Etenkin jääkiekkovalmentajilla on useita eri tapoja vaihtaa työpaikkaa; tulla ja lähteä. Lähtötavoista yleisin on pakon sanelema. Sitä kutsutaan potkuiksi.
Vain harvat saavat pitää pestinsä sopimuskauden loppuun saakka. He, jotka saavat, yrittävät kaikin keinoin rimpuilla itselleen jatkoaikaa seuraaviksi kausiksi. Mutta kysynnän ja tarjonnan laki on armoton. Huippuvalmentajien työpaikkoja on Suomessa vähän - itse asiassa vain viisitoista: 13 liigaseuroissa, yksi A-maajoukkueessa ja yksi pikkuleijonissa.
Kari Heikkilän tarina ei ole mikään tavallinen tarina.
Mies kertoi kuunnelleensa sisäistä ääntään, joka ilmoitti, että kymmenen vuotta työtä yötäpäivää saa riittää. Sisäisessä äänessä on aina rehellinen ja puhdas sointi.
Hän haluaa pitää vapaata.
Ihmisen hermoenergia on rajallinen. Kari Heikkilällä tuo raja tuli vastaan nyt. Elämässä pitää olla muitakin arvoja kuin pelkkä työ. Nyt hän saa kosketella - ainakin vähän aikaa - elämän luksusta. Hän pääsee satsaamaan asioihin, joihin vain harvalle nelikymppiselle miehelle tarjoutuu mahdollisuus. Hän saa aikaa itselleen, perheelleen, ystävilleen ja harrastuksille...
...kunnes joku huippuseura näppäilee Heikkilän numeron ja tekee riittävän mielenkiintoisen tarjouksen. On oikeastaan täydellisen selvää, että eräänä päivänä K. Heikkilä vielä SM-liigassa päävalmentajana.
Kari Heikkilä on myös neuvottelupöydässä eri maata kuin monet muut kollegansa. Kun esimerkiksi Heikki Mälkiä allekirjoitti riemumielin SaiPan kanssa 3,5-vuotisen sopimuksen vuoteen 2007 saakka, Heikkilä itse ei ikinä olisi suostunut samaan.
Hänelle jo kaksivuotinen pahvi on kuin eläkesopimus.
"Vuoden mittaiset sopimukset ovat parhaita. Ne potkivat tekemään aina parhaansa."
Kyllä. Edellä kirjoitettu siteeraus on Kari Heikkilän käsialaa.
Kari Heikkilä, 43, teki ihailtavan ratkaisun. Hän luopuu vapaaehtoisesti kunniakorokkeelta, jonne on kivunnut viimeisen kolmen vuoden aikana omillaan ansioillaan. Takana on kolme play off-vuotta, joiden kruununa on hopeinen kevät 2003.
Samaan aikaan Heikkilä on rakentanut ympärilleen eräänlaisen mukavuusilmapiirin, jossa kaikkien on hyvä olla, eikä kenestäkään puhuta pahaa.
He, joille systeemi ei kelpaa, saavat lähteä. Heitäkin on ollut.
Joka vuosi.
Julkisuudessa ja kannattajien keskuudessa on silloin tällöin puitu ristiriidoista, joita Heikkilän ja joukkueen välille on silloin tällöin puhjennut. On törmäyskursseja tai ei - sillä ei ole mitään väliä. Kun kysymys on isosta ajattelevasta ja toimivasta joukosta, aina roiskuu kun rapataan.
Kari Heikkilän perusteellinen ja pitkäjännitteinen työ Kärpissä ansaitsee tähän mennessä kiitettävän arvosanan. Jokerien kellistäminen viime kevään välierissä on todella kova juttu. Paluu mitalijoukkueeksi 16 vuoden tauon jälkeen muistetaan pitkään.
Kevät 2004 näyttää, onko Heikkilän lähtöjuhlissa kultainen tunnelma. Onko silloin aika siirtyä tavallisista kehuista ylistäviin lausuntoihin ja superlatiiveihin?
Koska kysymys on jääkiekosta, muitakin vaihtoehtoja toki on.
Mutta kuka on seuraava kalifi kalifin paikalla? Tulijoita on varmasti pilvin pimein. Kärpät nimittöin on terve ja kiinnostava seura, ja Oulu hyvä paikka asua.
Kun Kärpät ilmoitti joulutauolla 2000, että Juhani Tammisen sopimusta ei enää jatketa, alkoi valtava spekulaation hyökyaalto, joka löi yli äyräiden. Eri tietolähteistä Kärppiin tyrkytettiin yli kymmentä varmaa kandidaattia.
Nyt tuo sama ilmiö toistuu. Pölyä nousee niin kauan, kunnes toimitusjohtaja Juha Junno pitää tiedotustilaisuuden joskus tammikuun pakkasilla. Jo helmikuussa on liian myöhäistä, koska valmentajien markkinat pidetään vuodenvaihteen molemmin puolin.
Oma veikkaukseni on Kari Jalonen - Heinäpään oma poika ja Kärppien vuoden 1981 liigamestari, joka on asunut toistakymmentä vuotta Turussa, ja tällä hetkellä sapattivapaalla.
Palaako Kari Jalonen Raksilaan?
Tällä kertaa kärpän logo pikkutakissa.