Suomi on pitkä, hieman keilan mallinen valtakunta. Tämän toden havaittuaan kuntaministeri Hannes Manninen on tarjonnut Oululle toisen pääkaupungin arvokasta tehtävää.
Ilman Oulua maan leveään alaosaan, lantion seudulle, kehittyy ylipainoa. Suomi-neidolle ei kohta ei löydy sopivia housuja.
Mannisen näkemyksen mukaan pohjoisesta pitäisi kohottaa yksi kaupunki muiden valtakunnanosakeskusten yläpuolelle. Epäterve lihominen päärynäksi lakkaisi.
Kaikki hyvin tähän saakka. Mannisen repäisy sopii oululaisille. Ellei sana kakkospääkaupunki olisi niin ruma. Kapulakielinen, arvottava, vihjaava.
Urheilun saralla ikuinen kakkonen tarkoittaa sellaista suorittajaa, joka periaatteessa on melko etevä mutta jolta mestaruuskisassa katkeaa sauva. Ja norjalainen pipojoonas lipsuttelee viimeisessä kaarteessa ohitse.
Kotimaassa kakkostilan kanssa vielä pärjää. Vaan entäpä ulkomaat, vieraat vallat. Kansainvälinen käännös Suomen kakkospääkaupungista menee, että capital city number two of Finland.
Sehän haiskahtaa.
Lontoossa kun lähdetään numero kakkoselle, niin päädytään vessaan sille isommalle tarpeelle. Käännöksen voi kyllä käyttää taitavasti hyödyksi. Erääksi Oulun tunnisteeksi, vahvaksi imagotekijäksi, voisi nostaa kakan hajun. Nuottasaaren tehdas voisi turauttaa lemakkaa ilmaan arvovieraiden ja turistien iloksi.
Näillä viisiin Oulu olisi paitsi tasavallan toinen pääkaupunki myös paska kaupunni.
Höpötys sikseen. Ei ole yhdentekevää, millä nimellä ruvetaan kutsumaan pääkaupunki numero 2:a.
Kaiken järjen mukaan Helsinki jatkaa. Se on hoitanut virkaa vuodesta 1812 eikä asemaa sovi horjuttaa, vielä. Se on pääkaupunki. Ensimmäinen pääkaupunki oli Turku, joka on saanut nimensä muinaisvenäjän sanasta trg, tori. Kutsukaamme Turkua kantapääkaupungiksi.
Saavumme Ouluun. Oulua olisi paras kutsua olkapääkaupungiksi. Tarjolla olisi tukea. Eteläsuomalaisilla olisi näin joku paikka, jota vasten itkeä.
petri.laukka@kaleva.fi