Eri­koi­ses­ta kart­ta­löy­dös­tä Suomen toi­sek­si van­him­mak­si ul­ko­mu­seok­si – Tur­kan­saa­ri nousi au­tioi­tu­neel­le mark­ki­na­pai­kal­le

Kolmelle saarelle sijoittuva Turkansaaren ulkomuseo esittelee pohjoissuomalaisen maaseudun elämää.

Turkansaaren ulkomuseo. Oulun kaupungin kulttuuriperintötyönjohtaja Pasi Kovalainen ja ulkomuseoamanuenssi Kaija Niemitalo. Turkansaaren tuulimylly on käännettävä jalka- eli varvasmylly. Oulun kaupungin kulttuuriperintötyönjohtaja Pasi Kovalainen ja ulkomuseoamanuenssi Kaija Niemitalo esittelevät Turkansaaren kirkkoa. Turkansaaren ulkomuseo. Savupirtin kamari. Vanha kartta esittelee Turkansaaren aluetta.
Turkansaaren ulkomuseo. Oulun kaupungin kulttuuriperintötyönjohtaja Pasi Kovalainen ja ulkomuseoamanuenssi Kaija Niemitalo.
Turkansaaren ulkomuseo. Oulun kaupungin kulttuuriperintötyönjohtaja Pasi Kovalainen ja ulkomuseoamanuenssi Kaija Niemitalo.
Kuva: Jukka Leinonen

Turkansaaren autioituneelle markkinapaikalle syntyi Suomen toiseksi vanhin ulkomuseo.

Laveana teemana on pohjoissuomalaisen maaseudun elämä. 

Tohtori, tuleva maatalousministeri Östen Elfving saapasteli 1920-luvun alussa pitkin Turkansaarta. Seudun historia oli alkanut kiinnostaa, olihan Elfvingistä tullut läheisen Määtän tilan isäntä avioliiton kautta.

Lisäksi hän oli löytänyt Turkansaaren kartan vuodelta 1797. Uteliaisuutta ruokki kartassa oleva pieni risti, jonka kohdalla luki ”bönehus”, rukoushuone. Saari oli kuitenkin autio.
Asiasta kiinnostui myös Muinaistieteellinen toimikunta, Museoviraston edeltäjä.

Kaivauksissa kartan osoittamalta paikalta paljastui perustuskiviä ja ikkunalasia. Elfving ja Samuli Paulaharju, tutkijakaveri Oulun museosta, innostuivat.

Jonkin vihjeen ajamana kaksikko kävi mittailemaan Raatissa olevaa kalastajien varastoa. Se sopi perustuksiin. Katto oli osin romahtanut eikä ulkomuodossa ollut juuri mitään kirkollista, mutta kirjoitukset seinillä kertoivat toista.

Rukoushuone oli löytynyt!

Elfving siirrätti rakennuksen entiselle paikalleen. Oli vuosi 1922.
Turkansaari oli jo pitkään palvellut jokivarren talojen laidunmaana. Mahdolliset rakennukset olivat ladon luokkaa. Mutta kuten löytö todisti, aiemmin tilanne oli ollut toinen.

Turkansaaren ulkomuseo. Vanha kartta.
Turkansaaren ulkomuseo. Vanha kartta.
Kuva: Jukka Leinonen

1400-luvun lopulta 1700-luvulle Turkansaari ja Turkan kylä tunnettiin vilkkaina kalastus- ja markkinapaikkoina. Vuodesta 1490 alkaen Turkansaari oli viimeinen etappi, jonne idästä tulevat kauppiaat saivat rantautua. Rukoushuone sinne rakennettiin 1694.

1700-luvulla Turkan lohipadon tuotto alkoi ehtyä, mikä heikensi kaupankäyntiä. Sitten kauppiaat saivat oikeuden saapua Ouluun saakka, ja markkinat lopahtivat. Vuonna 1814 tarpeettomaksi käynyt rukoushuone myytiin varastoksi Oulun Raattiin.

Mutta nyt se oli palannut, ja kunnostus oli tilkkutyötä. Malli saarnastuoliin ja alttarin alaosaan saatiin Samuli Paulaharjun avulla Sodankylän vanhasta puukirkosta, ulko-oven ja virsitaulun jalan malli Enontekiöltä.

– Ja kun Elfving pohti sisävärejä, hän huomasi kaupungilla kansallispukuisen nuoren naisen ja alkoi kulkea pelästyneen tytön perässä: tuossahan ne värit ovat! Oulun kaupungin kulttuuriperintötyönjohtaja Pasi Kovalainen nauraa.

– Värit löytyvät suurin piirtein Peräpohjolan kansallispuvusta.

Rukoushuoneen siirron aikoihin Elfving osti koko Turkansaaren. Kolmisen vuotta myöhemmin rukoushuone – nyt ”kirkko” – oli valmis vihittäväksi käyttöön.

Oulun kaupungin kulttuuriperintötyönjohtaja Pasi Kovalainen ja ulkomuseoamanuenssi Kaija Niemitalo esittelevät Turkansaaren kirkkoa.
Oulun kaupungin kulttuuriperintötyönjohtaja Pasi Kovalainen ja ulkomuseoamanuenssi Kaija Niemitalo esittelevät Turkansaaren kirkkoa.
Kuva: Jukka Leinonen

9. elokuuta 1925 järjestettyjä vihkiäisiä voi pitää Turkansaaren ulkomuseon alkuna. Näin laskettuna se on Suomen toiseksi vanhin ulkomuseo Seurasaaren jälkeen.

Samana kesänä oulujokiset talolliset perustivat Turkansaaren kirkko- ja museovaltuuskunnan. Saaressa ryhdyttiin järjestämään kesäjuhlia jumalanpalveluksineen ja kahvikesteineen. Kesäpyhien messut ovat ulkomuseon vanhin perinne.

Itse ulkomuseoidean synty on kuitenkin hämärän peitossa. Pohjoismaisten ulkomuseoiden äidin, Tukholmaan vuonna 1891 perustetun Skansenin, sekä Seurasaaren (1909) esimerkillä oli varmasti vaikutusta.

On myös mahdollista, että Elfving innostui ulkomuseoaatteesta vasta Norjassa, jonne hän lähti vuonna 1926 Suomen suurlähettilääksi. Häneltä tuskin jäi huomaamatta Skansenin oslolainen seuraaja, Norsk Folkemuseum.

Vuonna 1930 päättyneen lähettiläspestin jälkeen Elfving joka tapauksessa siirrätti Turkansaareen tervaveneen, Määtän tilan hevostallin sekä Viskaalin tilan tuulimyllyn, joka oli alun perin sijainnut Erkkolan tilalla Muhoksella. Vuonna 1931 hän toi saareen Hietaniemen pappilan Övertorneåsta, Ruotsin Ylitorniolta.

Tavoitteena oli Pohjois-Suomeen keskittyvä ulkomuseo, kertoo Pasi Kovalainen. Rajan yli rahdatun pappilan luulisi hämärtäneen museon fokuksen heti alkuunsa.

– Onhan Övertorneåssa kuitenkin meänkieltä puhuttu, Kovalainen sanoo.

Turkansaaren ulkomuseon savupirtin kamari.
Turkansaaren ulkomuseon savupirtin kamari.
Kuva: Jukka Leinonen

– Tarinan mukaan Ruotsista tuli lähetystö pappilan perään. Jumalanpalvelus oli juuri meneillään, ja lähetystö totesi, että täällähän kohdellaan rakennuksia hartaudella, eipä viedäkään pappilaa pois.

Elfvingin yllättävä kuolema vuonna 1936 ja sota katkaisivat kehitystyön. Turkansaari jäi kirkko- ja museovaltuuskunnan vastuulle. Historioitsija Turo Mannisen mukaan se oli passiivinen ja päästi rakennukset rapistumaan.

Vuonna 1960 tilanteesta huolestuneet oulujokiset perustivat Oulujoki-seuran museoasiaa ajamaan. Käännekohta tapahtui 1961, kun Elfvingin tytär Brita Helenius puolisoineen havaitsi seuran voimat riittämättömiksi ja perusti paikallisten tilallisten kanssa Turkansaaren säätiön.

Perimänsä Turkansaaren, samoin kuin viereiset Siikasaaren ja Karhusaaren, tytär lahjoitti säätiölle. Oululaisten vaikuttajien johtama Turkansaaren säätiö, kärkimiehinään Eino Jokinen ja Matti Vasala, aloitti määrätietoisen museotoiminnan.

Vuonna 1964 rakennettiin uusi tie jokivarteen ja ponttonisilta. Kunnostettu kirkko vihittiin käyttöön heinäkuussa 1965. Museoalue alkoi muotoutua nykyisenlaiseksi.

– 1965−67 saareen siirrettiin paljon rakennuksia, esimerkiksi Sangin, Nykyrin, Kinnusen ja Riston aitat, kesänavetta, sysivarasto, tervasauna, riihi ja makasiini, Kovalainen luettelee.

Turkansaaren tuulimylly on käännettävä jalka- eli varvasmylly.
Turkansaaren tuulimylly on käännettävä jalka- eli varvasmylly.
Kuva: Jukka Leinonen

Yhtenä tavoitteena ollut pohjoispohjalainen pihapiiri toteutui vuonna 1970, kun säätiö hankki Ylikärpän talon Oulujokivarresta. Ulkorakennusten ympäröimässä talossa sijaitsee nyt kahvila ja museon toimisto, seinällään Elfvingin käyttämä Turkansaaren kartta.

1970-luvulla alkoivat monet edelleen vietettävät juhlat, kuten tervahaudan polttaminen, syysmarkkinat ja perinneviikonloppu. Vuonna 1978 kävijöitä kertyi ennätysmäärä, 36 677.
Sittemmin vuotuinen kävijämäärä on pysynyt parinkymmenentuhannen kieppeillä. 90-vuotisjuhlavuonna 2015 yllettiin 22 000:een.

Ensimmäiseksi museonhoitajaksi 1977 nimetyn Anneli Syrjäsen myötä ulkomuseosta tuli ammattimaisesti hoidettu. Kehityssuunta jatkui, kun Turkansaaren säätiö luovutti museon Oulun kaupungille vuoden 1989 alusta.

– 1990 saareen saatiin kiinteä silta. Sitä ennen rakennukset piti tuoda talvisin jäätä pitkin, Kovalainen kertoo.

Uudemmista hankinnoista suurin on Parttuaisen metsäkämppäkokonaisuus. Sen kahdeksan rakennusta tuotiin 1990-luvun puolivälissä Siikasaareen, jonne yleisöalue laajeni. Samoilta ajoilta on viimeisin hankinta, sepän paja Suomussalmelta.

– Siirto on aina ongelmallinen juttu, sillä rakennukset siirtyvät alkuperäisestä historiastaan uuteen paikkaan. Menee pitkään, että ne ottavat sijansa historiassa uudestaan.

Turkansaaren ulkomuseo on niin vanha, että täällä se on jo tapahtunut, Kovalainen sanoo ja siteeraa Museoviraston tarkastuskertomusta:

– Turkansaaren ulkomuseo on samanlainen helmi kuin Seurasaaren ja Pielisen ulkomuseot.

Kolmella saarella

Turkansaaren ulkomuseo käsittää Turkansaaren, Siikasaaren ja Karhusaaren (ei avoinna yleisölle), yhteensä noin 12 hehtaaria.

48 rakennusta tai rakennelmaa.

Yli 3 500 esinettä.

16 kilometrin päässä Oulun keskustasta.

Kuuluu Museoviraston valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen luetteloon.

Vuoden päätapahtumia tervanpolttoviikko, juhannusjuhlat, Muksujen museoviikko, Jaakonpäivät, syysmarkkinat ja maalaisjoulutapahtumat.