä muut pohjoismaat. "Tavoitteeksi on asetettava, että jo lähitulevaisuudessa kaikki pohjoismaat kuuluvat sekä Euroopan unioniin että yhteisvaluuttaan."
Toisen painopisteen synnyttää hänen mukaansa unionin laajeneminen Itämeren alueelle. Kolmanneksi tehtäväksi Aho nimeää Venäjän integroitumisen Eurooppaan.
"Toisen maailmansodan lopputulos ja Venäjän vuoden 19187 vallankumous pystyttivät muureja ja repivät railoja Itämeren maiden taloudelliseen ja kulttuuriseen kanssakäymiseen. Railojen umpeen kuromisesta hyötyy eniten juuri Suomi."
Laajeneminen
mullistaa EU:ta
EU:n laajentuminen muuttaa Ahon mukaan perusteellisesti sen luonnetta. Integraation yleinen syventäminen on hänen mukaansa mahdotonta ainakin niin kauan, kunnes uudet jäsenmaat ovat kunnolla kytkeytyneet unionin osaksi.
Hän painottaa, ettei ole olemassa arkitodellisuuden yläpuolella leijuvaa yleistä eurooppalaista hyvää, jonka mukaan kaikki suunnistavat. "Unionin todellisuus perustuu kansallisiin intresseihin, jotka on sovitettava yhteen siten, että lopputulos palvelee kokonaisuuden etua."