Kesätauolle siirtyvän eduskunnan työskentely muistetaan kuluneelta kaudelta kaikesta muusta kuin varsinaisista työtehtävistä. Syy siihen löytyy peiliin katsomalla.
Eduskuntatalo hiljenee nyt juhannuksen alla ja täyttyy uudelleen syyskuun toisella viikolla. Kansanedustajien pitkät kesälomat ovat jatkuva irvailun aihe, mutta syyttä suotta. Pitkä tauko valtiopäivien työssä on kuulunut kuvaan niin kauan kuin Suomessa on valtiopäiviä ollut, runsaat sata vuotta. Ei se mikään nykyisen eduskunnan keksintö ole.
Mutta juuri nyt ei ole mikään ihme, jos kansanedustajien toimenkuva on kansan silmissä hämärtynyt. Yhtä outoa istuntokautta ei eduskunnassa ole koettu aikoihin. Lainsäädäntötyössä on tapahtunut vähän, istuntosalin ulkopuolella sitäkin enemmän.
Tosin kaikki ei ole ollut eduskunnan itsensä käsissä. Jos ei hallitus tuo asioita eduskunnan käsittelyyn, eivät kansanedustajat pääse niitä puimaan. Esimerkiksi pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategia oli alunperin määrä antaa eduskunnalle toukokuussa, ja se olisi ollut tämän kevään suuria asioita. Nyt selonteon valmistuminen on vähin äänin siirtynyt syksyyn. Tämä puolestaan osittain johtuu EU:n komission ilmastopaketin aikataulusta.
Syksyllä, ilmeisesti kunnallisvaalien jälkeen, pitäisi sitten eduskunnan saada myös turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko hallitukselta. Jos aikataulut pitävät, kansanedustajat pääsevät silloin puhumaan kansakunnan isoista asioista, ilmastosta, energiasta ja turvallisuudesta.
Viime päivinä on nähty, miten kansanedustajien rooli voi kaventua vain kumileimasimeksi. Oikeusministeri Tuija Braxin tuoma lakiesitys sakkovankien muuntorangaistuksista herätti poikkeuksellisen kovaa ja hyvin perusteltua arvostelua, ja vapaasti äänestäen lain läpimeno olisi ollut kyseenalainen. Mutta hallituspuolueiden kansanedustajia komennettiin ryhmäkurin nimissä ruotuun, ja asia oli sillä selvä. Puhua sai, toimia ei, vaikka kyseessä ei ollut edes mikään poliittisesti iso asia.
Jos maassa on vahva enemmistöhallitus, joka antaa esityksiään verkkaiseen tahtiin, jää eduskunnan rooli väistämättä varsin näkymättömäksi. Asioita ja papereita kyllä liikkuu koko ajan, ja Erkki Pulliaisen kaltaiset työnarkomaanit voivat niiden kimpussa pakertaa miten pitkää päivää tahansa - tai olla pakertamatta. Valinta on kansanedustajan itsensä, ja taustavaikuttamisen laajuus on usein ulos vain vähän näkyvää.
Poliittisen työn sijaan eduskuntaotsikot ovat kirkuneet ahdisteluväitteitä, ministerin outoja tekstiviestejä, ihmissuhdekiemuroita ja vaalirahasotkuja. Viimeksi mainitussa kansanedustajat toimivat ripeästi ja panivat vaalirahalain uudistuksen alulle, mutta vahinko oli jo tapahtunut.
Puhemies Sauli Niinistö arvioi keskiviikkona, että kohut ovat jonkinlainen hyvien aikojen ilmiö: kun ei ole isoja ja vaikeita asioita päätettävänä, nousee muuta pinnalle. Analyysissa saattaa olla jotain perää.
Eivät esiin tulleet hälyt silti tyhjästä ole syntyneet. Aina niiden takana on jotain ollut, vaikka kansanedustajien suuri enemmistö on samaan aikaan hoitanut kunnialla omia töitään.
Kansanedustuslaitoksen asema Suomen tärkeimpänä politiikan foorumina on hiipunut, ja sen kunnian palautus on pitkälti parlamentin omissa käsissä. Lääkkeenä voisi esimerkiksi olla tärkeiden poliittisten puheiden ja avausten pitäminen eduskunnassa. Nyt keskustelu siellä on mielenkiintoista valitettavan harvoin. Eikä haittaisi oman vallan käyttö silloin, kun sitä tarvitaan - kuten vaikka sakkovankilain yhteydessä.