Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan yrittää ajaa valtaoikeuksien keskittämistä itselleen. Keinoihin tavoitteen saavuttamiseksi kuuluvat poliittinen vaino, sananvapauden rajoitukset ja EU-maiden uhkailu.
Poliittisten johtajien ikivanha keino valtansa pönkittämiseksi on rakentaa itsestään kuva korvaamattomana sisäisten ja ulkoisten uhkien torjujana. Turkissa taktiikka on nyt täydessä käytössä, kun Erdogan pyrkii hankkimaan huhtikuun kansanäänestyksessä itselleen aiempaa olennaisesti laajemmat valtaoikeudet.
Viime viikkojen mielipidemittausten perusteella muutosten läpimeno ei kuitenkaan ole minareetista kuulutettu asia. Siksi Turkin johdon katse on kääntynyt myös Eurooppaan. Yksin Saksassa asuu 1,5 miljoonaa Turkin kansalaista. Euroopan turkkilaiset voivatkin tiukassa tilanteessa ratkaista äänestyksen lopputuloksen.
Kriisi alkoi kärjistyä, kun muutamat saksalaiskaupungit estivät turkkilaisten ministerien aikeet pitää vaalitilaisuuksia kyllä-kannan tueksi. Erdogan raivostui ja kaivoi esiin vanhan herjakortin: hänen mukaansa saksalaisten toimet eivät poikkea natsien menetelmistä.
Viikonloppuna Turkin hyökkäysten kohteeksi joutuivat myös Hollanti ja Tanska, jotka niin ikään löivät jarruja turkkilaisministerien propagandavierailuille. Erdogan uhkasi Hollantia vastatoimilla ja jatkoi natsismisyytöksiään.
Ala-arvoiset kommentit kielivät siitä, kuinka hermostunut Erdogan on.
Presidentillä voivat olla viimeiset hetket saada laajat valtaoikeudet käsiinsä. Viime aikoina hänen politiikkansa on aiheuttanut yhä useammalle kansalaiselle hankaluuksia.
Monet talousmittarit osoittavat Turkissa nyt alaviistoon: talouskasvu notkahti viime vuoden lopulla miinusmerkkiseksi, matkailutulot ovat pudonneet terrorismipelon takia kolmanneksen, ja työttömyys on noussut seitsemän vuoden ennätykseen.
Samaan aikaan Turkin hallinto ja yliopistot ovat osin halvaantuneet niiden massiivisten erottamisten ja vangitsemisten takia, jotka Erdoganin hallinto toimeenpani epäonnistuneen vallankaappausyrityksen jälkeen. Vangittujen joukossa on myös iso joukko toimittajia.
Osa Erdoganin vaalikampanjaa on esiintyä hahmona, joka uskaltaa uhmata Eurooppaa. Tässä hänellä on käsissään kiristysruuvi: EU:n kanssa tehty sopimus Syyrian pakolaisten pidättelemisestä Turkin rajojen sisällä, etteivät he jatka matkaa Eurooppaan.
EU:n uhkakuva on, että unionille katkeroitunut Erdogan avaisi lähtöportit pakolaisille. Uhan toteutumista jarruttaa kuitenkin yksi tärkeä seikka: Turkilta jäisivät silloin saamatta rahat, jotka EU on luvannut sille pakolaistilanteen rauhoittamisesta.
Kuuden miljardin euron yhteissumma on niin suuri, että Erdogan tuskin haluaa päästää sitä käsistään.
EU:n ei pidä katsella sivusta Turkin muutosta kohti yksinvaltiutta. Tarkan arvioinnin paikka on kuitenkin se, miten unioni voi jarruttaa tätä kehitystä. Euroopan maiden ei kannata ehdoin tahdoin kiristää välejä Turkkiin. Yhtä selvää kuitenkin on, ettei EU:n tai minkään sen jäsenmaan pidä antaa periksi vallanhimoisen presidentin pöyristyttäville uhkailuille.
Pääkirjoitus