Kuka kunnassa oikeasti päättää?
Aihetta pohditaan varmasti muuallakin, mutta erityisen sitkeästi se nousee esille Kempeleessä, jossa neljä vuotta sitten otettiin käyttöön uusi hallintomalli.
Lautakunnat poistettiin ja siirryttiin valiokuntiin, jossa ”valtuutetut ohjailevat päätöksenteon valmistelua”.
Vastikään turhautumisensa ilmaisi viisi kempeleläistä valtuutettua. Yhteisellä aloitteellaan he vaativat palaamista vanhaan hallintomalliin.
Allekirjoittajina olivat Tiina Rajala (kok.), Tapio Juvani (kesk.), Tuula Rauma (kok.), Sirkku Asheesh (vihr.) ja Impi Gärding (sd.).
Uusi hallintomalli on heidän mielestään täysi susi. Se on heikentänyt kuntademokratiaa, siirtänyt päätösvaltaa virkamiehille ja sotkenut valiokuntien puheenjohtajien toimintavaltaa, roolia ja asemaa. Poliittinen valta on keskittynyt kunnanhallitukselle.
Valtuusto on potkaistu tylysti sivuraiteelle.
Viime keväänä nousi kohu, kun kunnanhallitus keskusteli oikein lista-asiana kunnan työntekijöiden ja luottamushenkilöiden mediassa esittämistä mielipidekirjoituksista. Taustalla olivat Asheeshin kirjoitukset, joissa hän oli arvostellut toimintamallia.
Kunnanhallituksen mielestä kirjoituksista oli ikävästi harmia kunnan maineelle.
Kunnanhallitus jopa velvoitti Asheeshin esimiehen käymään työnjohdolliset keskustelut Asheeshin kanssa.
Nyt toimintamallia koskevan aloitteen allekirjoittaneet olivat kaikki eri puolueista. Kritiikkiä ei siis enää voi pitää kenenkään yksityisajatteluna.
Mallissa on jotain samaa kuin eduskunnan organisaatiossa. Ainakin molemmissa on valiokunnat. Lautakuntia ei ole, eikä lautakuntien valintaa koskevia säädöksiä.
Muutakin tuttua siinä on: sehän muistuttaa linjajohtamista armeijassa, jossa on puolustushaarat ja niiden johdossa kenraalikunnan edustajia. Puolustusvoimilla on esikuntansa, Kempeleessä valiokunnat. Ja ylinnä on komentaja.
Kempeleen mallia on perusteltu sillä, että sen avulla valtuutetut voivat valiokunnissa vaikuttaa asioihin jo niitä valmisteltaessa.
Nyt on vain käynyt niin, ettei heillä ole asioihin juuri mitään sanomista enää siinä vaiheessa, kun varsinaista päätöstä tehdään. Sen tekee joku virkamies tai kunnanhallitus.
Epäillä sopiikin, että Kempeleessä virkamiehillä on selkeästi enemmän valtaa kuin perinteisessä mallissa.
Toimintasäännön mukaan valtuuston tärkein tehtävä näyttää olevan kunnanjohtajan nimitys.
Käytännössä sekään ei ilmeisesti toimi, sillä esimerkiksi kunnanjohtajan viran auki pano elokuussa tuli valtuutetuille täytenä yllätyksenä. Asia oli salaisena (!) asiana kunnanhallituksen listalla. Kun valtuustossa tiedusteltiin, onko entinen sanonut itsensä irti, oli vastaus: Ei ole.
Hallintomallin alkutaipaleelta muistetaan sangen kummallinen päätöksentekoprosessi, jonka lopputuloksena nostettiin uuden kuntaorganisaation johtajien palkkoja. Asiasta ei jäänyt pahasti jälkiä paperille. Lieneekö vieläkään selvää, kuka päätti ja missä?
Kempeleen hallintomallilla voidaan myös kiertää vaikkapa tasa-arvolain vaatimuksia. Esimerkiksi elinvoimavaliokunnan kahdeksasta jäsenestä vain yksi on nainen. Lautakuntia sääteleviä prosenttiosuuksia ei ole.
Valiokunnilla ei ole mitään päätösvaltaa, mikä syö valtuutettujen motivaation.
Toisaalta valiokuntapaikkoja jaettaessa asiantuntijuus ei paljon paina.
Pahinta tietenkin on, että kuntalainen luulee, että hänen äänestämänsä valtuutettu on todellinen päätöksentekijä. Ehkä näin onkin, jos tämä sattuu istumaan kunnanhallituksessa.
Kaiken lisäksi toimintamalli on nostanut luottamushenkilökulut kolminkertaisiksi.