Kansalaisten luottamusta nauttivan kansanedustajan vapauttaminen tehtävästään kesken vaalikauden pitäisi olla varsin korkean kynnyksen takana.
Henkilökohtaiset vaikuttimet luopua arvokkaasta edustajan työstä ovat huonoja perusteluja.
Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista. Kansanedustajat saavat valtuutuksensa äänestäjiltä, ja siksi on outoa, että joka vaalikausi eduskunnasta karkaa edustajia kesken kaiken muihin töihin. Erityisesti yksityisellä ja kansainvälisellä sektorilla ostetaan osaamista ja verkostoja, joita politiikassa on kertynyt. Myös poliittiset virkanimitykset verottavat aika ajoin eduskuntaa.
Presidentti Sauli Niinistö tähdensi virkaanastujaispuheessaan kansanedustajille, että eduskunnassa toteutetaan kansanvaltaa. ”Ja kun tehtävään on uskottu, yhteisistä asioista on pidettävä parempaa huolta kuin omistaan”, Niinistö opasti.
Valitettavasti oma etu ohittaa silloin tällöin yhteisen edun. Keskustan konkarikansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila (Suomenmaa 7.2.) kiinnitti asiaan huomiota muistuttamalla, että kansanedustajan lähtö eduskunnasta kesken kauden ei voi olla pelkkä ilmoitusasia.
Anttilan närkästyksen taustalla oli se, että kokoomuksen Sanna Lauslahti valittiin vastikään Lääketeollisuuden toimitusjohtajaksi ja Outi Mäkelä Nurmijärven kunnanjohtajaksi.
Entisten ja nykyisten poliitikkojen ja heidän avustajiensa siirtyminen yrityksiin johtajiksi ja lobbareiksi on viime vuosina herättänyt ärtymystä. Virkamieslaissa on karenssisäännökset, mutta ne eivät koske poliittisia toimijoita.
Kansanedustajan eron kesken vaalikauden pitäisikin olla varsin korkean kynnyksen takana. Skdl:n Marjatta Stenius-Kaukonen ei saanut aikoinaan eroa, vaikka oli turhautunut, ei myöskään kristillisten Vesa Laukkanen, joka halusi lopettaa poliittisen toimintansa. Keskustan ex-pääministeri Esko Ahon sapattivapaasta jouduttiin peräti äänestämään.
Henkilökohtaiset vaikuttimet ovat olleet ja ovat huonoja perusteluja ellei taustalla ole esimerkiksi sai-raus. Silti yli 60 kansanedustajaa on 1980-luvulta lähtien pyytänyt ja saanut eron.
2010-luvulla vapautusta ovat pyytäneet ja saaneet Liisa Hyssälä (kesk.), Jukka Mäkelä (kok.), Matti Vanhanen (kesk.), Jyri Häkämies (kok,), Astrid Thors (r.), Jyrki Katainen (kok.), Mari Kiviniemi (kesk.), Anni Sinnemäki (vihr.), Carl Haglund (r.), Olli Rehn (kesk.), Paula Lehtomäki (kesk.), Nasima Razmyar (sd.), Alexander Stubb (kok ) ja Hanna Mäntylä (ps.). Kokoomuksen Lasse Männistön eronpyynnöstä nousi kohu, mutta hän perui sen eikä asettunut enää ehdolle.
Kansalaisten luottamus ja valtuutus ovat isoja asioita. Kansanedustajat säätävät lait ja kuten vilkas keskustelu sote-maakuntauudistuksesta, aktiivimallista tai tiedustelulaeista osoittavat, kysymys ei ole vähäisestä tehtävästä. Kansanedustajat ovat myös yhteiskunnallisia vaikuttajia, alueensa edustajia ja kansainvälisiä toimijoita.
Pääsääntönä pitäisi olla, että kansanedustajat istuvat täydet vaalikaudet ja että he eivät havittele vihreitä oksia kesken kaiken. Kielto ei voi tosin olla kategorinen, ei etenkään silloin, kun on kyse Suomelle kuuluvista tehtävistä, joissa edellytetään korkean tason poliittista kokemusta.