Pasila 26. lokakuuta, vaalivalvojaiset. Valtiovarainministeri Jyrki Katainen hymyilee leveästi, halaa Jutta Urpilaista, ottaa onnitteluja vastaan ja juttelee mukavia toimittajien kanssa. Kokoomuksen suosittu puheenjohtaja ei ole hetkeäkään ylimielinen, vaikka puolue nousee ensi kertaa historiassa suurimmaksi kuntapuolueeksi.
Sellainen on valtiovarainministeri Katainen, joviaali savolainen, mainio seuramies. Epätyypillinen rahaministeri.
Katainen tuli valtiovarainministeriksi keväällä 2007. Kokoomus otti vaalivoiton ja nousi hallitukseen kaikkien yllätykseksi. Kataisen lähipiiri viestitti heti, että valtiovarainministerin paikka kuuluu puheenjohtajalle, vaikka virka ei aina ole ollut kaikkein kiitollisin. Jos suhdanne kääntyy laskuun, ensimmäisenä kuran saa päälleen valtiovarainministeri.
Katainen ja hänen imagostaan huolehtivat taustajoukot ottivat ohjenuorakseen sen, että puolue ei voi leimautua kansaa rankaisevaksi säästäjäksi.
Sauli Niinistön kokoomus menestyi, mutta uusi aika vaatii myönteistä ilmettä.
Ajateltiin, että kokoomuslainen valtiovarainministeri voi jopa puolustaa valtion menojen kasvua.
Resepti toimi, jos mittariksi otetaan vaalimenestys.
Tehy-kriisi
johti hymylakkoon
Ainoan poikkeuksen Kataisen hymylinjaan on muodostanut vuosi sitten Suomea riepotellut Tehyn palkkakiista.
Kriisiytynyt palkkaneuvottelutilanne olisi laajaan lakkoon johtaessaan vaarantanut jopa ihmishenkiä. Tuolloin puheenjohtaja avustajineen päätti, että naaman pitää vakavoitua. Hymyilykielto astui kuukaudeksi voimaan. Kataisen olemus oli yhtä tumma kuin silloinen kaamoskeli.
Riehakkuus olisi luonut puheenjohtajasta ylimielisen kuvan. Sellaista nykykokoomus pelkää kuin ruttoa. Piti osoittaa, että kokoomus ymmärtää tilanteen vakavuuden; olihan se nostanut vaaleissa hoitajien palkkaongelman esiin. Kriisi onneksi laukesi ja hymy palasi Kataisen kasvoille.
Tehy-kriisiäkin vakavammaksi saattaa muodostua nykyinen taloustilanne. Jos verotulojen ehtyminen jatkuu nykytahtia, luultavaa on, että jossain vaiheessa vaalikautta toivo-Jyrki joutuu kertomaan ikäviä uutisia. Talkoohenki muuttuu vaalisloganista todellisuudeksi. Samalla muuttuu väkisinkin valtiovarainministerin ilme. Katainen ei voi kertoa säästölistasta vieno hymy kasvoillaan. Tätä pohdintaa kokoomuksen sisällä nyt käydään. Eli uhkaako taantuva taloustilanne romuttaa kokoomuksen vaivalla luodun myönteisen ilmeen? Miten käy pääministeripörssissä kovaa kohonneen Kataisen suosion?
Kataisella ja kokoomuksella on uhkakuvista huolimatta toivoa. Suomen kansa on tykännyt raipan iskuista.
J.K. Paasikiven kiroilut ja ulkopoliittinen realismi herättää ihailua edelleen. Mauno Koiviston fundeerauksia pidettiin viisaina, entinen satamajätkä arvosti vaatimattomuutta ja halusi kansan varautuvan pahan päivän varalta.
Lähihistoriasta tiedämme, kuinka Iiro Viinasen arvostus aikaa myöten kohosi. Uskallusta olla valtavirtaa vastaan lopulta kiiteltiin.
Paavo Lipponen murahtaa edelleen ja suuri osa kansasta, tai ainakin toimittajista, kuuntelee tarkkaan. Sauli Niinistöstä on tullut kansansuosikki, vaikka onkin tehnyt tylyydestä taidetta. Hän ehti jo varoitella, että tulossa oleva taantuma voi muuttua lamaksi.
Vaikka Kataisella on siis liuta yrmyjä esikuvia, hän ei ilmeisesti aio tähän muottiin mukautua. Puheenjohtajalla on kuulemma erilainen trauma kuin esimerkiksi Niinistöllä, jonka ykköshuolena oli valtionvelka. Nuori yhteiskuntatieteiden maisteri Katainen joutui velkahuolien sijaan miettimään, mistä se leipä irtoaa. Työmarkkinatilanne ei ollut 1990-luvun lopullakaan paras mahdollinen.
Velkaa voidaankin Kataisen näkemyksen mukaan ottaa lisää, jos se vähentää työttömyyden kasvupaineita. Samaan aikaan rahaministeri puhuu tulojen ja menojen tasapainosta.
Uusi politiikka vetää Kataisen vakavammaksi, mutta raippa jää nurkkaan.