Meillä suomalaisilla on erityinen luontosuhde. Näin määritteli pääministeri Juha Sipilä vuosi sitten pitämässään, televisioidussa puheessa.
Erityisellä Sipilä lienee tarkoittanut ensi sijassa luonnon arvostamista, mutta juuri tämä ristiriita sai monet irvailemaan lauseelle. Vastakkaisia esimerkkejä kun on niin helppo löytää.
Viimeisen viikon ajalta ”luontosuhteestamme” kertovat monet uutiset: Vaasassa tuhottiin satoja merimetson pesiä, Lätäsenon varresta kerättiin säkkikaupalla retkeilijöiden roskia ja Sodankylässä epäillään matkailuyrittäjän päässeen eroon rakennusjätteistä hautaamalla ja polttamalla.
Taiteilija Taina Riikonen inspiroitui Sipilän määrittelystä siinä määrin, että kokosi näyttelyynsä muun muassa Talvivaarasta tuotua saastunutta maa-ainesta ja puistosta kerättyjä roskia ja säesti tätä kaiuttimista alussa mainitulla Sipilän lauseella.
Kesälomalla sain kuitenkin uuden ulottuvuuden kansalliseen luontosuhteeseen viettäessäni runsaan viikon Sloveniassa.
Sana Balkan loi ennakkoluuloja siivottomuudesta, mutta ainakin tässä Balkanin läntisimmässä maassa jouduin myöntämään olleeni täysin väärässä.
Slovenia oli siistein näkemäni maa, jolle Suomi häviää selvästi.
Pääkaupungissa Ljubljanassa jätteiden lajittelu oli arkipäivää ja väärästä suorituksesta sakotettiin. Asuntomme vuokraaja opetti meille lajittelun alkeet jo ennen kuin saimme asunnon avaimen.
Eikä ekopiste ollut silmänlumetta, sillä lajittelupuuhissa näki paikallisia tämän tästä.
Roskattomuus oli silmiinpistävää myös pääkaupungin ulkopuolella. Tienpientareilla ei lojunut take away -mukeja, muovipusseja tai oluttölkkejä.
Paljon muitakin ympäristöpolitiikkaan liittyviä havaintoja kertyi.
Autoilu oli kokonaan kielletty Ljubljanan vanhassa kaupungissa ja laajasti myös muualla keskustassa, turisteille oli tarjolla lainapolkupyöriä ja sähköbussit kyyditsivät ilmaiseksi lyhyillä matkoilla.
Ljubljana on Euroopan komission nimeämä vuoden 2016 Euroopan vihreä pääkaupunki – ja aiheesta. Kaupunki on myös nimetty maailman sadan kestävän matkailukohteen listalle.
Vesijohtovesi oli juotavaa ja kaupungilla oli lukuisia juoma-automaatteja, joista paikalliset kävivät hörppäämässä virvoitusta kuumana kesäpäivänä. Itsekin rohkaistuin juomaan vuoristossa vettä suoraan joesta, mitä en välttämättä Lapissa olisi tehnyt.
Ihmettelemistä riitti myös metsissä, joissa avohakkuut kiellettiin yli puoli vuosisataa sitten. Nyt metsistä, jotka kattavat yli puolet Sloveniasta, ei silmä enää erota hakkuuaukkoja.
Miten Slovenian opit sitten saataisiin juurrutettua Suomeen? Uskon ongelman olevan pohjimmiltaan asenteissa, ja silloin ratkaisu käy hankalaksi.
Asenteiden muuttaminen on vaikeaa, ja pakolla tai sakolla osa roskaajista vain lisää roskaamistaan.
Kun Lätäsenon työnsä puolesta hyvin tunteva henkilökin kommentoi alueen roskaajiin kuuluvan niin retkeilijöitä, kalastajia kuin paikallisiakin, on paljon työtä vielä tehtävänä asenteiden muokkaamisessa.
Roskaajat ovat onneksi vähemmistö, mutta ikävän näkyvä sellainen. Hyvä mutta hidas keino vähemmistöosuuden pienentämiseen on omalla esimerkillä opettaa ja kannustaa muita ja etenkin lapsia, jotka omaksuvat uusia tapoja aikuisia helpommin.
Näihin luontosuhdetalkoisiin voivat osallistua kaikki.