Erityisen kalliin hoidon piirissä oli viime vuonna runsaat 1 500 potilasta. Kustannuksista yli kolmasosa kertyi psykiatristen sairauksien hoidosta. Lastentautien osuus oli noin viidennes, käy ilmi sosiaali- ja terveysministeriölle tehdystä selvityksestä.
Erityisen kalliiksi hoidoksi katsotaan sellainen, jonka kustannukset ovat yli 80 000 euroa vuodessa potilasta kohden. Tämmöisiin hoitoihin kului viime vuonna kaikkiaan reilut 190 miljoonaa euroa.
Yksittäisistä diagnooseista suurimmat kustannukset aiheutti skitsofrenian hoito, noin 42 miljoonaa euroa. Aikuisten ja lasten leukemian hoitoon käytettiin noin 16 miljoonaa ja pienten keskosten ja vastasyntyneiden epämuodostumien hoitoon vajaat 16 miljoonaa euroa.