Pohjois-Norjan kveenit elävät murroksen aikaa. Heidät tunnustettiin Norjan kansalliseksi vähemmistöksi jo vuosia sitten, mutta vasta viime vuonna heidän kielensä sai vähemmistökielen aseman. Eikä kielikään ole enää kveeni, vaan kainun kieli ja kveeneistäkin on sukeutumassa kainulaisia!
"Kivi on nostettu meiän päältä", lausahti eräs kielen puhuja sen tunnustamisen myötä.
"Kveenin eli kainun kieltä on puhuttu omien, mutta ei vieraiden kanssa. Nyt sitä halutaan puhua vieraidenkin kanssa", kuvaa muutosta Liisa Koivulehto, Tromssassa ilmestyvän Ruijan Kaiku -lehden päätoimittaja.
Vähemmistöaseman myötä kieli on tunnustettu oikeaksi kieleksi, se ei olekaan degeneroitunutta tai huonoa suomea. "Se on nostanut kielen puhujien lasten identiteettiä aivan valtavasti", Koivulehto kertoo.
Nyt nämä esivanhempiensa kielen menettäneet ihmiset alkavat opiskella sitä Tromssan yliopiston ensimmäisillä kainun kielen kursseilla.
"Yliopistolle tämä on historiallista", kertoo apulaisprofessori Eira Söderholm.
Kainun kielen kurssille, jolla kainulaiset itse opettavat omaa kieltään, on ilmoittautunut 42 opiskelijaa. Se merkitsee todellista menestystä, sillä suomen kielen kurssit ovat yleensä houkutelleet vain kymmenkunta lukijaa. Myös Söderholm uskoo, että kielen tunnustaminen oikeaksi kieleksi on saanut ihmiset uskomaan siihen.
Kainun kielen työryhmä, jossa myös Söderholm on istunut, esitti joulun alla kveenin kielen nimen muuttamista kainun kieleksi, sillä kveeni on suora laina norjan kielestä. "Kainu on tämän ryhmän omakielinen nimi. Se oli jo lähes täysin unohtunut, mutta ihan vanhimmat pyssyjokiset ihmiset muistivat vielä sen käytön."
"Täällä on jo tuhat vuotta sitten häärinyt kainulaisia", Söderholm naurahtaa. Kainulaista väkeä muutti jo satoja vuosia sitten Jäämeren rannalle varsinkin nykyisen Ruotsin alueelta. Kainun kielellä onkin paljon yhteistä Tornionlaakson meänkielen ja muiden pohjoisten murteiden kanssa. Ne ovat samaa jatkumoa, sillä Tornion Väylänvarsi on hyvin vanhaa kainulaista aluetta.
Ruijassa saamelaiset, norjalaiset ja kveenit elivät omilla alueillaan. Saamelaiset olivat poromiehiä, norjalaiset kalastajia ja kveenit maanviljelijöitä ja kalastajia. Alueella vallitsi luonnollinen kolmikielisyys, jossa kieli vaihtui alueen ja puheena olevan elinkeinon mukaan. Monikielisyys on vaikuttanut sekä nykyisen kveenin kielen rakenteeseen että sen sanastoon.
Söderholm muistuttaa kuitenkin myös siitä, että kainun kieli on nostettu vasta Euroopan kielisopimuksen alemmalle tasolle, mikä ei velvoita valtiota mihinkään. "Puhujille se antaa moraalisen selkärangan ja takaa sen, että kieli on hyväksytty omaksi kielekseen." Esimerkiksi saame ja meänkieli on hyväksytty tasolle, joka jo velvoittaa valtiota.
Kainun kielen työryhmän työtä jatkaa tänä vuonna valittava kainun kielilautakunta, johon tulee kielen läntisten ja itäisten murteiden edustajia. Se kehittää kieltä siitä systematisoidusta versiosta, joka kirjakielen pohjaksi on jo luotu.
Kirkko ja koulu yrittivät 1800-luvun alussa opettaa sekä saamelaisten että kveenien lapsia näiden omilla kielillä, joita opetettiin myös Tromssan seminaarissa. 1860-luvulla alkoi kuitenkin norjalaistaminen: suomi kiellettiin kouluissa ja sen käytöstä välitunneilla ja asuntoloissa rangaistiin. Kveenit pyrittiin sulauttamaan monilla muillakin tavoilla: maata ei voinut ostaa, ellei sukunimi ollut norjalainen ja lopulta maata ei saanut myydä muille kuin norjan kieltä taitaville. "Finske fare" oli myös turvallisuusuhka ja muun muassa puolustusministeriö vaati 1870 poistamaan kartoista "muukalaisperäiset paikannimet".
Kun kieltä ei puhuttu kotona eikä koulussa, jäi seuraava sukupolvi sen taitoa vaille. Sotien jälkeen kveeneistä vaiettiin norjalaisessa yhteiskunnassa. Viranomaiset pitivät heitä pitkään suomalaisina maahanmuuttajina, vaikka he itse eivät mieltäneetkään itseään suomalaisiksi: esi-isät olivat tulleet maahan monta sukupolvea aikaisemmin, eivätkä jälkeläiset olleet koskaan käyneet Suomessa. Myös kieli oli etääntynyt Suomen suomesta.
Asenteet alkoivat muuttua vasta 1980-luvulla, samaan aikaan uuden saamelaispolitiikan kanssa. Vasta vuonna 1983 kieliaktivisti ja opettaja Terje Aronsen alkoi opettaa Pyssyjoen koulussa kveenin kieltä.
Nyt norjalaistamispolitiikka on mennyttä aikaa ja esimerkiksi Porsangin kunnassa tiekyltit ovat jo kolmella kielellä: norjaksi, saameksi ja kveeniksi. Norjan hallitus on luvannut korvauksia niille saamelaisille ja kveeneille, jotka ovat menettäneet kielensä norjalaistamispolitiikan vuoksi.