Aittatorilla liki rantaa ja liki tyhjillään olevaa Oulun kaupunginteatteria on monta rahantuhlauspaikkaa. Hillitsemään hillitöntä menoa on kauppa itsekin - entisestä suolaisesta aittahistoriastaan tunnettu - suonut sijaa toiseen kerrokseen tontuille.
Aitan rappuset eivät natise, mutta portaiden päässä seisoo mielikuvituksen voimalla Tonttumuoriksi vapaaehtoisajatuksella asettautunut Annina Rokka, näyttelijä kyllä, muttei nyt muorina. Eikä Tonttumuori ole Joulupukin muori: "Ei tarvitse pelätä."
Muorilla oli ensimmäisenä adventtina näkyvinä kumppaneinaan piskuinen Aliisa-tonttu, joka vilauksessa ehtii saada nimeensä bet-liitteen ilman hoota, sekä Saara, tonttuudestaan huolimatta oikeastikin Saara. Saara Haavisto. Aliisabet on puolestaan Ruut.
He ovat tulleet pitämään seuraa toisilleen ja meille, joita ei ole monta. Ei ole näytelmää. Ei ole esitystä. On olemista. On leikki. On yhteinen hetki.
Piskuisen puukaulimen toinen pää on peitetty alumiinifoliolla, että tietää mitä tapahtuman seuraavaksi pitää, kun on alettu sille mitä jotkut kutsuvat pullonpyöritykseksi. Pyörityksestä seuraa, että voi toivoa, tanssia, leikkiä, laulaa, kertoa sailaisuuden - vaikka 425-vuotiaan Tonttumuorin korvaan.
Voi juoda kahvia. Leikkikahvia. Varmaan syödä puuroakin. Lautasiakin on. On olkia. Kai voi tehdä olkipukin, jos haluaa. Tai istua hiljaa. Tonttumuori antaa aikaa - hengähtää.
Vielä kahtena tulevana adventtisunnuntaina muutaman puolenpäivän jälkeisen tunnin Sinisen Komuutin toinen kerros on Tonttumuorin ja mahdollisten muorin ystävien valtakuntaa. Lauantaina 7.12. joulusatuja kertoo Virpi Peitso. Ja seuraavalla ja sitä seuraavalla viikolla ovat muutamaan otteeseen näkösällä Riihitonttu Rillintilli (Liisa Seppälä) ja Lähetti Letti-Liina -tonttukin (Suvikukka Seppälä).
