Oululais-helsinkiläiselle Peter von Baghille (1943-2014) on edelleen vaikea keksiä ammattinimikettä – siitäkin huolimatta, että hän lopetti eri kulttuuriammattien intomielisen kokeilemisen viime syyskuussa, kuollessaan.
Wikipedian mukaan von Bagh toimi elokuvahistorioitsijana, elokuvaohjaajana, käsikirjoittajana, tietokirjailijana, kustantajana, radio-ohjelmien tekijänä, professorina, päätoimittajana ja festivaalijohtajana...
Muun muassa.
Meidän muiden kannattaisi ottaa esimerkkiä Peter von Baghin rohkeudesta heittäytyä jatkuvasti uusiin kuvioihin.
Pystyisimme pyyhkimään pyllymme Suomessa viidettä vuotta jatkuvaan taloudelliseen lamaan, jos noudattaisimme puoliksikaan von Baghin menetelmää.
Menetelmän voi pelkistää seuraavasti: yritä, ja jos epäonnistut, niin yritä kahta kauheammin uudelleen.
Von Baghin itsevarmuuden on arveltu johtuvan melkoisen kosmopoliittisen lääkäriperheen turvatusta lapsuudesta Oulun Peltolassa.
Äsken ilmestyneen Muisteja-kirjan perusteella ihan niin ei ole. Von Bagh lähti maailmalle perinnöttömänä poikana ja rakensi itsetuntonsa omin voimin. Toki Oulun lyseosta saaduilla eväillä.
Henkinen huolettomuus tarvitsee aina vankan pohjan. Tekonokkeluus ja verkostoitunut omakehu eivät riitä.
Von Baghin perusta oli omalla toimeliaisuudella hankittu vahva tietämys elokuvasta, liikkuvan kuvan taikapiiristä. Siksi hän tohti tarttua kaikkeen muuhunkin, mikä vaikutti kiinnostavalta ja mistä saattoi ammentaa oppia.
Uteliaisuus on yksi suurimmista eteenpäin vievistä voimista. Kaikki ihmiskunnan keksinnöt perustuvat siihen.
Tällä haavaa tuntuu siltä, että Suomessa uteliaisuus on nuupahtanut. Sana on nielaissut
t-kirjaimen sijasta n-kirjaimen.
Elämme uneliaassa töhröksessä kestävyysvajetta peläten ja Kreikan takausvastuiden lankeamista kauhistellen. Vaikka tarvitsisimme palavaa intoa.
Von Baghilla oli taito tartuttaa intonsa muihin ihmisiin. Moni mahdoton hanke edellytti yhteistyötä ja erilaisten ihmisten työpanosta.
Eräs sellainen oli kansainvälisten elokuvajuhlien perustaminen kaikista paikoista juuri napapiirin tuolle puolen, Sodankylään vuonna 1986.
Rohkeutta vaati idea ruveta esittämään elokuvia radiossa. Ajatus oli päätön, mutta yllätykseksi Yle suostui ohjelmasarjaan, jossa von Bagh kertoi tasaisella äänellä kulloisenkin elokuvan henkilöistä, juonesta ja kameratyöskentelystä.
Suomalaiset lienevät ainoa kansakunta, joka on katsonut elokuvia radiosta.
Von Bagh kykeni oivaltamaan monien aikalaistensa arvon. Hän nosti vanhat mestarit Olavi Virran ja Tauno Palon takaisin näkyville ja oli tasoittamassa Kaurismäen veljesten tietä.
Ihmisten kannustaminen on tärkeä taito. Tapa tuntuu varmasti oudolta nykypäivän Suomessa, jossa ei kannusteta ketään. Joten kuten aihe tunnetaan, mutta tappavaan verotukseen liittyvässä muodossa kannustinloukku.
Von Bagh ymmärsi populaarikulttuurin jättämät syvät jäljet kansan sielussa. Tanssilavat ovat kaipuun näyttämöitä, joilla laulajatähdet puhkovat henkireikiä arjen tuolle puolen.
Rockmusiikkia hän ei pitänyt kulttuurieliitin tavoin ohimenevänä vouhotuksena, vaan kustansi maan ensimmäisen rockelämäkerran Remu Aaltosesta vuonna 1984.
Vonbaghmaisella asenteella elämä tuskin on helpompaa, mutta ainakin se on kiinnostavaa ja tuottaa monille iloa.
Useiden asioiden kokeileminen saattaa kehittää viisauttakin. Muisteja-kirjassa von Bagh kertoo huomanneensa, että vihollistensa kanssa pitäisi puhua pidempään ja kärsivällisemmin.
Kolumni