Vilho Lampi -museon tiloissa, Hannu Lukinin värikylläisten teosten keskellä istuu kahdeksan potentiaalista kirjailijaa ujon väljästi ympäri valoisaa huonetta.
Limingan taidekoulun ensimmäinen kirjoittajalinja on aloitustunnelmissa. Tiloistakin puuttuu vielä jotain olennaista: tietokoneet ja lukusohva.
Opiskelijat ovat kirjoittaneet puoli tuntia "roskaa" ohjaaja Essi Kummun pyynnöstä.
"Joka aamu kirjoitamme puoli tuntia Nathalie Goldbergin oppien mukaisesti vailla itsesensuuria ja huonon tekstin pelkoa. Mitä enemmän kirjoitamme roskaa ja tajunnanvirtaa, sitä todennäköisemmin löydämme helmiä", selvittää Kummu.
Tätä tarkoitusta varten jokaisella on hankittuna oma roskavihkonsa, jota ei näytetä kenellekään.
Oman äänen metsästys
Kielellä leikkiminen on tärkeää. Kummun mukaan kirjoittajan pitäisi kokeilla erilaisia tyylejä, jotta hänellä olisi edellytyksiä kehittyä kirjoittamisessaan. Lukuvuoden kestävän koulutuksen päämääränä on fiktiivisen omakuvan ja oman äänen metsästys. Samalla on tarkoitus pohtia faktan ja fiktion rajoja.
"Eri lajityyppien rajojen sekoittaminen on nykyajan ilmiö. Anna-Leena Härkösen uusimman kirjan väitetään olevan romaani, vaikka se on lähellä toden kuvaamista. Myös Pirkko Saision omaelämäkertatrilogiassa ja Henrik Tikkasen teoksissa tätä samaa voisi pohtia."
Kirjoittajakoulutukseen kuuluu olennaisena osana lukeminen ja sitä kautta lajityyppien opiskelu. Saision ja Tikkasen ohella lukusuosituksiin kuuluu Joycen kaltaista tajunnanvirtakirjallisuutta. Vuoden ohjelmassa on myös teatteria, runokaraoken järjestämistä yhdessä Huutomerkki-ryhmän kanssa sekä vierailuluentoja. Syksyllä koulussa luennoi runoilija Risto Ahti.
Kirja vaikka itselle
Koulutuksessa on mukana 11 opiskelijaa ympäri maata, osa on sapattivapaalla, osa välivuotta pitämässä. Yksi loikkasi vielä viime hetkessä pois kuvataiteen puolelle. Kaikkia heitä yhdistää vahva motivaatio.
Kaisa Nykänen, 35, tuli Liminkaan Kolarista. Koulunkäyntiavustajana työskennellyt Nykänen otti virkavapaata ja myi autonsakin toteuttaakseen unelmansa. Kirjoittaminen alkoi hallita hänen elämäänsä.
"Kirjoitin kaikki välitunnit, kotonakin kirjoitin, vaikka olisi pitänyt siivota. Lopulta kirjoitin öisin ja ajattelin, että jotain on tehtävä."
Seuraavaksi hän kysyi murrosikäiseltä lapseltaan ja 9-vuotiaaltaan, haluaisivatko nämä lähteä mukaan vai jäädä isän luo. Lopulta nuorimmainen muutti äidin mukana vuodeksi kotoa pois.
Nykänen kertoo kirjoittavansa elämästä ympärillään ja itsestään. Päämääräkin siintää kirkkaana mielessä: "Kyllä mie sen kirjan teen - ainakin itselle."
Ei muuta elämää
Vielä muutama viikko sitten helsinkiläinen Matias Karjalainen, 19, ei tiennyt mitään Limingan kirjoittajalinjasta. "Tämä oli äkkipäätös ja paras mahdollinen vaihtoehto lukion jälkeen", hän toteaa.
Etupäässä runoutta pari vuotta kirjoittanut Karjalainen sanoi rohkeasti jo esittelyssä haluavansa kirjailijaksi. Nyt tavoitteena on oma romaani tai ainakin jonkinlainen versio siitä.
"Runo on kätevä muoto minulle, sillä A4:een saa mahdutettua koko tarinan. On mielenkiintoista kokeilla, kuinka proosa sujuu."
Vuoden loputtua Karjalainen haaveilee opiskelupaikasta, mutta juuri nyt "ei ole muuta elämää" kuin kirjoittaminen.
Proosamuotoa haluaa kokeilla myös piippolalainen Riikka Säärelä, 19, joka hurahti lukioaikana 30-luvun runouteen äidinkielenopettajansa innoittamana.
Vaikka opiskelu kirjoittajalinjalla on suhteellisen vapaamuotoista, tulee vuosi olemaan työläs. Joka päivä pitäisi tekstiä syntyä, jos mielii lähteä romaani- tai lyriikkakäsikirjoitus kainalossa kotiin.
"Kirjailijat ovat sellaisia, että heille kirjoittaminen on paljon vaikeampaa kuin muille", kiteyttää ohjaaja Essi Kummu.
Ensimmäisen viikon tehtävä on tuottaa sarjakuvalinjalaisten tapaan kuvapäiväkirja eli "kirjoittaa kuvia" ja keskustella tämän syksyn esikoiskirjoista.