Venäjän presidentinvaalit pidetään ensi vuoden keväällä ja Yhdysvaltain syksyllä. Tapa valmistautua vaaleihin kertoo, kuinka demokratia-sanan sisällöissä on eroa.
Kahden maailmaa muokanneen presidentin kausi on kääntymässä loppusuoralleen. Venäjän presidentin Vladimir Putinin virkakautta on jäljellä enää noin kahdeksan kuukautta. Yhdysvaltain presidentti George W. Bush pitää valtaa pidempään: vaalit ovat ensi vuoden lopulla.
Bushin ensimmäisen vaalivoiton oikeellisuudesta puhuttiin paljon, ja toinenkin nosti kysymyksiä siitä, kuinka Yhdysvaltain demokratia toimii. Nyt vaikutelma runsas vuosi ennen vaaleja on, ettei tuota järjestelmää vaivaa mikään.
Bushin koneiston ote äänestäjäkunnasta on kirvonnut pahan kerran, mutta New Yorkin entinen pormestari Rudy Giuliani on tämän hetken vahva nimi republikaanisessa puolueessa. Isoin mielenkiinto on kuitenkin tällä hetkellä demokraateissa, joiden kärkiniminä ovat Hillary Clinton ja Barack Obama.
Nousipa kumpi tahansa heistä ehdokkaaksi, Yhdysvalloissa on tehty historiaa. Jokainen presidentti tähän asti on ollut valkoinen mies, ja nyt ensimmäisen kerran olisi uskottavasti tarjolla joko nainen tai musta ehdokas.
Clinton ja Obama ovat valmistautuneet tahoillaan esivaaleihin keräämällä kumpikin jo kymmeniä miljoonia dollareita vaalirahoitusta, ja myös John Edwards on uskottavasti mukana pelissä. Näiden kolmen ja muiden demokraattiehdokkaiden ensimmäinen yhteisväittely internetin YouTubessa oli samalla yhdenlaista kansalaisjournalismin kokeilua.
Yhdysvalloissa näin pitkälle pääsy edellyttää isoa rahaa ja ammattitaitoista koneistoa, ja esivaaleihin asti ehdokkaiden jokainen liike on tarkasti etukäteen suunniteltu. Nousu tähän pisteeseen asti on kuitenkin henkilökohtaisten ansioiden tulosta: taustalla on huikeaa poliittista lahjakkuutta ja kunnianhimoa.
Demokraattisen vaalijärjestelmän venäläinen variantti sen sijaan näyttäytyy kovin toisenlaisena.
Kaikki tietävät Bushin olevan virkakautensa jälkeen kokonaan poissa valtakuvioista. Kukaan ei tunnu uskovan, että Putinin kohdalla luopuminen presidentin virasta merkitsisi luopumista vallasta.
Putinin kunniaksi on sanottava, että hän on pitänyt tiukasti kiinni perustuslain kirjaimesta, joka rajoittaa presidentin kaudet kahteen peräkkäiseen. Lainmuutoksen järjestäminen ei olisi ollut hänelle mikään ongelma. Silti Venäjän oloja kuvaa hyvin, että pohdinta on vain siirtynyt toiseen vaiheeseen: kuinka Putin pitää vallan käsissään olematta itse presidentti?
Spekuloinnit tästä ovat moninaisia ja pohjimmiltaan silkkaa arvailua. Joitakin presidenttiehdokkaiksi ilmoittautuneita Venäjällä toki jo on; kellään opposition edustajalla ei nähdä mitään mahdollisuuksia. Mahdollisina ehdokkaina pidetään kahta varapääministeriä, Sergei Ivanovia ja Dmitri Medvedeviä, ja molempia heistä pidetään Putinin miehinä. Kolmannen Putinin miehen (tai naisen, jos kyseessä on Pietarin kaupunginjohtaja Valentina Matvijenko) nostamista esiin odotellaan.
Tällaisessa vertailussa on toki muistettava, että Yhdysvaltain vaalijärjestelmä on perua 1700-luvulta ja Venäjän 1990-luvulta. Toinen on valmis, toinen yhä muotoutumassa.
Venäjän historiallinen vaisto, jos sellaisesta voi puhua, liittyy itsevaltiuteen. Edessä olevia presidentinvaaleja on siellä helpompi tulkita tämän kuin demokratian länsimaisen hengen kautta. Silti mitä lähemmäs vaaleja mennään ilman todellisia ehdokkaita, sitä oudommalta tilanne alkaa vaikuttaa.