Suomessa on ollut 13 vuotta naisten vapaaehtoinen asepalvelus. Aikanaan uudistuksen väitettiin militarisoivan naisia. Nyt voidaan sanoa, että ei ole militarisoinut, ei ainakaan, jos mittarina on palvelukseen astuneiden naisten määrä. Luku on ollut vuosittain noin 500, ja on nyt vielä laskemaan päin.
Päätöksellä pyrittiin muun muassa lisäämään tasa-arvoa. Nyt naiset pääsevät miesten tavoin armeijaan, eivätkä miehet enää ole yksin vastaamassa aseellisesta puolustuksesta. Tasa-arvon näkökulmasta vaakakupit eivät silti edelleenkään ole samanpainoisia: miehillä on velvollisuus, naisilla vapaaehtoinen palvelu.
Turvallisuuspoliittisesti asia on jokseenkin yhdentekevä. Asepalveluksen käy tätä nykyä lähes neljä nuorta miestä viidestä. Sen suurempaa määrää koulutettuja ei tarvita, ja on todennäköistä, ettei tulevaisuudessa tarvita tuotakaan joukkoa, ei vaikka Suomen puolustusjärjestelmä vastaisuudessakin perustuisi laajaan reserviin. Paljon olennaisempaa on, että puolustusvälineet ovat riittävän tehokkaita.
Vielä vähemmän laaja asevelvollisuusarmeija on tarpeen, jos Suomi liittyy Natoon. Puolustusliiton jäsenmaista esimerkiksi Venäjän naapuri Latvia on luopunut yleisestä asevelvollisuudesta, Liettua on luopumassa, ja Virossakin se toteutuu vain osittain.
Tästä huolimatta etenkin kokoomuksessa näyttää olevan kova tarve saada armeijaan lisää naisia. Opetusministeri Henna Virkkunen ehdotti kuun alussa, että kutsuntakirje lähetettäisiin vastedes myös naisille. Kutsuntoihin osallistuminen olisi kuitenkin vapaaehtoista, kuten asepalveluskin. Virkkusen mukaan armeijaan pitäisi saada "parhaat voimat".
Samalla asialla oli viime torstaina Hufvudstadsbladetissa puolustusministeri Jyri Häkämies. Hänen mukaansa asepalveluksesta kiinnostuneiden naisten määrä pitäisi saada nousuun. Hänkin pitää mahdollisena, että naisia alettaisiin kutsua kirjeellä vapaaehtoisiin kutsuntoihin.
Kovin vakuuttavia eivät Virkkusen ja Häkämiehen perustelut ole. Jo nyt asepalvelus ja armeijan ammatit ovat avoimia niistä kiinnostuneille nuorille naisille, ja nämä sen tietävät. Jos puolustusvoimat haluaa tehdä itsensä näille tutummaksi, sen voi tehdä muutenkin kuin siirtymällä kankeaan, lainmuutoksenkin vaativaan kutsuntamenettelyyn. Esimerkiksi oppilaitoksissa tai työvoimatoimistoissa jaettava dvd-levy tai vetävät nettisivut taikka vapaamuotoiset esittelytapahtumat ajaisivat saman asian paljon vähemmällä byrokratialla.